Kaupunginhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 306 Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2024

JARDno-2023-882

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin talous 2023

Kaupungin taseessa oli vuoden 2022 lopussa 10,4 miljoona euroa kertynyttä ylijäämää. Kuluvan vuoden alkuperäinen talousarvio laadittiin 14,7 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi ja muutetussa talousarviossa ylijäämä on 8,6 miljoonaa euroa. Ylijäämä selittyy ensimmäiseen hyvinvointialueuudistuksen jälkeiseen vuoteen kohdistuvista verohännistä, joiden vuoksi hyvinvointialueuudistuksen mukainen verotulojen leikkaus ei vielä näy täysimääräisesti kuntien taloudessa. Kaupunki saa 2023 myös menoihinsa nähden liikaa valtionosuuksia, kun sote-menojen valtionosuusleikkausvaikutus oli huomioitu vuoden 2023 valtionosuuksissa liian pienenä.

Kaupungin tulos on viimeisimpien ennusteiden mukaan kuluvana vuonna 8,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämäpuskuria olisi näin ollen vuoden lopussa jäljellä 18,5 Me. Päivityllä investointien toteuma-arviolla ja tilinpäätösennusteella kuluvana vuonna otetaan lisää velkaa otetaan 14,5 miljoonaa euroa, jolloin sitä on vuoden lopussa 266 miljoonaa euroa.

Kehyksen laadintaperiaatteet ja rakenteelliset muutokset

Nyt käsiteltävä kehys laaditaan vuosiksi 2024-27. Edellisten talousohjelmien laadintaperiaatteiden mukaisesti sitovuustasojen määrärahat ovat nettositovia koko talousohjelmakauden osalta. Näin ollen, mikäli sitovuustasolla jää käyttämättä määrärahaa vuodelta 2024,​ voivat lautakunnat esittää vuoden 2024 tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä käyttämättä jääneiden määrärahojen siirtämistä tuleville vuosille. Vastaavasti mikäli määräraha ylittyy,​ tulee lautakunnan esittää viimeistään vuoden viimeiselle valtuustolle, miten ylitys tullaan kattamaan saman taloussuunnitelmakauden eli vuosien 2025-​27 määrärahasta.

Uudeksi valtuuston sitovuustasoksi esitetään vuodesta 2024 alkaen Tarkastuslautakuntaa. Lisäksi Järvenpään veden sitovaksi määrärahaksi esitetään toimintakatteen asemasta Tilikauden tulosta. Muutoin sitovuustasoihin ei esitetä muutoksia.

Aikaisempien vuosien tapaan valtuustolle tehtävä laajempi talousarvioseuranta esitetään synkronoitavan kansalliseen taloustietojen raportointiin, jolloin osavuosikatsaus tehtäisiin 6 kuukauden tilanteesta. Lisäksi talousjaostolle ja kaupungin johdolle raportoidaan taloustilanteesta kuukausittain. 

Talousarviokehys 2024-​27

Vuosien 2024-​27 taloussuunnitelman lähtökohtana on voimassa oleva muutettu taloussuunnitelma vuosille 2023-​26 (KV 29.5.2023 § 26).

Kehykseen ei ole sisällytetty ehdotuksia veroperusteiden muutoksista muilta osin, kuin hyvinvointialueuudistuksen veroprosenttileikkauksen jälkeinen pyöristys lähimpään, alempaan kymmenykseen (7,6%). Verotulot on arvioitu Kuntaliiton huhtikuun veroennustekehikon pohjalta ja valtionosuudet valtiovarainministeriön julkaisemien ennakollisten valtionosuuslaskelmien mukaisesti. Tiedot hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksista kuntien verorahoitukseen vuodesta 2024 alkaen varmistuvat vasta vuoden 2023 lopulla, joten kehyslaskelmien valtionosuuksiin liittyy suurta epävarmuutta. Hallitusneuvottelujen keskeneräisyys hidastanee valtion budjetin laadintaa, joten taloussuunnitelmia tehtäessä ei ole käytettävissä ennakollisia tietoja siitä, millaisia tehtävä- ja rahoitusmuutoksia kuntiin on kohdistumassa.

Talousohjelmakehyksen mukainen kaupungin neljän vuoden yhteenlaskettu tulos on 4,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuoden 2024 tulos on 1,7 Me alijäämäinen. Ylijäämä syntyy vuosina vuonna 2025-27. Talousohjelmakauden tuloskehitys edellyttää sopeutustoimenpiteiden jatkamista systemaattisesti ja uusien toimenpiteiden toteutumista sekä verotulojen suotuisaa kehitystä.

Talousohjelmavuosien taloutta ei ole tasapainotettu lisäämällä maanmyyntejä. Suhdannetilanteesta johtuen maanmyyntien määrää on vähennetty viimeisimpien arvioiden mukaisesti. Summa on edelleen merkittävä, vaihdellen 4,9-5,7 miljoonassa eurossa vuosittain. Käyttöomaisuuden myyntien kertaluontoisuudesta johtuen niiden varaan ei tule rakentaa pysyvien menojen rahoitusta, vaan tulot tulisi pystyä käyttämään investointien rahoitukseen tai lainojen takaisinmaksuun.  

Kehysvalmistelussa on huomioitu alustava investointiohjelmaesitys ja sen mukaiset poistot sekä lainat ja lainojen rahoituskulut. Alustavassa investointiohjelmassa 10 vuoden nettoinvestointitaso on yhteensä 342 Me, ja talousohjelmakauden nettoinvestoinnit ovat 167 Me. Investointiohjelma täsmentyy syksyn aikana ja muutokset huomioidaan lopullisessa talousohjelmassa. 

Käyttötalous

Sitovuustasojen kehysten laadinta on kesken. Kehykseen sisältyy aikaisempien talousohjelmien yhteydessä hyväksytyt sopeutusvaatimukset. Vuodesta 2024 alkaen toimeenpantavan 3 miljoonan euron pysyvän toimintakatesopeutuksen jakautumista sitovuustasojen kesken on muutettu voimassa olevasta taloussuunnitelmasta. Aikaisemman palvelualuekohtaisen tasajaon asemesta sopeutus on kohdennettu vahvemmin toteutumisedellytysten ja kaupungin strategisten tavoitteiden turvaamista tukien. Osa sopeutusvaateesta on kohdennettu aiemmasta poiketen myös tilaomistuksen määrärahoihin.    

