Hyvinvointilautakunta, kokous 6.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 35 Yhteistyösopimus K-U Kierrätys- ja toimintakeskus Ry:n kanssa

JARDno-2018-4246

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sirkka Lehti, osaamis- ja työllisyyspalvelujen päällikkö, sirkka.lehti@jarvenpaa.fi

Perustelut

 

Keski- Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö, jonka toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen jätteen määrää vähentämällä ja ympäristötietoisuutta lisäämällä.   

Keski- Uudenmaan Kierrätyskeskus ja Järvenpään kaupunki tekivät vuonna 2016 myös yhteistyösopimuksen, joka on voimassa toistaiseksi. Mahdollisen irtisanomisen tulee tapahtua kaksi kuukautta aikaisemmin. Sopimuksessa kaupunki sitoutuu tukemaan Keski- Uudenmaan Kierrätys- ja Toimintakeskus ry:tä 3000 euron (alv 0%) kuukausittaisella vuokratuella sekä korvaamaan 520 euroa(alv 0%) kuussa kierrätyspalvelusta, jota yhdistys suorittaa kaupungille.

Kaupunginhallitus teki vuonna 2016 päätöksen vuokratuen maksamisesta toistaiseksi. Vuokratuki on maksettu kaupunkikehityksen palvelualueelta.  

Yhdistys on toiminut osoitteessa Pajalantie 21 - 23 olevassa kiinteistössä, mutta joutuu nyt siirtämään toimintansa pois nykyisestä paikasta yleiskaavamuutoksen vuoksi. Kiinteistö puretaan kevään 2019 aikana. Toiminnan jatkon turvaamiseksi yhdistys hakee edelleen tukea. Yhdistyksen arvion mukaan toiminnan päättyminen ilman vuokratukea olisi hyvin todennäköistä.

Järvenpään kaupungin osaamisen ja työllisyyden edistämisen palveluiden näkökulmasta tarkastellen Keski- Uudenmaan Kierrätyskeskus tarjoaa työttömille kuntalaisille varastoalaan liittyviä työkokeilupaikkoja sekä edelleensijoituspaikkoja palkkatuettuihin työsuhteisiin palkattaville pitkäaikaistyöttömille. Myös Rikosseuraamuslaitos sijoittaa asiakkaitaan yhdistyksen toimintaan.

Asia siirtyy organisaatiouudistuksen myötä kaupunkikehityslautakunnalta hyvinvointilautakunnan päätäntävaltaan. Toiminta sijoittuu Hyvinvoinnin palvelualuella osaamis- ja työllisyyspalvelut- yksikköön, johon esitetään siirrettävän talousarvion muutoksen kautta tukeen varattu 43.000 euron määräraha Kaupunkikehityksestä. Asiasta on neuvoteltu kaavoitusjohtaja Sampo Perttulan kanssa. 

 

Lisäksi talousarvion 2019 muutosesitysten  yhteydessä esitetään  kaupunginvaltuustolle Kaupunkikehityksen palvelualueelta siirrettävän kierrätys- ja toimintakeskuksen vuokratukeen ja kierrätyspalveluun varattu 43.000 euron määräraha Hyvinvoinnin palvelualueelle.    

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

 

Hyvinvointilautakunta päättää

 

  • jatkaa Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen ja  kaupungin välistä yhteistyösopimusta siten, että  520 euron (alv 0%) kuukausittain korvaus kierrätyspalvelusta säilyy ennallaan ja 3.000 euron (alv 0%) kuukausittainen vuokratuki kohdentuu jatkossa Järvenpään Mestariasuntojen omistamaan liikehuoneistoon os. Wärtsilänkatu 4, josta kaupunki varaa Kierrätyskeskukselle 580 m2 toimintatilat.  

