Kaupunginhallitus, kokous 11.3.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 52 Kaupungin toimitilaosakkeiden myynti

JARDno-2023-172

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupungin talousohjelmaan sisältyy merkittävä tilakulujen karsintatavoite. Tavoitteena on, että kaupunki on vuoden 2023 loppuun mennessä vähentänyt tilakustannuksia 10 % eli reilulla miljoonalla eurolla vuoden 2019 tasoon verrattuna. Tavoitteen toteutuminen edellyttää tilankäytön tehostamista ja tyhjistä tiloista luopumista. 

Kaupungilla on omistuksessaan lukuisia toimitilaosakkeita, joille ei tällä hetkellä ole tarvetta ja jotka ovat tyhjillään. Kaupungin omistamat osakkeet soveltuvat heikosti oman palvelutuotannon tarpeisiin, joten niitä ei ole järkevä ylläpitää myöskään tilareservinä yllättäviä tilatarpeita varten. Osa kohteista voisi soveltua pienten yritysten toimitiloiksi. Toimitilojen kysyntä on kuitenkin maltillista, joten vuokrauksella ei saada kaikkia kohteita tehokkaaseen käyttöön. Vuokraustoimintaa ei myöskään voida harjoittaa kaupungin omana toimintana laajassa mittakaavassa kuntalain 126 § yhtiöittämisvelvoitteen vuoksi.  

Niiltä osin, kun tilat ovat käyttämättömiä ja osakeomistukset eivät ole strategisia, kaupunkikehitystä tukevia omistuksia, tai tilat eivät ole nopeasti vuokrattavissa yksityisille toimijoille, ei osakehuoneistojen omistukselle ole perustetta. Tilojen omistaminen ja ylläpito aiheuttaa kaupungille kustannuksia, joten niistä on perusteltua pyrkiä pääsemään eroon tiloista luopumalla.

Toimitilaosakkeet 
Kaupungilla on viisi osakeomistukseen perustuvaa toimitilaa, jotka sijaitsevat asuinkerrostalojen alimmissa kerroksissa. Osakkeista kaksi on yhtiöjärjestyksellä säädetty päiväkotikäyttöön ja kolme on liiketiloja. Kohteet sijaitsevat seuraavissa osoitteissa: 

  • Haltijapolku 2, päiväkoti 

  • Kaarnapolku 1, päiväkoti 

  • Kirjastokatu 4, liiketila 

  • Mannilantie 13, liiketila  

  • Puistotie 44, liiketila 
     

Osakkeista on teetetty ulkopuolinen arviointi markkina-arvon selvittämiseksi (oheismateriaali, salassapidettävä JulkL § 24 k 17). Kohteet eivät ole erityisen houkuttelevia myyntikohteita. Myytävyyttä voisi edistää, mikäli osakkeet olisivat muunnettavissa asunnoiksi. Asuntokäyttö edellyttää yhtiöjärjestyksen muutoksen ja rakennusvalvonnan hyväksynnän muutokselle. Myynnin edistämiseksi kaupunki selvittää etukäteen yhtiön ja rakennusvalvonnan kannan muutoksen toteuttamiselle.  

Hyvinvointialueuudistuksen seurauksena kunnat ovat velvoitettuja yhtiöittämään vuokraustoimintansa hyvinvointialueiden vuokrausvolyymien vuoksi siirtymäajan puitteissa. Viimeistään tässä yhteydessä on perusteltua yhtiöittää myös muu ulkopuolisille toimijoille tehtävä pitkäaikainen toimitilavuokraus, mikäli sellaista harjoitetaan.

Hallintosäännön Liite 1 - taloudellinen toimivalta mukaisesti irtaimen omaisuuden (osakkeet) myymisestä päättää talous- tai hallintojohtaja hinnan jäädessä alle 85te euron ja sen jälkeen päätösvalta on kaupunginhallituksella.   

Koska osakkeiden hinta-arviot ylittävät em. euromääräiset päätösvaltuudet, esitetään päätösvallan delegointia nimettyjen kohteiden osalta erillisellä päätöksellä erikseen hyväksyttävien toimitilaosakkeiden myynnin periaatteiden mukaisesti tilakehitysjohtajalle.  ​​​​​​

Kaupungin toimitilaosakkeiden myynnin periaatteet on esitetty pykälän liitteenä 1 ja 2 ( liite 2, salassapidettävä JulkL § 24 k 17).