Kehyksen valmistelussa on huomioitu toimintakatemuutoksina sitovuustasoittain kunta-​alan palkankorotukset 5.4.2023 palkkaratkaisun mukaisesti ja tunnistetut, välttämättömät menolisäykset ja muut varmistuneet, pääosin poikkeuksellisiin hinnankorotuksiin ja lakisääteisiin tehtävämuutoksiin perustuvat muutokset. Toistaiseksi huomioidut muutokset ovat:

  • TE-palvelujen siirtoon valmistautuminen
  • Vakan palveluverkkomuutosten toimeenpanon hidastuminen (tilakulut)
  • Uusi museokohde, Villa Kokkonen
  • Ateriapalvelujen 10% hinnankorotus
  • Siivouspalvelujen 3,7% hinnankorotus
  • Työterveshuollon 5% hinnankorotus
  • Y-säätiön erillisosakkeet
     

Sisäiset erät on huomioitu kehyksessä voimassa olevan taloussuunnitelman mukaisina. Sisäiset erät ja mahdolliset palvelualueiden tehtävänjakoon liittyvät määrärahasiirrot tarkennetaan kaupunginjohtajan talousohjelmaesitykseen.  

Toiminnan kustannuksiin kohdistuu merkittäviä menopaineita. Ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja toimintakatteen alijäämä pysyy kustannuspaineista huolimatta 1,2 prosentissa vuonna 2024 sopeutustoimien ansiosta. 

Käyttöomaisuuden myyntivoittoja arvoidaan kertyvän vuosina 2024-27 20​,7 miljoonaa euroa. Maanmyyntien aikataulua ja hankkeita on tarkennettu viimeisimpien myyntiarvioiden mukaan.

Verorahoitus

Verorahoitus perustuu kuntaliiton huhtikuussa julkaisemiin verotuloennusteisiin ja valtionvarainministeriön ennakollisiin valtionosuuslaskelmiin. Kuntaliiton verotuloennusteet ja valtionosuusratkaisut täsmentyvät syksyn aikana ja ne päivitetään viimeisimpien tietojen mukaisesti seuraavissa talousarvion- ja suunnitelman käsittelyvaiheissa. 

Kehys ei sisällä veronkorotusesityksiä. 

Rahoitus ja investoinnit

Alustavan investointiohjelman valmistelu on kesken. Investointeista on karsittu lähivuosilta, mutta menot ovat edelleen korkeat vaihdellen 31-​54 miljoonassa eurossa vuosina 2024-​27. Tulorahoitus ei riitä kattamaan investointien rahoitustarvetta 2024-26 ja uutta lainaa otetaan 29,9 miljoonaa euroja vuonna 2024 ja 23,8 miljoonaa euroa 2025-26. Vuonna 2027 lainamäärä vähenee alustavien laskelmien mukaan 2,4 miljoonalla. Investointien seurauksena poistot kasvavat ja lisäävät tulosvaikutteisia menoja vuoden 2023 tasosta 6 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Lainaa ohjelmakauden päättyessä on yhteensä noin 322 miljoonaa euroa.

Korkotason on arvioitu olevan keskimäärin 3,2 % uusille nostettaville lainoille. Kaupungin lainamäärän ollessa korkea ja kasvaessa edelleen korkokulut kasvavat talousohjelmakaudella vuoden 2023 talousarviotasosta 3,6 miljoonalla vuoteen 2027, jolloin korkokulut ovat noin 9,8 Me vuodessa.

Yhteenveto

Alustavan kehyslaskelman mukainen kaupungin tulos on 1,7 miljoonaa euroa alijäämäinen vuonna 2024 ja taseen kertynyt ylijäämä on vuoden 2024 lopussa noin 13 miljoonaa euroa vuoden 2023 toteutuessa muutetun talousarvion mukaisesti. Suunnitelmavuosina ylijäämä kasvaa 6,1 Me ollen 19,2 Me vuoden 2027 lopussa.  

Prosessin eteneminen

Kaupunginhallitus antaa 19.6.2023 taloussuunnitelmakehyksen ja laadintaohjeet. Samassa kokouksessa käsitellään myös alustava investointiohjelma.Lautakunnat tekevät omat raamin mukaiset talousarvioesityksensä syyskuun aikana ja antavat lausuntonsa investointiohjelmaan.   

Investointiohjelma, talousarvio​ ja -​suunnitelma sekä veroperusteet tuodaan samanaikaisesti kaupunginhallituksen käsittelyyn lokakuussa ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi 13.11.2023.  

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä vuosien 2024-27 alustavan taloussuunnitelmakehyksen tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin talous 2023

Kaupungin taseessa oli vuoden 2022 lopussa 10,4 miljoona euroa kertynyttä ylijäämää. Kuluvan vuoden alkuperäinen talousarvio laadittiin 14,7 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi ja muutetussa talousarviossa ylijäämä on 8,6 miljoonaa euroa. Ylijäämä selittyy ensimmäiseen hyvinvointialueuudistuksen jälkeiseen vuoteen kohdistuvista verohännistä, joiden vuoksi hyvinvointialueuudistuksen mukainen verotulojen leikkaus ei vielä näy täysimääräisesti kuntien taloudessa. Kaupunki saa 2023 myös menoihinsa nähden liikaa valtionosuuksia, kun sote-menojen valtionosuusleikkausvaikutus oli huomioitu vuoden 2023 valtionosuuksissa liian pienenä.