 

  • että yhteistyösopimusta  sekä vuokratukea jatketaan vuoden  2019 loppuun

 

  • kevään 2019 aikana arvioidaan lautakunnan tärkeänä pitämän toiminnan jatkaminen

 

 

Päätös

 

Hyväksyttiin

 

 

Valmistelija

Sirkka Lehti, osaamis- ja työllisyyspalvelujen päällikkö, sirkka.lehti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Hyvinvointilautalunta päätti kokouksessaan 7.2.2019 Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen ja Järvenpään kaupungin yhteistyön jatkamisesta vuodelle 2019. Lautakunta päätti jatkaa Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen ja  kaupungin välistä yhteistyösopimusta ja vuokratukea vuoden 2019 loppuun siten, että 520 euron (alv 0%) kuukausittain korvaus kierrätyspalvelusta säilyy ennallaan ja 3.000 euron (alv 0%) kuukausittainen vuokratuki kohdentuu jatkossa Järvenpään Mestariasuntojen omistamaan liikehuoneistoon os. Wärtsilänkatu 4, josta kaupunki varaa Kierrätyskeskukselle 580 m2 toimintatilat. Lautakunta päätti myös, että kevään 2019 aikana arvioidaan lautakunnan tärkeänä pitämän toiminnan jatkaminen. Osaamis- ja työllisyyspalvelujen tehtäväksi jäi edistää yhteistyösopimukseen liittyvien asioiden valmistelua.

Osaamis- ja työllisyyspalvelut on edistänyt sopimukseen liittyvien asioiden valmistelua yhteistyössä Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen kanssa keväästä alkaen. Erityistä huomiota on kiinnitetty kaupungin kalusteiden kierrätyspalveluun liittyvän yhteistyön kehittämiseen, toiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen kiertotalouden näkökulmasta sekä työtoiminnassa olevien asiakkaiden tyytyväisyyden mittaamiseen. 

Kierrätyskeskuksella ei ole käytössään menetelmiä toiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen kiertotalouden näkökulmasta. Toiminnan vaikuttavuuden arviointia suhteessa muihin saman tyyppisiin toimijoihin on vaikea toteuttaa, koska suoraan verrannollista (elinkeinorakenne, asukasmäärä ja sijainti huomioiden) toimintaa ei Suomesta löydy. Mikäli toiminnalta edellytettäisiin sähkölupaa, olisi toimijan kerättävä tietoa läpikulkevista sähkö- ja elektroniikkatavaroista. Se mahdollistaisi myös muiden tuotteiden punnitsemisen ja virtaavuuden todentamisen.

Kierrätyskeskuksen toimijat ovat selvittäneet mittaamisen vaihtoehtoja Luotsisäätiön, Suomen Kierrätyskeskus ry:n ja Järvenpään kaupungin kaupunkikehityksen erikoissuunnittelijan kanssa (ympäristöjärjestelmän kehittäminen vastuualueena). Selvitystyön tuloksena todettiin, että Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry on vaikea toteuttaa ympäristön säästölaskentaa, koska yhdistykseltä puuttuvat mittaamiseen vaadittavat välineet, työprosessit ja tarvittavat henkilöresurssit. Sovittiin, että yhdistys kerää palautetta kierrätyspalveluja käyttäviltä asiakkailta kiertotaloustoiminnan vaikuttavuudesta ja asiakastyytyväisyydestä kaksi kertaa vuodessa toteutettavan kyselyn perusteella.

Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry sovittiin, että yhdistys raportoi kaikki toiminnassaan olleet asiakkaat osaamis- ja työllisyyspalveluille. Tiedot raportoidaan anonyymisti tietosuojasyistä. Tiedoista tulee ilmetä, mistä tahoista asiakkaat ohjautuvat toimintaan, millä sopimuksilla he toiminnassa ovat, minkä pituisia jaksoja, mitkä ovat asiakkaiden ensisijaiset palvelutarpeet ja mitkä ovat heidän jatkosuunnitelmansa (mikäli ne ovat Kierrätyskeskuksen tiedossa). Lisäksi Kierrätyskeskus tekee asiakastyytyväisyyskyselyn kaksi kertaa vuodessa ja raportoi keräämänsä palautteen. Palautteen perusteella voidaan tehdä joitain johtopäätöksiä toiminnan vaikutuksista kuntalaisille.

