Kaupunginhallitus, kokous 1.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 234 Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. 

Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

  1.  lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset: 19.9.-26.9.2024

Pöytäkirjat
Kaupunkikehityslautakunta 19.09.2024

Liikuntapäällikkö
23.09.2024 § 5 Uimahallin kemikaalien hankinta,​optiokauden 01.03.2025-​28.02.2026 käyttöönotto

Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja
23.09.2024 § 11 Virkamatka ulkomaille / Opintomatka kirjastoihin Ruotisissa 28.-​31.10.2024

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (kunnallinen)
25.09.2024 § 1 Kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintakertomus 2023-​2024

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (yksityinen)
25.09.2024 § 1 Yksityisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toimintakertomus 2023-​2024

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuja viranhaltijapäätöksiä oteta kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kokouskäsittely

Kokouksessa pidettiin tauko klo 9.59-10.07.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.