Kaupungin tulos on viimeisimpien ennusteiden mukaan kuluvana vuonna 8,1 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ylijäämäpuskuria olisi näin ollen vuoden lopussa jäljellä 18,5 Me. Päivitetyllä investointien toteuma-arviolla ja tilinpäätösennusteella kuluvana vuonna otetaan lisää velkaa otetaan 14,5 miljoonaa euroa, jolloin sitä on vuoden lopussa 266 miljoonaa euroa. ​​​​Muutetun talousarvion KV 29.5 mukaisesti toteutuessaan kaupungin tulos on 8,6 Me ja ylijäämäpuskuria on vuoden lopussa 19 Me. Muutetun talousarvion mukaisesti otettaisiin 19,5 Me lisää velkaa, jolloin sitä olisi vuoden lopussa 270,9 Me.

Kehyksen laadintaperiaatteet ja rakenteelliset muutokset

Nyt käsiteltävä kehys laaditaan vuosiksi 2024-27. Edellisten talousohjelmien laadintaperiaatteiden mukaisesti sitovuustasojen määrärahat ovat nettositovia koko talousohjelmakauden osalta. Näin ollen, mikäli sitovuustasolla jää käyttämättä määrärahaa vuodelta 2024,​ voivat lautakunnat esittää vuoden 2024 tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä käyttämättä jääneiden määrärahojen siirtämistä tuleville vuosille. Vastaavasti mikäli määräraha ylittyy,​ tulee lautakunnan esittää viimeistään vuoden viimeiselle valtuustolle, miten ylitys tullaan kattamaan saman taloussuunnitelmakauden eli vuosien 2025-​27 määrärahasta.

Uudeksi valtuuston sitovuustasoksi esitetään vuodesta 2024 alkaen Tarkastuslautakuntaa. Lisäksi Järvenpään Veden sitovaksi määrärahaksi esitetään toimintakatteen asemasta tilikauden tulosta. Muutoin sitovuustasoihin ei esitetä muutoksia.

Aikaisempien vuosien tapaan valtuustolle tehtävä laajempi talousarvioseuranta esitetään synkronoitavan kansalliseen taloustietojen raportointiin, jolloin osavuosikatsaus tehtäisiin 6 kuukauden tilanteesta. Lisäksi talousjaostolle ja kaupungin johdolle raportoidaan taloustilanteesta kuukausittain. 

Talousarviokehys 2024-​27

Vuosien 2024-​27 taloussuunnitelman lähtökohtana on voimassa oleva muutettu taloussuunnitelma vuosille 2023-​26 (KV 29.5.2023 § 26).

Kehykseen ei ole sisällytetty ehdotuksia veroperusteiden muutoksista muilta osin, kuin hyvinvointialueuudistuksen veroprosenttileikkauksen jälkeinen pyöristys lähimpään, alempaan kymmenykseen (7,6%). Verotulot on arvioitu Kuntaliiton huhtikuun veroennustekehikon pohjalta ja valtionosuudet valtiovarainministeriön julkaisemien ennakollisten valtionosuuslaskelmien mukaisesti. Tiedot hyvinvointialueuudistuksen vaikutuksista kuntien verorahoitukseen vuodesta 2024 alkaen varmistuvat vasta vuoden 2023 lopulla, joten kehyslaskelmien valtionosuuksiin liittyy suurta epävarmuutta. Hallitusneuvottelujen keskeneräisyys hidastanee valtion budjetin laadintaa, joten taloussuunnitelmia tehtäessä ei ole käytettävissä ennakollisia tietoja siitä, millaisia tehtävä- ja rahoitusmuutoksia kuntiin on kohdistumassa.

Taloussuunnitelmakehyksen mukainen kaupungin neljän vuoden yhteenlaskettu tulos on 1,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vuoden 2024 tulos on 2,7 Me alijäämäinen. Ylijäämä syntyy vuosina vuonna 2025-27. Taloussuunnitelmakauden tuloskehitys edellyttää sopeutustoimenpiteiden jatkamista systemaattisesti ja uusien toimenpiteiden toteutumista sekä verotulojen suotuisaa kehitystä.

Taloussuunnitelmavuosien taloutta ei ole tasapainotettu lisäämällä maanmyyntejä. Suhdannetilanteesta johtuen maanmyyntien määrää on vähennetty viimeisimpien arvioiden mukaisesti. Summa on edelleen merkittävä, vaihdellen 4,9-5,7 miljoonassa eurossa vuosittain. Käyttöomaisuuden myyntien kertaluontoisuudesta johtuen niiden varaan ei tule rakentaa pysyvien menojen rahoitusta, vaan tulot tulisi pystyä käyttämään investointien rahoitukseen tai lainojen takaisinmaksuun.  

Kehysvalmistelussa on huomioitu alustava investointiohjelmaesitys ja sen mukaiset poistot sekä lainat ja lainojen rahoituskulut. Alustavassa investointiohjelmassa 10 vuoden nettoinvestointitaso on yhteensä 341 Me, ja taloussuunnitelmakauden nettoinvestoinnit ovat 167Me. Investointiohjelma täsmentyy syksyn aikana ja muutokset huomioidaan lopullisessa talousohjelmassa. 

Käyttötalous

Kehykseen sisältyy aikaisempien talousohjelmien yhteydessä hyväksytyt sopeutusvaatimukset. Vuodesta 2024 alkaen toimeenpantavan 3 miljoonan euron pysyvän toimintakatesopeutuksen jakautumista sitovuustasojen kesken on muutettu voimassa olevasta taloussuunnitelmasta. Aikaisemman palvelualuekohtaisen tasajaon asemesta sopeutus on kohdennettu vahvemmin toteutumisedellytysten ja kaupungin strategisten tavoitteiden turvaamista tukien. Osa sopeutusvaateesta on kohdennettu aiemmasta poiketen myös tilaomistuksen määrärahoihin.    