Lisäksi sovittiin, että Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry:n tehtävänä on tehdä ympäristökasvatuksellista yhteistyötä koulujen, päiväkotien ym. tahojen kanssa sekä tarjota yleistä kierrätykseen liittyvää ohjausta kuntalaisille.

Tähän astisen selvitystyön tuloksena on todettavissa, että Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry:n toiminnalla

  • on vaikuttavuutta yksittäisten työtoimintaan osallistuvien kuntalaisten kannalta
  • on vähäistä merkitystä ympäristökasvatuksen näkökulmasta
  • on merkitystä yksittäisten kuntalaisten kalusteiden kierrätyksen kannalta
  • ei ole merkittävää vaikutusta kaupungin kalusteiden kierrätystoiminnan kannalta
  • kiertotalouden kannalta vaikuttavuus on heikosti todennettavissa ja tämän vuoksi mittaamiseen on kehitettävä muunlainen järjestelmä ja sitä tukevat toimintatavat.

Kuukausittainen vuokratuki ( yhteensä 42.240 euroa vuodessa)  on sidottu  Järvenpään Mestariasuntojen omistamasta liikehuoneistosta os. Wärtsilänkatu 4  Kierrätyskeskukselle varattuun toimitilaan.  Mikäli  toimitilasta joudutaan luopumaan uuden sopimuksen voimassaoloaikana, tuki päättyy ja sopimus tuodaan uudellen päätöksentekoon. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Marju Taurula, palvelualuejohtaja, marju.taurula@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

  1. irtisanoa Järvenpään kaupungin ja Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry:n välisen toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen epätarkoituksenmukaisena 1.1.2020 alkaen tai, kun päätös on saanut lainvoiman. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen irtisanomisaika on kaksi (2) kuukautta.
  2. tehdä uuden määräaikaisen sopimuksen Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskuksen ja kaupungin välille liitteen mukaisesti ajalle 1.3.2020 - 31.12.2021. 
  3. että kuukausittainen vuokratuki (3520€/kk alv 0%) kohdentuu Järvenpään Mestariasuntojen omistamaan liikehuoneistoon os. Wärtsilänkatu 4, josta kaupunki varaa Kierrätyskeskukselle 580 m2 toimintatilat. Tuki on yhteensä 42 240 euroa vuodessa (alv 0%).
  4. että mikäli ko. toimitilasta joudutaan luopumaan sopimuksen aikana, tuki päättyy ja  sopimus  tuodaan uudellen päätettäväksi. 
  5. että yhdistyksen tulee kehittää toimintansa ympäristön säästölaskentaa kaupungin ohjeiden mukaisesti.
  6. että Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry:n tulee kehittää toimintaansa liitteessä mainituissa asioissa ja raportoida niistä ja toiminnastaan kaupungin osaamis- ja työllisyyspalvelut yksikölle lokakuussa 2020 ja toukokuussa 2021 sekä lokakuussa 2021.

 

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Sirkka Lehti, osaamis- ja työllisyyspalvelujen päällikkö, sirkka.lehti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Taustaa

Hyvinvoinnin lautakunta päätti 12.12.2019 § 75 määräaikaisen yhteistyösopimuksen solmimisesta Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry:n (myöh. Kierrätyskeskus) ja Järvenpään kaupungin (myöh. kaupunki) välille ajalle 1.3.2020 - 31.12.2021. Päätöksen ja sopimuksen mukaan kaupunki maksaa Kierrätyskeskukselle kuukausittaista vuokratukea (3520€/kk alv 0%), joka kohdentuu Järvenpään Mestariasuntojen omistamaan liikehuoneistoon os. Wärtsilänkatu 4, ja josta kaupunki varaa Kierrätyskeskukselle 580 m2 toimintatilat. Tuki on yhteensä 42 240 € vuodessa (alv 0%). Lautakunta päätti myös, että mikäli ko. toimitilasta joudutaan kesken sopimuskauden luopumaan, tuki päättyy ja sopimus tuodaan uudelleen päätettäväksi.

