Valmistelija
Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi
Perustelut
Valmistelijat: projektipäällikkö Janne Mannersalo ja rakennuttaja- ja investointijohtaja Teemu Jaakkola, Mestaritoiminta Oy
Hankkeen tausta
Kyrölän päiväkoti ja koulu -hankkeen muutostyöt toteutetaan kolmena eri urakkakokonaisuutena (Kyrölän koulun muutostöiden suunnittelu ja toteutus, Kyrölän uuden yksikön väestösuojan rakentaminen ja Kyrölän uuden yksikön pihaurakka). Kaikkiin kolmeen urakkakokonaisuuteen on saatu tarjoukset, mutta hankintapäätöksiä ei ole voitu julkaista, koska urakkakokonaisuuksien yhteissumma ylittää hankebudjetin. Lisäksi väestösuojan rakentamisen urakkakokonaisuuteen saatiin vain yksi tarjous ja tarjoussumma ylittää niin merkittävästi hankebudjetin arvion, että ko. hankinta on päätetty keskeyttää. Väestönsuojan urakkakokonaisuus kilpailutetaan uudestaan eri urakkamallilla. Samassa yhteydessä väestösuojan kokoa pienennetään kustannussäästösyistä.
Kyrölän moduulikoulu rakennettiin väliaikaisella rakennusluvalla ja tämän luvan määräaika on päättymässä 6/2023. Rakennukselle haetaan pysyvää rakennuslupaa nyt tehtävien muutos- ja laajennustöiden yhteydessä. Jotta pysyvä rakennuslupa olisi mahdollinen, käynnistettiin alueella syksyllä 2022 tarvittava kaavamuutosprosessi. Tämän hetken tiedon mukaan uusi kaava saadaan vahvistettua 7/2023. Kaavan kuulemisvaiheessa Järvenpään Vesi Oy esitti huomautuksen vesi- ja viemärirunkolinjojen sijoittumisesta tulevalla tontilla. Olemassa oleva vesi- ja viemärirunkolinja sijoittuu liian lähelle olemassa olevaa Kyrölän moduulikoulua ja linjan ns. turva-alue ei toteudu. Järvenpään Vesi Oy velvoittaa siirtämään ko. vesi- ja viemärilinjaa 42 metrin matkalla niin, että linjan turva-alue toteutuu. Järvenpään Vesi Oy:n kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena päädyttiin ratkaisuun, jossa Kyrölän päiväkoti ja koulu -rakennushanke vastaa vesi- ja viemärilinjan siirron vaatimista kaivu- ja maansiirtotöistä, Järvenpään Vesi Oy vastaa putkistojen asennus- ja materiaalikuluista.
Koska hankebudjetin ylitys on ollut nähtävillä alkuvuoden 2023 aikana, on kuluja pyritty karsimaan suunnittelu- ja toteutusratkaisujen avulla. Kuluja on saatu karsittua merkittävästi, mutta ei riittävästi.
Kustannusmuutosten perusteet
Muutokset hankebudjetin teon jälkeen:
- Ennakkotarjousten, joiden pohjalta hankebudjetti on laadittu, ja lopullisten tarjousten välinen hintaero on merkittävä. Vaikka hankebudjettiin on varattu ns. riskivara, ei näin suureen tarjoushintojen nousuun ole osattu varautua. Korkea inflaatio ja erityisesti määrättyjen rakennusmateriaalien hinnannousun jatkuminen on vaikuttanut korottavasti lopullisten tarjousten loppusummiin.
- Vesi- ja viemärirunkolinjan siirtoa ei olla osattu ennakoida millään tasolla hankebudjetin tekovaiheessa. Tämä asia kävi ilmi vasta uuden kaavan kuulemisvaiheessa (31.1.2023), eikä asiaa olla voitu ennakoida ennen Järvenpään Vesi Oy:n vaatimusta
”Kyrölän uuden yksikön väestösuojan rakentaminen” -urakkakokonaisuuden viimeisin hinta-arvio on tehty pohjautuen siihen, että Keski-Uudenmaan pelastuslaitos hyväksyy n. 90 m2 kokoisen väestösuojan. Annetun ohjeistuksen mukaan ko. neliömäärän tulisi riittää, mutta pelastuslaitoksella on mahdollisuus poiketa ohjeistuksesta. Lopullinen lausunto saadaan vasta rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Mikäli pelastuslaitos vaatii suuremman väestönsuojan rakentamista, nousee ”Kyrölän uuden yksikön väestösuojan rakentaminen” -urakan hinta lisäneliöiden suhteessa.
Esitys lisärahoitukselle
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt hankkeelle 1,9 Me budjetin. Hankevalmistelun kustannusarviossa on varauduttu mahdollisiin yllätyksiin suunnittelun ja rakentamisen aikana (ns. rakentamisen riskivara). Poikkeuksellinen inflaatio ja rakennettavalla tontilla vaadittava vesi- ja viemärirunkolinja siirto ovat kuitenkin olleet niin isoja ja ennalta-arvaamattomia riskejä, ettei niihin ole osattu varautua hankevalmistelun kustannusarvioita tehtäessä riittävästi, eikä kustannusarvioon sisällytetty riskivara riitä kattamaan kaikkia ilmenneitä kustannusnousua.
Jotta hanke voidaan toteuttaa onnistuneesti laatutavoitteiden mukaan, esitetään hankkeen kokonaisbudjetin nostoa 80 000 eurolla. Esitetty lisämäärärahan tarve on summa, jonka arvioidaan syntyvän hankkeelle vesi- ja viemärilinjan siirrosta. Lisämäärärahatarve esitetään katettavaksi talonrakennuksen investointiohjelmaan vuodelle 2023 sisältyvästä 500 000 euron riskivarauksesta.
Kaupunginhallitus on aiemmin päättänyt valtuuttaa talousjohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeen yleissuunnitelmavaiheen suunnitteluratkaisut kustannuslaskelmineen (Kaupunginhallitus 23.11.2023 § 296). Tilakehitysjohtajan aloitetettua toimessaan valtuus esitetään siirrettäväksi substanssista vastaavalle viranhaltijalle.
Ehdotus
Esittelijä
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä Kyrölän päiväkoti- ja kouluhankkeen kokonaisbudjetin korotuksen 80 000 eurolla
- kohdentaa vuoden 2023 talonrakennuksen investointiosaan sisältyvästä 500 000 euron riskivarauksesta 80 000 euroa Kyrölän päiväkoti- ja kouluhankkeen kulujen kattamiseen
- valtuuttaa tilakehitysjohtajan opetuksen ja kasvatuksen palvelualuejohtajaa kuultuaan hyväksymään hankkeen yleissuunnitelmavaiheen suunnitteluratkaisut kustannuslaskelmineen.
Käsittely
Mestaritoiminta Oy:n projektipäällikkö Janne Mannersalo selosti asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.