Hyvinvointilautakunta, kokous 6.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 38 Nuorisoavustusten määrärahojen kohdentaminen vuosiksi 2021-2022

JARDno-2021-1009

Valmistelija

  • Anu Puro, nuorisopalvelujen päällikkö, anu.puro@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupunki myöntää talousarvion puitteissa liikunta-, nuoriso-, kulttuuri sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (Hyte) palveluihin toiminta- ja kohdeavustuksia. Toiminta- avustukset myöntää toimialueesta vastaava palvelualuelautakunta ja kohdeavustukset myöntää ko. viranhaltijat toimivaltarajojen puitteissa. Toiminta- ja kohdeavustuksia myönnetään pääsääntöisesti järvenpääläisten rekisteröityjen yhdistysten ja muiden yleishyödyllisten yhteisöjen ja työryhmien toiminnan tukemiseen. 

Nuorisopalvelujen käyttösuunnitelmaan / talousarvioon 2021–2022 on varattu 40 000 euron määräraha järvenpääläisten nuorisoyhdistysten ja nuorten toimintaryhmien avustamista varten. Yhdistysavustusten kokonaissummaa nuorisoavustusten osalta leikattiin 10 000 euroa edelliseen toimintavuoteen verrattuna.

Avustusmuotoina ovat edelleen toiminta- avustus ja kohdeavustus. Toiminta- avustusten piiriin kuuluvat järvenpääläiset rekisteröidyt nuorisoyhdistykset. Kohdeavustus on tarkoitettu kertaluontoisen tahi pitempiaikaisen projektin, tapahtuman tai muun lapsille ja nuorille tarkoitetun toiminnan toteuttamiseen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Hannula, palvelualuejohtaja, kristiina.hannula@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää jakaa nuorisotoimintaan varatun 40 000 € avustusmäärärahan vuosille 2021–2022 seuraavasti

  1. toiminta-avustusmääräraha vuosiksi 2021–2022           35 000 €    
  2. kohdeavustusmääräraha vuosiksi 2021–2022                5 000 €

 

Vuoden 2022 päätös on ehdollinen vuotta 2022 koskevalle talousarvioesityksille eikä näin ollen ole sitova ennen kuin valtuusto on hyväksynyt vuoden 2022 talousarvion.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Hyte-johtaja Kirsi-Marja Karjalainen esitteli asiaa.

Tiedoksi

nuorisopalvelujen päällikkö, palvelualuejohtaja, hyte -johtaja, controller