Päätöksen mukaan Kierrätyskeskuksen vastuulla on sopimuksessa erikseen määritetyillä tavoilla, lisätä kuntalaisten osallisuutta ja edistää työllistymistä, huolehtia kaupungin kalusteiden kierrätyksestä, kehittää toimintansa ympäristön säästölaskentaa kaupungin ohjeiden mukaisesti ja raportoida toiminnastaan kaupungin osaamis- ja työllisyyspalvelut yksikölle lokakuussa 2020, toukokuussa 2021 sekä lokakuussa 2021.

Tukihakemus uuteen toimitilaan ja henkilöstön palkkaamiseen

Kierrätyskeskuksen hallinnassa olevassa kiinteistössä 19.1.2021 tapahtuneen kosteusvaurion vuoksi toiminta nykyisessä kiinteistössä ei ole enää mahdollista, jonka johdosta Järvenpään Mestariasunnot Oy on purkanut vuokrasopimuksen päättymään 31.3.2021 (tausta-aineisto liite 1). Tämän vuoksi Kierrätyskeskus on etsinyt toiminnalleen uuden, yksityisen tahon vuokraaman 970 m2 toimitilan osoitteesta Wärtsilänkatu 14 (vuokrasopimus 1.4.2021 alk. tausta-aineisto liite 2). Uuden kiinteistön vuokra on 8000 €/kk eli 98 000 € /v. Vuokraan ei lasketa tällä hetkellä arvonlisäveroa. Kierrätyskeskus hakee kaupungilta tukea vuokraan täysimääräisesti vuosille 2021-2023. Tarve tuelle on Kierrätyskeskuksen hakemuksen mukaan seuraava: v. 2021 81 000 €, v. 2022 98 000 € ja v. 2023 98 000 €. Yhteensä Kierrätyskeskus hakee kaupungilta vuokratukea kyseiselle aikavälille 227 000 €.

Vuokratuen lisäksi Kierrätyskeskus hakee kaupungilta tukea kolmen työsuhteisen työntekijän palkkaamiseen. Palkkakustannukset olisivat yhteensä 59 886 € (ei alvia) kunakin kolmena vuotena  Yhteensä Kierrätyskeskus hakee kaupungilta palkkaustukea em. ajanjaksolle 179 658 € (hakemus liite 3).

Vuokratuen ja työntekijöiden palkkauskustannusten yhteenlaskettu kustannus olisi vuodelle 2021 116 914 €, vuodelle 2022 155 886 € ja vuodelle 2023 155 886 € eli yhteensä 428 686 €.

Kierrätyskeskuksen esittämät perusteet tuen myöntämiselle

Kierrätyskeskuksen ensimmäisenä tavoitteena on toiminnan uudelleen järjestely ja uusien toimintojen käynnistäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa esim. varastoinnin määrän vähentämistä, tilojen tehokkaampaa hyötykäyttöä, logistiikan parantamista ja tilojen muuntamista myyntitiloiksi. Toisena  tavoitteena on työtoiminnan kehittämiseen liittyvät, erityisesti nuorten työllisyyden kehittämiseen tähtäävät suunnitelmat. Alla on kuvattu tapoja, joilla Kierrätyskeskus on lähtenyt kehittämään toimintaansa. Tavoitteena on, että palvelut toimisivat ilman kaupungin tukea vuoden 2024 alusta alkaen.

