Valmistelija
Laura Kattelmäki, kaupunginlakimies, laura.kattelmaki@jarvenpaa.fi
Perustelut
Kunnanhallitus voi halutessaan hyväksyä nuorisovaltuustolle toimintasäännön. Koska laissa ei säädetä nuorisovaltuuston kokoonpanosta, valinnasta eikä toimintatavoista yksityiskohtaisemmin, myös nuorisovaltuuston mahdollisen toimintasäännön muoto ja sisältö on kunnan itsensä päätettävissä. Toimintasäännössä voidaan esimerkiksi todeta nuorisovaltuuston tehtävät, jäsenten lukumäärä, jäsenten valintatapa, toimikausi, kokousten koollekutsuminen, puheenjohtajan valinta ja sihteerin tehtävien hoitaminen sekä toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen. Toimintasääntö on lisäksi syytä laatia sillä tavoin joustavaksi, että se mahdollistaa nuorisovaltuuston mahdollisuuden kehittää myös itse omaa toimintaansa.
Järvenpään nuorisovaltuustolla ei ole tällä hetkellä voimassa olevaa toimintasääntöä. Kuntaliitto on laatinut ohjeen nuorisovaltuuston perustamisesta ja toimintasäännön laatimisesta. Materiaali on pykälän oheismateriaalina. Nuorisovaltuuston asettama työryhmä on keväällä 2020 valmistellut nuorisovaltuustolle toimintasäännön Kuntaliiton ohjeen pohjalta ja hyväksynyt sen osaltaan kokouksessaan 4.6.2020 § 12.
LK
Ehdotus
Esittelijä
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Järvenpään nuorisvaltuuston toimintasäännön liitteen mukaisena.
Käsittely
Käsittelyn kuluessa esittelijä ehdotti asian palauttamista valmisteluun
Päätös
Päätettiin yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.