Kehyksen valmistelussa on huomioitu toimintakatemuutoksina sitovuustasoittain kunta-​alan palkankorotukset 5.4.2023 palkkaratkaisun mukaisesti ja tunnistetut, välttämättömät menolisäykset ja muut varmistuneet, pääosin poikkeuksellisiin hinnankorotuksiin ja lakisääteisiin tehtävämuutoksiin perustuvat muutokset. Toistaiseksi huomioidut kertaluonteiset muutokset ovat:

  • TE-palvelujen siirtoon valmistautuminen
  • Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu vuonna 2024
  • Vaalit
  • Erityisluokanopettajan jatko yläkoulun ylimäääräisessä ryhmässä
  • Ukrainalaisten vaikutus perusopetukseen
  • Vakan palveluverkkomuutosten toimeenpanon hidastuminen (tilakulut)
  • Maankäyttökorvausten lasku

Pysyvinä muutostekijöinä on huomioitu:

  • Yleinen lisäys hinnankorotuksiin
  • Ateriapalvelujen 10% hinnankorotus
  • Siivouspalvelujen 3,7% hinnankorotus
  • Työterveshuollon 5% hinnankorotus
  • Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen hinnankorotus 13%
  • Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksikorotus 1.8.2023 4,69%
  • Vakan osallistumisasteen kasvu (lapsimäärän kasvu)
  • Vakan lakisääteisen henkilöstön saatavuuden varmistaminen
  • Perusopetuksen oppilasmäärän väheneminen
  • Ruotsin opetuksen lisääminen
  • Uusi museokohde, Villa Kokkonen
  • Y-säätiön erillisosakkeista luopuminen

Sisäiset erät on huomioitu kehyksessä voimassa olevan taloussuunnitelman mukaisina. Sisäiset erät ja mahdolliset palvelualueiden tehtävänjakoon liittyvät määrärahasiirrot tarkennetaan kaupunginjohtajan taloussuunnitelmaesitykseen. Osa muutostekijöinä huomioiduista euroista perustuvat alustaviin laskelmiin ja hinnankorotusesityksiin. Neuvottelujen edetessä ja muutossummien täsmentyessä tarkentuneet tiedot huomioidaan kaupunginjohtajan taloussuunnitelmaesitykseen.

Toiminnan kustannuksiin kohdistuu merkittäviä menopaineita. Ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja toimintakatteen alijäämän kasvu pysyy kustannuspaineista huolimatta 2,3 prosentissa vuonna 2024 sopeutustoimien ansiosta. 

Käyttöomaisuuden myyntivoittoja arvoidaan kertyvän vuosina 2024-27 20​,7 miljoonaa euroa. Maanmyyntien aikataulua, hankkeita ja euroja on tarkennettu viimeisimpien myyntiarvioiden mukaan osana investointiohjelmavalmistelua.

Verorahoitus

Verorahoitus perustuu kuntaliiton huhtikuussa julkaisemiin verotuloennusteisiin ja valtionvarainministeriön ennakollisiin valtionosuuslaskelmiin. Kuntaliiton verotuloennusteet ja valtionosuusratkaisut täsmentyvät syksyn aikana ja ne päivitetään viimeisimpien tietojen mukaisesti seuraavissa talousarvion- ja suunnitelman käsittelyvaiheissa. 

Kehys ei sisällä veronkorotusesityksiä. 

Rahoitus ja investoinnit

Kehyksessä on huomioitu alustavan investointiohjelman mukaiset investoinnit. Investointeista on karsittu lähivuosilta, mutta menot ovat edelleen korkeat vaihdellen 31-​54 miljoonassa eurossa vuosina 2024-​27. Tulorahoitus ei riitä kattamaan investointien rahoitustarvetta 2024-26. Uutta lainaa otetaan 31 miljoonaa euroja vuonna 2024 ja 26 miljoonaa euroa 2025-26. Vuonna 2027 lainamäärä vähenee alustavien laskelmien mukaan 1,4 miljoonalla. Investointien seurauksena poistot kasvavat ja lisäävät tulosvaikutteisia menoja vuoden 2023 tasosta 5,5 miljoonalla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Lainaa ohjelmakauden päättyessä on yhteensä yli 326 miljoonaa euroa eli 6 549 euroa/asukas.

Korkotason on arvioitu olevan keskimäärin 3,2 % uusille nostettaville lainoille. Kaupungin lainamäärän ollessa korkea ja kasvaessa edelleen korkokulut kasvavat talousohjelmakaudella vuoden 2023 talousarviotasosta 3,6 miljoonalla vuoteen 2027, jolloin korkokulut ovat noin 9,8 Me vuodessa.

Yhteenveto

Kehyslaskelman mukainen kaupungin tulos on 2,7 miljoonaa euroa alijäämäinen vuonna 2024 ja taseen kertynyt ylijäämä on vuoden 2024 lopussa noin 16 miljoonaa euroa vuoden 2023 toteutuessa muutetun talousarvion mukaisesti. Suunnitelmavuosina ylijäämä kasvaa 4,1 Me ollen 20,4 Me vuoden 2027 lopussa.  

Prosessin eteneminen

Kaupunginhallitus antaa 19.6.2023 taloussuunnitelmakehyksen ja laadintaohjeet. Lautakunnat tekevät omat, raamin mukaiset talousarvioesityksensä syyskuun aikana. Laskelmat täsmennetään viimeisimpien verorahoitus- ja muutostietojen mukaisesti syys-lokakuussa.  

Investointiohjelma, talousarvio​ ja -​suunnitelma sekä veroperusteet tuodaan samanaikaisesti kaupunginhallituksen käsittelyyn lokakuussa ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi 13.11.2023.  

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä nelivuotisen taloussuunnitelmakehyksen vuosille 2024-27 liitteessä 1 esitetyn mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

Valmistelija

Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Talousarvio- ja talousohjelmaluonnos 2024 - 2027 sisältää kuntalain 110 §:ssä tarkoitetun talousarvion vuodelle 2024 sekä talousohjelma vuosille 2024 - 2027.

Talousohjelmassa on tarkoitus antaa lautakunnille neljälle vuodelle kehys. Keskeisimpänä osana kehyksessä on se periaate, että ylitykset täytyy kattaa seuraavina vuosina ja vastaavasti budjetin alitukset saa käyttää tulevina vuosina. Menettelyn tarkoituksena on kannustaa taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan lyhytnäköisten säästötoimien sijaan.