Kierrätyskeskus on hakenut 5.3.2021 yhteistyössä Spesian, Ruukku ry:n ja Lassila&Tikanojan kanssa hankerahoitusta (hankehakemus ei julkinen) Evald & Hilda Nissin Säätiöltä, tarkoituksenaan käynnistää hanke, jossa tuetaan ohjelmisto- ja kaupanalan opiskelijoiden työllistymistä. Mikäli rahoitus saadaan, tavoitteena on opinnollistaa Kierrätyskeskuksessa tehtäviä työtehtäviä ja näin tarjota opiskelijoille mahdollisuus suorittaa opintonsa loppuun työpainotteisesti.

Suunnitelmissa on myös käynnistää tekstiilien kierrätystoimintaan liittyvä pilottihanke syksyllä 2021 yhteistyössä Kiertokapulan kanssa (liite 4). Yhteistyöstä ei ole tehty vielä kirjallista sopimusta. Lassila&Tikanojan kanssa on suunnitelmissa käynnistää rakennustarvikkeiden sekä sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätykseen liittyvää uutta toimintaa syksyllä 2021. Myös Kierrätyskeskuksen logistiikan uudelleen organisointi vaatii uusia panostuksia, joka toteutetaan yhdessä Kiertokapulan kanssa. Tästä toiminnasta ei ole olemassa vielä kirjallista sopimusta.

Työsuhteeseen palkattavien henkilöiden panos on tarkoitus kohdentaa em. uusien toimintojen käynnistämiseen niin, että yhden työntekijän panos kohdistettaisiin logistiikan tehtäviin ja kahden tekstiilikierrätyksen käynnistämiseen. Tarkoituksena on työllistää työsuhteeseen Te-palvelujen palkkatukeen oikeutettuja henkilöitä. Te-palvelujen myöntämä palkkatuki on 30-50% kokonaispalkkauskustannuksista riippuen työttömän henkilön tilanteesta. Kaupungilta Kierrätyskeskus hakisi tukena puuttuvan osan palkkauskustannuksista, eli henkilöstä riippuen 50-70% kokonaispalkkauskustannuksista. Tavoitteena on, että työtoiminnan vuosittainen asiakasmäärä nousisi n. 100 henkilöön em. kehityssuunnitelmien toteutuessa. Tavoitteena on myös, että asiakkaista 40% löytäisi selkeän jatkopolun pois työttömyydestä kohti avoimia työmarkkinoita, opintoja tai muuta työllistymistä edistävää ratkaisua.

Huomioitavaa on, että yhdistyksen kyseessä ollen, Kierrätyskeskuksen on yhdistyksenä myös mahdollisuus hakea Te-palveluilta palkkatukea, jossa tukea voidaan myöntää Te-palvelujen määrärahojen puitteissa niin, että tuki kattaa 100% 65%:n työaikaa vastaavat palkkauksen kokonaiskustannukset (tuki maksimissaan 1800 €/kk). Tällöin Te-palvelut osoittaa ne henkilöt, joista työnantaja voisi saada em. yhdistyksille tarkoitetun 100%:n tuen.

Toiminnan vaikuttavuus

Kierrätyskeskus kertoo hakemuksessaan vuonna 2020 järjestämästään toiminnasta ja on liittänyt hakemukseensa tietoa työtoiminnan asiakasmääristä ja asiakaspalautteista, jotka omalta osaltaan kertovat toiminnan vaikuttavuudesta (liitteet nro 5-6). Asiakasmäärät vähenivät koronapandemian seurauksena, koska esim. kuntouttava työtoiminta oli keväällä 2020 2,5 kk sulkutilassa. Kierrätyskeskus on liittänyt mukaan myös yhteistyökumppaninsa Verven lausunnon (liite 8).

