Hyvinvointilautakunta, kokous 6.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Kulttuuripalveluiden toiminta-avustusten myöntäminen 2021

JARDno-2021-231

Valmistelija

  • Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja, sami.ylisaari@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tausta

Kulttuurin toiminta-avustuksia myönnetään paikallisten kulttuuritoimintaa harjoittavien, laajaa vaikuttavuutta toteuttavien toimijoiden sekä ammattimaisten kulttuurisisältöjen ja tapahtumien toteuttamiseen jo pitkään osallistuneiden rekisteröityjen yhdistysten tai muuten järjestäytyneiden toimijoiden toiminnan tukemiseen. Hakuohjeiden mukaisesti toiminta-avustusta haetaan ja myönnetään yhteisöjen sääntöjen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen avustuskriteereiden perusteella. Avustus myönnetään kokonaisharkinnan perusteella, joka tehdään yhdistysten määräaikaan jättämien avustushakemusten ja liitteiden perusteella. Avustusten valmistelussa huomioidaan toiminnan yhteensopivuus kaupungin strategisten tavoitteiden ja yhteisten avustuskriteereiden kanssa. Avustusta voidaan myöntää, kun yhdistys on toiminut vähintään yhden täyden tilikauden ajan.

Toiminta-avustusten tarkoitus on tukea ammattimaista kulttuuritoimintaa Järvenpäässä, jossa ei ole yhtään taiteen / kulttuurin ammattilaitosta tai ammatilaisryhmää (esim. kaupungiteatteri, orkesteri tai valtionosuutta nauttiva esittävän taiteen ryhmä). Kulttuurin kohdeavustuksilla on tuettu toimijoita laajemmalla skaalalla. Kohdeavustuksilla on tuettu kulttuuri- ja tapahtumatoimintaa, joka on sekä ammatimaista että harrastuspohjalta ammentavaa. Kaikkien avustusten myöntöä ohjaa avustusten yhteisen kriteerit.

Saapuneet hakemukset

Toiminta-avustuksia haki määräaikaan 9.4.2021 mennessä kahdeksan tahoa. Toiminta-avustustusten yhteenlaskettu summa oli vuoden 2021 osalta 106 200  euroa (99500/2020, 100 000/2019). Neljä hakijoista oli aikaisemmin toiminta-avustusta saaneita ammattimaista ja vaikuttavuudeltaan merkittävää kulttuuritoimintaa harjoittavia tahoja. Nämä hakijat ovat PuistoBlues (JBJD), Meidän festivaali (Järvenpään Sibelius-Seura ry), Värinää festivaali ja Järvenpään Teatteri. Neljä hakijoista olivat uusia ja hakivat ensimmäisen kerran toiminta-avustusta. Nämä hakijat olivat Järvenpään Martat, Pytingin käsintekijät, Järvenpään Esittävien Taiteiden Yhdistys (JETKY ry) ja Järvenpään taideseura. Yksi näistä toimijoista (JETKY ry) haki myös kohdeavustusta. 

Hakemusten sekä hakijoiden toimintoja arvioiden suhteessa hakukriteereihin, on valmistelussa päädytty kokonaisharkinnan perusteella siihen, että toiminta-avustusta jaettavan edelleen ammattimaista kulttuuri/taidetoimintaa harjoittaville ja tuottaville tahoille. Näitä toimijoita hakijoiden joukossa ovat Järvenpää teatteri, Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry (PuistoBlues), Järvenpään Sibelius-seura ry (Meidän Festivaali) ja Värinää ry (Värinää festivaali).

Uusien hakijoiden joukossa toiminta on monipuolista. Pytingin kädentaitajien ja Järvenpään Marttojen toiminta on merkityksellistä, mutta vaikutukseltaan kohtalaisen kapeaa joukkoa koskevaa. JETRY ry:n toiminta on toistaiseksi kohtalaisen pienimuotoista ja näyttäytyy alustana yksittäisille tuotannoille. JETKY ry:n kohdeapurahahakemus otetaan huomioon kohdeapurahojen haussa. 

