Perustelut
Hallintosäännön 39 §:n mukaan Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunta valmistelee ja Järvenpään kaupunginhallitus päättää työllisyysalueen uusien virkojen perustamisen. Hallintosäännön 32 §:n mukaan työllisyysalueen johtokunta aloittaa toimintansa 1.12.2024. Keski-Uudenmaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen mukaan tätä edeltävän valmistelun aikana Järvenpään kaupunginhallitus tekee tarvittavat työllisyysaluetta koskevat päätökset ja virkojen perustaminen valmistellaan kuntajohtajien ohjausryhmässä. Hallintosäännön 60 §:n mukaan virkaa perustettaessa kelpoisuusvaatimuksesta päättää viran perustava viranomainen ja viran julistaa haettavaksi hallintosäännön 62 §:ssä mainittu valitseva viranomainen. Hallintosäännön mukaan työllisyysalueen johtaja valitsee suorassa alaisuudessaan toimivan henkilöstön. Työllisyysalueen johtajaa ei kuitenkaan ole mainittu Hallintosäännönö 62 §:ssä, joten kaupungihallituksella on yleistoimivalta julistaa virat haettavaksi.
Työllisyysalueen palvelut jaetaan neljälle eri tulosalueelle, joita kutakin johtaa viranhaltija palvelupäällikön nimikkeellä. Tehtävässä vastataan tulosyksikön johtamisesta ja tehdään toiminnan edellyttämät henkilöstöä, taloutta ja toimintaa koskevat päätökset itsenäisesti. Tulosyksikön johtamiselle on asetettu tiukat taloudelliset reunaehdot, joiden mukaan toimintaa on johdettava. Toimintaa ohjaavat lainsäädäntö ja erilaiset ohjeistukset. Tehtävässä käytetään julkista valtaa. Johdettavat tulosalueet ovat seuraavat:
· Henkilöasiakaspalvelut, neuvonta ja kotouttaminen
· Henkilöasiakaspalvelut, aikuisten alku- ja peruspalvelut
· Henkilöasiakaspalvelut, nuorten ja monialaista tukea tarvitsevien palvelut
· Verkosto- ja työnantajapalvelut
Palvelupäälliköt toimivat työllisyysaluejohtajan suorassa alaisuudessa. Palvelupäällikön virka on tulosvastuullinen johtamistehtävä, jonka edellyttämä koulutus on soveltuva korkeakoulututkinto. Järvenpään kaupungin palkkapolitiikan mukaisesti viran tehtäväkohtainen palkka on 4832,15 euroa.
Kuntajohtajien ohjausryhmä on 25.9.2024 puoltanut virkojen perustamista edellä mainituin ehdoin.
HN
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää:
- perustaa neljä palvelupäällikön virkaa 1.1.2025 alkaen.
- että, palvelupäällikön viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto.
- että, palvelupäällikön viran tehtäväkohtainen palkka on 4832,15 euroa.
- julistaa haettavaksi henkilöasiakaspalveluiden palvelupäälliköiden kolme virkaa.
- että, henkilöstöjohtaja päättää virkojen hakuajasta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.