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä toimitilaosakkeiden myynnin periaatteet (liite 1 ja 2)
  2. valtuuttaa tilakehitysjohtajan hyväksymään osakehuoneistojen kaupat sekä allekirjoittamaan kauppakirjat toimitilaosakkeiden myynnin periaatteiden mukaisesti 

 

Käsittely

Esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: “Päätösehdotuksen kohta 1 poistetaan” 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kaupunginhallitus päätti valtuuttaa tilakehitysjohtajan hyväksymään osakehuoneistojen kaupat sekä allekirjoittamaan kauppakirjat toimitilaosakkeiden myynnin periaatteiden mukaisesti.

Valmistelija

  • Tuomas Koskiniemi, tuomas.koskiniemi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on päättänyt 3.4.2023 (§91 JARDno-2023-172) eräiden osakehuoneistojen myynnistä. Myytäviksi päätetyt osakehuoneistot ovat:

  • Haltijapolku 2, päiväkoti
  • Kaarnapolku 1, päiväkoti
  • Kirjastokatu 4, liiketila
  • Mannilantie 13, liiketila
  • Puistotie 44, liiketila

Kaupunginhallitus päätti tuolloin muutetun päätösesityksen mukaisesti valtuuttaa tilakehitysjohtajan hyväksymään osakehuoneistojen kaupat sekä allekirjoittamaan toimitilaosakkeiden myynnin periaatteiden mukaisesti. Päätöskirjauksen tulkinnassa on ollut epäselvyyttä, minkä takia päätöstä on noudatettavien periaatteiden osalta hyvä tarkentaa. Myös kohteiden hinta-arviot tulee päivittää vastaamaan tämänhetkistä markkinatilannetta sekä arvioida Kirjastokatu 4:n myynnin kannattavuutta.

Kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen on havaittu, että Kirjastokatu 4:ssä sijaitsevalla huoneistolla on markkinahintatasoon nähden huomattavan korkea tasearvo ja sen myynti aiheuttaisi kaupungille merkittävän, todennäköisesti satojen tuhansien eurojen suuruisen myyntitappion. Huoneiston myynnin ei näin ollen katsota olevan tarkoituksenmukaista, vaan sen myynnistä tulisi luopua ja pyrkiä vuokraamaan huoneisto jollekin ulkoiselle toimijalle, mikäli sille ei löydetä omaa käyttöä.

Mestaritoiminta Oy on kaupungin toimeksiannosta hankkinut myyntien toteutukseen välittäjän. Välittäjä on katselmoinut kohteet (4 kpl) ja arvioinut kohteiden markkinahintoja. Välittäjän arvion mukaan kohteiden hinnat ovat alhaisemmat kuin kaupunginhallitukselle aiemmin esitetyt hinta-arviot, eikä myyntiä ole tämän takia katsottu voitavan aloittaa ilman, että kaupunginhallitukselle tuodaan tieto päivitetyistä markkinahintatasoista. Huoneistojen aiemmat hinta-arviot ja päivitetyt hinta-arviot sekä huoneistojen kirjanpitoarvot on esitetty oheismateriaalina olevassa taulukossa (liite 3, salassapidettävä JulkL § 24 k 17).

Vaikka arviot kohteista saatavista hinnoista ovat laskeneet aiemmin esitetyistä, katsotaan kohteiden myyntiä olevan edelleen syytä edistää kaupungin taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ko. huoneistot ovat tyhjillään ja aiheuttavat kaupungille kustannuksia mm. yhtiövastikkeiden kautta.

Hallintosäännön mukaan mukaisesti taloudellinen toimivalta irtaimen omaisuuden (osakkeet) myymisessä on talous- tai hallintojohtajalla hinnan jäädessä alle 85te euron ja sen jälkeen päätösvalta on kaupunginhallituksella. Koska osakkeiden hinta-arviot ylittävät em. euromääräiset päätösvaltuudet, esitetään päätösvallan delegointia nimettyjen kohteiden osalta erillisellä päätöksellä erikseen hyväksyttävien toimitilaosakkeiden myynnin periaatteiden mukaisesti toimitilajohtajalle.

Esitetään, että kohteiden (4 kpl) myyntiä jatketaan liitteessä 1 ja liitteessä 2 esitettävien periaatteiden mukaisesti (liite 2 salassapidettävä JulkL § 24 k 17).

KR

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä toimitilaosakkeiden (4 kpl) myynnin periaatteet (liite 1 ja 2).
  2. valtuuttaa toimitilajohtajan hyväksymään osakehuoneistojen kaupat sekä allekirjoittamaan kauppakirjat.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Toimitilajohtaja Tuomas Koskiniemi selosti toimitilaosakkeiden myyntiasiaa.

 

Tiedoksi

Mestaritoiminta Oy, talousjohtaja