Talouskehyksen yhteydessä hyväksytään toiminnalliset tavoitteet vuosille 2024 - 2027. Tavoitteiden tulee tukea strategiakartan päämääriä ja parantaa niihin liittyvillä avainmittareilla mitattavia asioita.

Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen talousarvio- ja talousohjelmaluonnos ja ehdotus vuosille 2024 - 2027 on rakennettu niin, että pohjaksi on otettu vuoden 2023 talousarvion luvut, joita on muutettu tiedossa olevilla tuleville vuosille kohdistuvilla muutostekijöillä sekä sopeuttamistoimenpiteillä. Lautakunnan esityksessä on huomioitu ateria- ja siivous- ja puhtaanapitopalveluiden sopimuspohjaiset hinnankorotukset. Talousarvioraamissa on huomioitu seuraavat muutostekijät vuodelle 2024:

  • Varhaiskasvatuksen palvelusetelin indeksikorotus 4,69% 117t€
  • Varhaiskasvatuksen osallistumisasteen kasvu 308t€
  • Varhaiskasvatuksen lakisääteisen henkilöstön saatavuuden varmistaminen 60t€
  • Erityisluokanopettajan jatko yläkoulun ylimääräisessä ryhmässä 88t€
  • Ukrainalaisten vaikutus perusopetukseen 60t€
  • Ruotsin opetuksen lisääminen 23t€
  • Ateriapalvelujen 10% hinnankorotus 503t€
  • Siivouspalvelujen 3,7% hinnankorotus 42t€
  • Oppilasmäärän väheneminen -238t€ 

Talousarvioraamissa ei ole huomioitu vuoden 2023 aikana palvelualueella tapahtuneita palvelutarpeen muutoksia, joita ovat:

  • Kahden erityisopetuksen lisäryhmän perustaminen
  • Oppilasmäärän kasvu keväästä 2023 kaikkiaan 77 oppilaalla

Talousarvio- ja talousohjelmaluonnos ehdotus vuosille 2023 - 2026 on kaupunginhallituksen antaman alustavan kehyksen mukainen. Kehykseen sisältyy palvelualueen osuus koko kaupungin sopeutusvelvoitteesta, joka on 1 289t€ sekä vuoden 2022 talousarvioylityksestä vuodelle 2024 kohdennettu sopeutusvelvoite 200t€

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle lausuntonaan

  1. liitteenä olevan esityksen palvelualuettaan koskevaan osioon talousohjelmaluonnoksesta 2024 - 2027
  2. liitteenä olevan riskienhallintatoimenpiteiden tarkistuksen ja täydennyksen.

 

Käsittely

Talousjohtaja Jarkko Virolainen selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Marketta Niemi, talousasiantuntija, marketta.niemi@jarvenpaa.fi
Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: Marketta Niemi ja Ari Kaunisto

Järvenpään Veden talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024 - 2027

Hallintosäännön 23 §:n Vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävien ja toimivallan mukaan johtokunta laatii ja esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle taloussuunnitelman ja talousarvion, joka sisältää:

• kuntalain 14 §:n tarkoittamat liikelaitoksen toiminnan ja talouden tavoitteet
• liikelaitosta koskevat käyttötalousmäärärahat ja tuloarviot sekä
• investointiohjelman ja rahoitussuunnitelman

Talousarvion toimintasuunnitelman hyväksyy Järvenpään Veden johtokunta. Toimintasuunnitelmassa johtokunta asettaa laitokselle muut kuin kuntalain tarkoittamat sitovat toimintatavoitteet.

Järvenpään Veden talousarvioehdotuksen sisältö

• talousarviotekstin ja toimintasuunnitelman 2024, jossa on johtokuntaan nähden sitovat tavoitteet
• vesiliikelaitoksen tuloslaskelman v. 2024 - 2027
• vesiliikelaitoksen rahoituslaskelman v. 2024 - 2027
• investointiosan v. 2024 - 2027

Johtokunta päättää Järvenpään Veden talousarviosta ja toimintasuunnitelmasta lopullisesti sen jälkeen, kun kaupunginvaltuusto on käsitellyt kaupungin talousarvion ja -suunnitelman vuodelle 2024 - 2027.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 19.6.2023 § 164 antanut valmisteluohjeet vuosien 2024 - 2027 talousarvion ja -suunnitelman valmistelua varten ja samalla on annettu neljävuotinen talousohjelmakehys. 

Kaupunginvaltuuston talousohjelmakehyksen perusteella Järvenpään Veden ehdotus vesiliikelaitoksen tilikauden tulokseksi (1 000 €) taloussuunnitelmakaudelle on kehyksen mukainen:

2024 2025 2026 2027 Yhteensä
521 761  561 247 2 091

Talousarviovuoden 2024 keskeisiä talouden tunnuslukuja (1 000 €), vertailulukuna vuoden 2024 talousarvion
tarkistettu käyttösuunnitelma, jossa on mukana siirtomäärärahat vuodelta 2022 (käyttötalous 211 te ja investoinnit 2,17 Me).

  KTA 2023 TA 2024 Muutos %
Liikevaihto 10 692 10 924 2,1
Toimintakulut  5 324  5 325 0,0
Toimintakate  5 580  5 816 4,2
Sumu-poistot  3 200  3 888 21,5
Vuosikate poistoista 130 113 -13,1
Liikeylijäämä 2 380 1 928 -19,0
Ylijäämä (Tilikauden tulos) 973

521

-46,4

Investoinnit 7 670 5 500 -28,3
Lainanotto 0 0 0
Investointien tulorahoitusosuus 54 % 80 %  

Talousarvion valmistelun lähtökohtia käsiteltiin johtokunnan kokouksessa 7.6.2023 § 9.

Järvenpään Veden talousarvioon 2024 vaikuttavia asioita:

Kulutuslaskutuksen vesimäärien muutokset

Talousveden osalla laskutettavaa vettä on arvioitu olevan n.  2 435 000 m³. 

Jäteveden osalla laskutettavaa jätevettä arvioitu olevan n. 2 430 000 m³. 

