Kaupunginhallitus, kokous 19.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 327 Edustajan nimeäminen Ainolan pysäköintiyhtiön hallitukseen

JARDno-2022-324

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juhana Hiironen, Maankäyttöjohtaja, juhana.hiironen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 21.3.2022 § 21 Kiinteistö Oy Ainolan Pysäköinti -nimisen yhtiön perustamisen. Jotta yhtiö voi aloittaa operatiivisen toimintansa, on yhtiöön sen perustamissopimuksen mukaisesti nimettävä hallitus ja toimitusjohtaja.

Yhtiöön esitetään sen rakentamisajaksi hallitusta, jossa on Järvenpään kaupunkiin/tytäryhtiöön kuuluvia työ-/virkasuhteessa olevia henkilöitä. Näin on toimittu sen vuoksi, että paikoitustalon rakentamisaikaisten hallitustehtävien laatu ja laajuus sekä ajankäyttötarve edellyttää lähes jatkuvaa hankkeessa mukana oloa. 

Kaupunginjohtaja antaa ennakkosuostumuksen yhtiölle toimitusjohtajan palkkausehtoja koskevassa asiassa.

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää 

  1. antaa yhtiökokousedustajalle yhtiön hallituksen jäseniä koskevan toimiohjeen
  2. antaa yhtiökokousedustajalle toimiohjeen nimetä yhtiön toimitusjohtajaksi Jani Kervisen
  3. päättää nimetä yhtiökokousedustajaksi ja yhteisön vastuuhenkilöksi palvelualuejohtaja Harri Palviaisen.

Käsittely

Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan kohdan 1 osalta siten, että hallituksen jäseniksi nimetään maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen, johtaja Olli Keto-Tokoi ja Mestariasunnot Oy:n toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Salla Niemelä, projektipäällikkö, salla.niemela@jarvenpaa.fi

Perustelut

Ainolan Pysäköintiyhtiön hallitus nimettiin kaupunginhallituksessa 4.4.2022 § 100. Hallitukseen nimettiin Veikko Simunaniemi, joka sitoutui tehtävään siksi aikaa, kunnes yhtiö saadaan perustettua. Ainolan pysäköintiyhtiö on perustettu ja rekisteröity 8.11.2022. Sovitusti Veikko Simunaniemi irtisanoutui yhtiön hallituksesta 29.11.2022 pidetyssä kokouksessa.

Yhtiöön esitetään pysäköintitalon rakentamisajaksi hallitusedustajaa, joka on Järvenpään kaupunkiin kuuluvassa työ-/virkasuhteessa oleva henkilö. Näin on toimittu sen vuoksi, että rakentamisaikaisten hallitustehtävien laatu ja laajuus sekä ajankäyttötarve edellyttää aktiivista hankkeessa mukana oloa.

 

HP

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, vt. kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää, että Ainolan pysäköintiyhtiön hallituksen jäseneksi nimetään hankekehityspäällikkö Aleksi Toivonen.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Maankäyttöjohtaja, Hankekehityspäällikkö, Kaupunkikehitysjohtaja