Valmistelija
Henri Nordenswan, Henkilöstöjohtaja, henri.nordenswan@jarvenpaa.fi
Perustelut
Kaupunginhallitus on 10.10.2016 § 166 vahvistanut Järvenpään kaupungin toimintaohjeen ”Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun käsittelystä”. Ohjeen kohdassa 3.15 on kuvattu toimintatapa, jos työntekijä kokee kaupungin luottamushenkilön taholta häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua.
Kuntalain 69 §:n 2 momentin mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Säännös on luonteeltaan yleinen käyttäytymisohje eikä siihen sisälly sanktiomenettelyä tai muita seuraamuksia.
Työturvallisuuslain 28 §:n mukaan kunnalla on työnantajana velvollisuus puuttua tilanteeseen silloin kun kunnan työntekijät ovat kokeneet epäasiallista kohtelua. Kuntalain 85 §:ssä säädetään, että kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettavat asiasta valtuustolle, jos on syytä epäillä, että luottamushenkilö on menetellyt luottamustoimessa velvollisuuksiensa vastaisesti. Tällaista katsoa olevan myös esimerkiksi työturvallisuuslain tai syrjintäkiellon mukainen epäasiallinen käyttäytyminen kunnan viranhaltijaa taikka työntekijää kohtaan.
Kuntalain 85 §:n perusteella suoraan lain nojalla luottamushenkilön epäasiallisen käyttäytymisen selvittäminen kuuluu kunnanhallitukselle ja päätösvalta asiassa kuuluu valtuustolle. Järvenpään kaupunginhallituksen alainen henkilöstöasianjaosto ei ole toimivaltainen käsittelemään epäilyä luottamushenkilön epäasiallisesta käytöksestä, jos sellaista toimivaltaa ei hallintosäännössä nimenomaisesti ole jaostolle annettu. Tämän vuoksi ohjeen kohtaa 3.15 on syytä muuttaa. Asian luonteen vuoksi asia käsiteltäisiin kaupunginhallituksessa puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä, jos kaupunginhallitus hallintosäännön 120 §:n perusteella niin päättää.
Toimintaohje Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun käsittelystä on luonteeltaan operatiivinen henkilöstöhallinnohje eikä siinä ole henkilöstöpoliittista ulottuvuutta. Sen vuoksi on tarkoituksenmukaista, että toimivalta ohjeen päivittämisestä delegoidaan henkilöstöjohtajalle.
Ehdotus
Esittelijä
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Henkilöstöasiainjaosto päättää lausuntonaan kaupunginhallitukselle todeta, että henkilöstöasiainjaosto puoltaa Järvenpään kaupungin Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun käsittelystä annetun ohjeen kohdan 3.15 muuttamista liitteen mukaisesti ja, että henkilöstöjohtaja on toimivaltainen huolehtimaan ohjeen ylläpidosta ja päivittämisestä.
Käsittely:
Henkilöstöjohtaja Henri Nordenswan selosti asiaa.
Käsittelyn kuluessa päätösehdotusta muutettiin siten, että henkilöstöasiainjaosto päättää esittää lausuntonaan kaupunginhallitukselle, että henkilöstöasiainjaosto puoltaa Järvenpään kaupungin Häirinnän tai muun epäasiallisen kohtelun käsittelystä annetun ohjeen kohdan 3.15 muuttamista liitteen mukaisesti ja, että henkilöstöjohtaja on toimivaltainen huolehtimaan ohjeen ylläpidosta ja päivittämisestä.
Päätös
Hyväksytiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.