Vesimäärissä ei ole arvioitu kasvua vuodelle 2024, koska veden myynti on alentunut vuoden 2023 aikana.

Käyttömenot

Keski- Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä (KUVES) on antanut yksikköhinnat heidän perimille käyttö- ja vuosimaksuille. Laskutettava yksikköhinta on ollut 1.6.2023 alkaen yhteensä 32,7 snt/m³. Vuonna 2024 Kuvesin käyttö- ja vuosimaksujen yksikköhinta on yhteensä 35,3 snt/m³. 

Keski- Uudenmaan vesiliikelaitoskuntayhtymältä (KUVESI) laskuttama talousveden yksikköhinta vuonna 2024 on 43 snt/m³. Vuoden 2023 hinta on 39 snt/m³.

Käyttö-, perus- ja liittymismaksutulot 

Asiakkailta perittäviin veden ja jäteveden käyttömaksuihin ei esitetä korotuksia.

Perusmaksuihin esitetään 6 %:n korotusta 1.4.2024 alkaen. Perusteena korotuksille on veden myyntimäärän kasvun pienentyminen. Perusmaksuilla katetaan kiinteitä kuluja, joita on katettu vain murto-osa perusmaksutuloilla. Korotusten jälkeenkään perusmaksuilla ei kateta riittävästi kiinteitä kuluja.

Liittymismaksuihin esitetään 10 %:n korotusta 1.4.2024 alkaen. Perusteena korotukselle on rakennusalan voimakas taantuma, jolla on vaikutusta liittymismaksutulojen kertymään. 

Pankkitilin limiitti

Järvenpään Vedellä on pankkitili, jossa käytettävää limiittiä on 2 Me.

Investoinnit

Talousohjelmavuosien 2024 - 2027 vesihuollon investointeihin on määrärahaa (1 000 €) varattu tämän hetkisen arvion mukaan seuraavasti:

2024 2025 2026 2027 Yhteensä
5 500 5 500 6 000 6 000 23 000

Talouteen vaikuttavina vesihuollon uudisrakentamisen investointikohteina vuonna 2024 ovat muun muassa Pietilän Yritysalue (Swengi) ja Annitädinpiha. Katujen peruskorjauksiin on varattu 0,9 Me, kohteet tarkentuvat suunnittelun myötä.

Järvenpään Veden omissa investointikohteissa kohteena on suurimpana Kaakkolan vesihuollon uusimisen jatkaminen.

Korvaus peruspääomasta kaupungille

Järvenpään Veden kaupungin sijoittamalle pääomalle maksaman koron suuruudeksi on valtuusto päättänyt 6 % peruspääomasta. 

Liitteet: Talousarvioesitys on mukana esittelyaineistossa sisältäen oheismateriaaleina olevat riskienarvioinnin, vesilaitosten hintavertailun ja taksankorotusvaikutukset.
 

Toimivalta mihin päätös perustuu: Hallintosääntö 23 § vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja toimivalta

 

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Järvenpään Veden johtokunta päättää hyväksyä

  1. Järvenpään Veden talousarvioesityksen vuodelle 2024 ja taloussuunnitelmaesityksen vuosille 2024–2027 liitteen mukaisesti
  2. Järvenpään Veden riskienhallintatoimenpiteet liitteen mukaisena

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto selosti asiaa. 

Valmistelija

Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Talousarvio- ja talousohjelmaluonnos 2024 - 2027 sisältää kuntalain 110 §:ssä tarkoitetun talousarvion vuodelle 2024 sekä talousohjelma vuosille 2025 - 2027.

Talousohjelmassa on tarkoitus antaa lautakunnille neljälle vuodelle kehys. Keskeisimpänä osana kehyksessä on se periaate, että ylitykset täytyy kattaa seuraavina vuosina ja vastaavasti budjetin alitukset saa käyttää tulevina vuosina. Menettelyn tarkoituksena on kannustaa taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan lyhytnäköisten säästötoimien sijaan.

Talouskehyksen yhteydessä hyväksytään toiminnalliset tavoitteet vuosille 2024 - 2027. Tavoitteiden tulee tukea strategiakartan päämääriä ja parantaa niihin liittyvillä avainmittareilla mitattavia asioita.

Hyvinvoinnin palvelualueen talousarvio- ja talousohjelmaluonnos ja ehdotus vuosille 2024 - 2027 on rakennettu niin, että pohjaksi on otettu vuoden 2023 talousarvion luvut, joita on muutettu tiedossa olevilla tuleville vuosille kohdistuvilla muutostekijöillä sekä sopeuttamistoimenpiteillä. Lautakunnan esityksessä on huomioitu siivous- ja puhtaanapitopalveluiden sopimuspohjaiset hinnankorotukset.

Lautakunnan esityksessä muutostekijöinä vuodelle 2024:

  • TE-palveluiden siirtoon varautuminen 268 000 € 
  • Uusi museokohde Villa Kokkonen 50 000 € 
  • Työmarkkinatuen kuntaosuus 300 000 € 

Hyvinvoinnin palvelualueen talousarvio- ja talousohjelmaluonnoksen 2024-2027 toimintakate on kaupunginhallituksen 19.6.2023 päättämän raamin mukainen. Talousarvion täytäntöönpano raamin mukaisena edellyttää palveluiden sopeuttamista, jota tarkastellaan käyttösuunnitelman laadinnan yhteydessä. Sopeuttamisvelvoitteeseen sisältyvät palvelualueen osuus kaupungin kokonaissäästötavoitteesta, joka on 316  000 sekä vuoden 2022 talousarvion ylityksestä vuodelle 2024 osoitettu säästötavoite 60 000€. Sopeuttaminen tulee tehdä kokonaisarviona, huomioiden toimintakulujen lisäksi toimenpiteiden mahdolliset vaikutukset palvelualueen tulokertymään.

KS

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle lausuntonaan

  1. liitteenä olevan esityksen palvelualuettaan koskevaan osioon talousohjelmaluonnoksesta 2024 - 2027
  2. liitteenä olevan riskienhallintatoimenpiteiden tarkistuksen ja täydennyksen.

