Perustelut
Järvenpään kaupungin eläkeläisneuvosto on vaikuttamistoimielin, joka edistää järvenpääläisten ikäihmisten oikeuksien toteutumista ja toimii kaupungin kumppanina jo olemassa olevien ja uusien palvelujen kehittämisessä. Neuvosto vaikuttaa päätöksentekoon muun muassa aloittein vanhusten asioiden ja palvelujen kehittämiseksi. Eläkeläisneuvoston toimintaa säätelee vanhuspalvelulaki ja kuntalaki. Järvenpään kaupungin hallintosäännön mukaisesti eläkeläisneuvosto toimii kaupunginhallituksen nimeämänä vaikuttamistoimielimenä vammaisneuvoston ja nuorisovaltuuston rinnalla.
Eläkeläisneuvosto on valmistellut kaupunginhallitukselle toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2024 sekä toimintakertomuksen vuodelta 2023.
Eläkeläisneuvoston talousarvio vuodelle 2024 on 16 116 euroa. Talousarvioehdotus vastaa heille varattua määrärahaa.
HK
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- merkitä tiedoksi liitteenä 1 olevan Järvenpään eläkeläisneuvoston toimintakertomuksen vuodesta 2023.
- merkitä tiedoksi liitteenä 2 olevan Järvenpään eläkeläisneuvoston toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2024.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.