Toiminnan vaikutuksesta tapahtuneita suoria työllisyysvaikutuksia on kattavasti mahdotonta todentaa, koska Kierrätyskeskuksella ei ole käytettävissään systemaattista seurantatietoa asiakkaistaan työtoimintajaksojen päättymisen jälkeen. Kierrätyskeskus kerää tietoa ainoastaan niiltä henkilöiltä, joihin se saa yhteyden työtoimintajakson jälkeen ja sen mukaan, mitä asiakkaat itse kertovat tilanteestaan. Tieto ei ole kootusti myöskään kaupungin käytettävissä, koska lähettäviä tahoja Kierrätyskeskuksen toimintaan on useita. Työllisyysvaikutusten arviointi tulisi kuitenkin olla oleellinen osa toiminnan vaikutusarviointia. Tätä on edellytetty jo 5.4.2020 alkaneen sopimuksen aikana. Näin ollen työllisyysvaikutustenarviointia tulisi edelleen kehittää niin, että toiminnan vaikutuksia ja vaikuttavuutta voitaisiin kattavasti todentaa. Kierrätyskeskuksen on mahdollisuus saada tietoa työtoiminnan asiakkaiden jatkopoluista asiakkaan suostumuksella.

Kierrätyskeskus kertoo kuntalaisille toteuttamastaan kierrätykseen liittyvästä kierrätyspalvelusta sekä kierrätystoiminnan asiakkailta vuoden 2020 aikana tulleista palautteista (liite nro 7). Palautteiden mukaan kierrätystoiminta arvioidaan erittäin hyödylliseksi.

Vastaavia tietoja kevään 2021 osalta ei vielä ole käytettävissä, koska Kierrätyskeskuksen toimijat ovat varautuneet raportoimaan kevään toiminnasta alkuperäisen raportointiaikataulun mukaisesti eli toukokuun 2021 loppuun mennessä. Näin ollen tässä vaiheessa käytettävissä ei ole myöskään tietoa siitä, miten sopimuksessa edellytettyä ympäristön säästölaskentaa on kehitetty.

Muuta huomioitavaa

Kierrätyskeskus esittää, että kaupungin ja Kierrätyskeskuksen välille mahdolliseen uuteen yhteistyösopimukseen liittyvä kaupungin kalusteiden kierrätystoiminta järjestettäisiin uudella tavalla. Kierrätyskeskus toivoo, että yhteistyöhön nimettäisiin vastuuhenkilö kaupungilta. 

Huomioitavaa on, että kaupungilta ei ole tullut viimeisen vuoden aikana lainkaan sopimuksen mukaisia kierrätettäviä kalusteita Kierrätyskeskukseen. Syytä siihen, miksi tarvetta tälle toiminnalle ei ole ollut, on vaikea kattavasti selvittää. Osa syytä saattaa olla vallitseva koronapandemia, jolloin moni kaupungin työntekijöistä on jo yli vuoden ajan työskennellyt etänä, eikä tarvetta tai mahdollisuutta kalusteiden kierrätykselle ole ollut. Toinen selittävä tekijä saattaa olla, että osa kalusteista välivarastoidaan kaupungin omissa tiloissa ja hyödynnetään tarpeen mukaan.

Arvioitaessa Kierrätyskeskukselle mahdollisesti myönnettävää tukea, tulee huomioida myös, että

  • kaupunginvaltuusto on päätöksellään 11.11.2019 § 81 hyväksynyt liikkumavaratoimenpiteet, joista yhtenä hyvinvoinnin palvelualueelle kohdentuvana toimenpiteenä on hyväksytty Kierrätyskeskuksen yhteistoimintasopimuksen ja taloudellisen tuen päättyminen vuonna 2021.
  • hakijalle on jo maksettu tukea yhteensä 17 600 € ajalle 1.1.-31.5.2021. 
  • osaamis- ja työllisyyspalveluilla on käytettävissään Kierrätyskeskuksen erilliskorvaukseen määrärahoja 42 240 € vuonna 2021.
  • Kierrätyskeskuksen tulee osoittaa toimintansa vaikuttavuus sekä raportoida toiminnastaan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti
  • tuen myöntäminen edellyttäisi poikkeamista valtuuston päätöksestä sekä lisämäärärahojen hakemista, joka puolestaan tarkoittaisi, että vastaava summa olisi säästettävä jostakin toisesta/toisista kohteista. 
  • Kierrätyskeskuksella on mahdollisuus hakea toiminnalleen tukea kaupungilta jatkossa vastaavalla tavalla, kuin muillakin Järvenpäässä toimivilla yhdistyksillä (mm. järjestöavustukset, yhdistysten kesätyöllistämistuki, työllistämisen lisätuki).