Järvenpään taideseuran hakemus ja aikaisempi toiminta täyttää toiminta-avustuksen saamisen kriteerit. Taideseuran toiminta on monimuotoista ja avointa. Se tarjoaa kohtauspaikan niin kuvataiteen ammattilaisille kuin harrastajille. Taidetalon toiminta on kehittynyt niin työtilojen kuin galleriatoiminnan suhteen ja taideseuran toimintasuunnitelman sisältämät tapahtumat Taidetalon alueen elävöittämiseksi tuottaa alueelle suurta vaikuttavuutta. Näillä perusteilla myös Järvenpään taideseuran esitetään saavan toiminta-avustusta seuraavan kaksivuotiskauden ajan.  

Esitys toimita-avustusten jaosta:

Toiminta-avustukset Myönnetty Myönnetty haettu 2021-2022 Kaksivuotiseen jakoo siirtyminen
  2019 2020 2021-2022 2021 2022
Järvenpää blues ja jazz diggarit / Puistoblues 25500 15000 50000 21750 21750
Järvenpään teatteri 37400 38000 84000 31750 31750
Värinää 7000 7000 12000 5500 5500
Sibelius seura / Meidän festivaali 24500 30000 50000 22000 22000
Järvenpään taideseura     6000 2000 2000
Pytingin kädentaitajat     5000 0 0
Järvenpään Martat ry     1400 0 0
JETKY ry     4000 0 0
           
Yhteensä 94400 90000 212400 83000 83000

 

Seuraaville organisaatioille on maksettu vuoden 2021 toiminta-avustuksen ennakkoa hakemusten perusteella.

  • Järvenpään teatteri ry 15 000 €

Varatut määrärahat

Hyvinvointilautakunta on päättänyt kokouksessaan 7.5.2020 toiminta-avustuksen määrärahasta vuodelle 2021-2022. Määrärahan suuruus on 83 000 €/vuosi.

Hyvinvointilautakunta on päättänyt kokouksessaan 15.4.2021 § 29 joustosta avustusten käytössä Korona-tilanteesta johtuen.

Asian käsittely ei siedä viivästyksiä sillä maksatus avustusta saaville tahoille voidaan suorittaa vasta kun jakoperusteiden, toiminta-avustusten ja viranhaltija päätöksellä tehtyjen kohdeavustusten päätökset ovat saaneet lainvoiman. Viivästyminen voi aiheuttaa avustusta saaville tahoille tarpeetonta haittaa toiminnan ja tuotantojen suhteen. 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Hannula, palvelualuejohtaja, kristiina.hannula@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää vuoden 2021 kulttuurin toiminta-avustusten myöntämisestä seuraavasti:

  1. Järvenpään teatteri ry 31.750 €
  2. Järvenpään Sibelius-seura ry (Meidän festivaali) 22.000 €
  3. Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry (PuistoBlues) 21.750 €
  4. Värinää ry (Värinää festivaali) 5.500 €
  5. Järvenpään taideseura ry 2.000 €

Yhteensä 83.000 €

 

Päätös on koskee myös vuotta 2022, mutta on ehdollinen valtuuston hyväksymälle talousarviolle. Toimijoille maksetaan vuonna 2022 samansuuruinen toiminta-avustus kuin vuonna 2021, jos hakuehdoissa ja kriteereissä mainitut ehdot mm. toiminnan raportoinnista täyttyvät. 

Muilta osin toiminta-avustuksia ei myönnetä. 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kulttuurijohtaja Sami Ylisaari esitteli asiaa.

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti ehdotustaan kuulumaan seuraavasti:

  1. Järvenpään teatteri ry 31.500 €
  2. Järvenpään Sibelius-seura ry (Meidän festivaali) 22.000 €
  3. Järvenpään Blues-Jazz Diggarit ry (PuistoBlues) 22.000 €
  4. Värinää ry (Värinää festivaali) 5.500 €
  5. Järvenpään taideseura ry 2.000 €

Tiedoksi

Hakijat, kulttuurijohtaja, konsernin taloussihteeri, Hyvon palvelualuejohtaja, Hyvinvoinnin palveluauleen talouspäällikö