 

Käsittely

Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Kristiina Soots ja talouspäällikkö Jarkko Virolainen selostivat asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

Valmistelija

Timo Väisänen, talouspäällikkö, timo.vaisanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Talousarvio- ja talousohjelmaluonnos 2024 - 2027 sisältää kuntalain 110 §:ssä talousarvion vuodelle 2024 sekä talousohjelma vuosille 2025 - 2027. Talousohjelmassa on tarkoitus antaa lautakunnille neljälle vuodelle kehys. Keskeisimpänä osana kehyksessä on se periaate, että ylitykset täytyy kattaa seuraavina vuosina ja vastaavasti budjetin alitukset saa käyttää tulevina vuosina. Menettelyn tarkoituksena on kannustaa taloudellisesti tehokkaaseen toimintaan lyhytnäköisten säästötoimien sijaan. Vuosien 2024-​27 taloussuunnitelman lähtökohtana on voimassa oleva muutettu taloussuunnitelma vuosille 2023-​26 (KV 29.5.2023 § 26). 

Kaupunkikehityksen palvelualueen talousarvio- ja talousohjelmaluonnos ja ehdotus vuosille 2024 - 2027 on rakennettu niin, että pohjaksi on otettu vuoden 2023 talousarvion luvut, joita on muutettu tiedossa olevilla tuleville vuosille kohdistuvilla muutostekijöillä sekä sopeuttamistoimenpiteillä, joiden taso on muuttunut edelliseen vuoteen nähden (430 te / v). Nyt asetettu tavoite on vuodesta 2024 eteenpäin 563 te /v, johon ei tulla täysin pääsemään vuoden 2024 aikana. Vuoden 2024 osalta päästäneen maksimissaan noin 470 te:n säästöihin / toimintatuottojen lisäyksiin, koska toimenpiteiden toimeenpaneminen tulee viemään osan vuodesta, ja näin ollen niitä ei saada täysin käyntiin vuoden 2024 aikana. Vuodesta 2025 alkaen tultaneen pääsemään lähelle asetettuun 563 te:n säästötavoitteeseen. Aikaisemman palvelualuekohtaisen tasajaon asemesta sopeutus on kohdennettu vahvemmin toteutumisedellytysten ja kaupungin strategisten tavoitteiden turvaamista tukien. Lautakunnan esityksessä on huomioitu kunta-​alan palkankorotukset 5.4.2023 palkkaratkaisun mukaisesti ja tunnistetut, välttämättömät menolisäykset ja muut varmistuneet, pääosin poikkeuksellisiin hinnankorotuksiin ja lakisääteisiin tehtävämuutoksiin perustuvat muutokset. 

Pysyvänä muutoksena kehysvalmistelussa on jo otettu huomioon Y-säätiön erillisosakkeista luopuminen (tulot -540 t€, menot 540 t€), ja käyttöomaisuuden nettomyynnin sitovuustasolla maankäyttösopimuskorvausten kertaluontoinen lasku vuosina 2024-2026 (800 t€ 2024, 600 t€ 2025, 400 t€ 2026), sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen hinnankorotus noin 99 t€, joka on kuitenkin kesän aikana kohtuullistunut reiluun 67 t€:n, mutta pienempää summaa ei ole pystytty vielä kehyksessä ottamaan huomioon.

Kaupunginhallituksen kesäkuisessa kokouksessaan käsittelemässä alustavassa kehyksessä ei oltu huomioitu maankaatopaikkatulojen pysyvää alenemista arviolta 100 t€ vuosittain. Yhteensä siis 400 t€. Tulotavoite on nykyvalossa liian optimistinen, ja asetetusta tavoitteesta on jääty monena vuonna. Toimenpiteitä maankaatopaikkatulojen lisäämiseksi tullaan kuteinkin kartoittamaan talousarviovalmistelun edetessä syksyn aikana. Lisäksi rakennusvalvonnan osalta kehyksessä ja kevään budjettivalmisteluiden yhteydessä ei oltu osattu huomioida rakentamisen nopeaa supistumista kesän aikana, joka johtuu kohonneista rakentamiskustannuksista, kiihtyvästä inflaatiosta, korkeista koroista ja kuluttajien heikosta luottamuksesta talouteen. Edellä mainitut syyt ovat vetäneet voimakkaasti alas etenkin asuntorakentamista. Tämän tiedon valossa arviona on, että rakennusvalvonnan lupatuotoissa tultaneen jäämään ensi vuoden 2024 osalta jopa 400 t€ budjetoitua (750 t€) pienempiin lupatuottoihin.

Edellä mainitut rakennusvalvonnan lupatuotot kytkeytyvät pitkälti myös maanmyynteihin, joita oli kehysvalmistelussa ajateltu toteutuvan 5,080 Me vuoden 2024 aikana, ja 5,692 Me vuoden 2025 aikana. Koska tilanne on olennaisesti muuttunut kesän jälkeen, on varauduttava siihen, että maanmyynneistä käyttöomaisuuden nettomyynnin sitovuustasolla jäänee toteutumatta vuoden 2024 aikana 1,910 Me, ja vuoden 2025 aikana 2,130 Me. Näin ollen kehyksen mukaisiin lukuihin ei näillä näkymin päästä. Alkuperäiset kehyksessä esitellyt luvut tulevat täsmentymään niiltä osin, kuin on mahdollista ottaa huomioon nyt puuttuneilla ja huomioitavilla euroilla talousarviovalmistelun edetessä myöhemmässä vaiheessa. Lisäksi lisäkarsintoja jouduttaneen tekemään käyttötalouteen, sekä investointeihin kattamaan tulojen vähennyksiä.

Pykälälle täydennetään listan julkaisun jälkeen vielä talousarvioliite. Tästä tiedotetaan lautakuntaa erikseen.

HP

Ehdotus

Esittelijä

Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle lausuntonaan

  1. liitteenä olevan esityksen palvelualuettaan koskevaan osioon talousohjelmaluonnoksesta 2024 - 2027.
  2. liitteenä olevan esityksen menoleikkauksista vuosille 2024-2025.
  3. liitteenä olevan riskienhallintatoimenpiteiden tarkistuksen ja täydennyksen.