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Hannula, palvelualuejohtaja, kristiina.hannula@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää

  1. hyväksyä Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n avustushakemuksen osittain siten, että Kierrätyskeskukselle maksetaan alkuperäisen yhteistyösopimuksen mukainen korvaus vuodelta 2021 (enintään 42 240 € / vuosi).
  2. hylätä Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n avustushakemuksen muilta osin.
  3. että hakijalle ajalle 1.1.-31.5.2021 jo aiemmin maksettu tuki (17 600 € alv 0%) vähennetään nyt hyväksyttävän enimmäiskorvauksen määrästä.
  4. että Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n tulee osoittaa toimintansa vaikuttavuus sekä raportoida toiminnastaan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti.
  5. että tuen maksaminen Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:lle päättyy valtuuston tekemän päätöksen mukaisesti 31.12.2021.

 

Käsittely

Osaamis- ja työllisyyspalveluiden päällikkö Sirkka Lehti esitteli asiaa.

 

Käsittelyn kuluessa Lassi Markkanen teki Satu Haaparannan, Anne Kujasalon, Pepe Makkosen kannattamina seuraavan muutosesityksen: Kierrätyskeskuksen avustusta jatketaan myös vuoden 2021 jälkeen toistaiseksi vähintään samoilla ehdoilla kuin tähänkin asti, kunnes on selvitetty kuinka Järvenpäässä tullaan organisoimaan Valtion taholta vuoden 2023 alusta tuleva laki ja asetus kuntien pakollisesta vaatekeräyksestä.

 

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti ehdotustaan kuulumaan seuraavasti: 

Hyvinvointilautakunta päättää

  1. hyväksyä Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n avustushakemuksen osittain siten, että Kierrätyskeskukselle maksetaan alkuperäisen yhteistyösopimuksen mukainen korvaus vuodelta 2021 (enintään 42 240 € / vuosi).
  2. hylätä Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n avustushakemuksen muilta osin.
  3. että hakijalle ajalle 1.1.-31.5.2021 jo aiemmin maksettu tuki (17 600 € alv 0%) vähennetään nyt hyväksyttävän enimmäiskorvauksen määrästä.
  4. että Keski-Uudenmaan Kierrätys- ja toimintakeskus ry:n tulee osoittaa toimintansa vaikuttavuus sekä raportoida toiminnastaan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti syyskuussa 2021. Vuoden 2022 tukeen palataan lautakunnassa saadun raportoinnin jälkeen.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska käsittelyn kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys.

Päätös

Äänestyksen jälkeen ääniin 7 JAA-ääntä, 6 EI-ääntä, 0 TYHJÄÄ päätettiin esittelijän muutetun ehdotuksen mukaisesti.

 

Äänestystulokset

  • Jaa 7 kpl 54%

    Mika Asikainen, Pasi Solonen, Katri Kuusikallio, Marko Koskela, Peter Osipow, Rita Kostama, Pia Valonen

  • Ei 6 kpl 46%

    Jarmo Mäkinen, Anne Kujasalo, Lassi Markkanen, Sanna-Maria Riikonen, Satu Haaparanta, Pepe Makkonen

Tiedoksi

Hyvinvoinnin palvelualueen palvelualuejohtaja, kirjaamopalvelut, hyvinvoinnin palvelualueen controller, Keski-Uudenmaan Kierrätyskeskus ry