Lisäksi kaupunkikehityslautakunta valtuuttaa vastuuhenkilöt tekemään tarvittavat tekniset korjaukset ja päivitykset liitteisiin.

 

Käsittely

 

Kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen ja talouspäällikkö Timo Väisänen selostivat asiaa.  

Pidettiin kokoustauko pykälän käsittelyn aikana klo 20.15-20.40 

Esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti:

"Kaupunkikehityslautakunta päättää antaa kaupunginhallitukselle lausuntonaan 

  1. liitteenä olevan esityksen palvelualuettaan koskevaan osioon talousohjelmaluonnoksesta 2024 – 2027 seuraavilla tarkennuksilla: 

Talousohjelman kehyksestä poiketen maanmyynneistä käyttöomaisuuden nettomyynnin sitovuustasolla jää toteutumatta vuoden 2024 aikana 0,7 Me, ja vuoden 2025 aikana 0,7 Me. Nämä sekä seuraavat kuvaustekstissä mainitut summat: maankaatopaikkatulojen pysyvä aleneminen 100 t€ vuosittain (yhteensä 400 t€), rakennusvalvonnan lupatuottojen aleneminen 400 t€ vuonna 2024, tullaan esittämään muutostekijöinä talousarvion päätösprosessissa.  

  1. liitteenä olevan esityksen menoleikkauksista vuosille 2024-2025. 

josta vuoden 2024 menoleikkaukset 470 t€ tullaan esittämään muutostekijänä talousarvion päätösprosessissa. 

  1. liitteenä olevan riskienhallintatoimenpiteiden tarkistuksen ja täydennyksen.” 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Marjut Torniainen, Laskentapäällikkö, marjut.torniainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Konserniyhteisöjen tavoiteasetanta on vuodesta 2020 alkaen kytketty osaksi kaupungin talousarviokäsittelyä ja tavoitteiden toteutumista seurataan osavuosikatsausten yhteydessä.

Konserniin kuuluville, olennaisille tytäryhteisöille asetetaan talousarvion laadinnan yhteydessä strategisten päämäärien toteuttamista tukevat valtuustoon nähden sitovat tavoitteet. Vuosille 2024-27 yhteisökohtaiset tavoitteet on asetettu Järvenpään Mestariasunnot Oy:lle, Mestaritoiminta Oy:lle, Kiinteistö Oy Järvenpään Terveystalolle, Järvenpään Pysäköinti Oy:lle ja Kiinteistö Oy Ainolan Pysäköinnille. Toimintaympäristömuutosten seurauksena myös yhtiöiden omistuksen tarkoitusta on arvioitu uudestaan ja kirjausta on muutettu tarvittaessa. 

Tytäryhtiöitä on tavoitteiden lisäksi pyydetty kuvaamaan talousarvioon liitettävään materiaaliin arviot vuoden 2024 toiminnasta ja tulevasta kehityksestä, liikevaihdon ja tuloksen kehityksestä, investoinnesta ja suunnitelluista rakenne- ja rahoitusjärjestelyistä. Lisäksi osana riskienhallintaa on pyydetty arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä. Sanallisten osioiden lisäksi yhtiöiltä on pyydetty talousohjelmakauden tuloslaskelma, tase ja taloudelliset tunnusluvut, joiden pohjalta yhtiöiden tilaa voidaan arvioida ja seurata emon organisaatiossa. Yhtiöiden talousarvion laadinta on vielä kesken, joten luvut eivät ole lopullisia. 

Muiden yhteisöjen osalta tavoitteet on asetettu yhteisöryhmille yksittäisten yhteisöjen asemasta.

Tavoitteet ja muu raportointi on esitetty pykälän liitteessä. Asiakirja liitetään kaupunginhallituksen talousohjelmaesitykseen. 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto päättää merkitä liitteen mukaiset konserniyhtiöiden tavoitteet tiedoksi ja lähettää asiakirjan liitettäväksi osaksi kaupunginhallituksen talousarvioesitystä. 

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa. 

Willem van Schevikhoven saapui klo 7.58. 

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan kuulumaan seuraavasti:

Sivulta 5 poistetaan lause: "Tavoitteena on rakentaa noin 50 uutta asuntoa vuodessa."

Sivulle 9 lisätään lause: "Mestaritoiminta Oy kehittää kiinteistökohtaista tietoa (kustannus, palvelu) päätöksenteon tueksi yhteistyössä kaupungin kanssa ja osoittaa kilpailukykyisyytensä tällä laskennalla." 

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Taustaa

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Tasapainon arvioinnissa huomioidaan tarvittaessa taseeseen edellisiltä tilikausilta muodostuneet ylijäämät.

Vuonna 2022 hyväksytty kaupungin strategia ohjaa taloussuunnitelman valmistelua. Järvenpäästrategian yhtenä kolmesta painopisteenä on kestävä ja hallittu kasvu, jota tukevien strategisten päämäärien mukaisesti kaupungin talous on tasapainossa ja toimintamme on hyvinvoinnin ja ympäristön näkökulmasta kestävää ja vaikuttavaa. 

Verotulojen, valtionosuuksien ja toimintatuottojen kehitys määrittää kaupungin toiminnan kasvuvaran. Tavoitteena on ollut pitää kaupungin vuosikate ja tulorahoitus tasolla, joka mahdollistaa strategisten päämäärien mukaisesti taseeseen kertynen ylijäämäpuskurin kartuttamisen ja lainamäärän kasvun hillitsemisen. Kaupungin talouden tasapainottamiseksi taloussuunnitelmassa on käytetty menosopeutusta, veronkorotuksia ja investointien karsintaa keinoina tavoitteisiin pääsemiseksi.

Taloussuunnitelmakaudella on luvassa monia uudistuksia. TE-palvelujen uudistus vuonna 2025, kuntien rahoitus- ja valtionosuusjärjestelmän uudistus vuonna 2026 ja kiinteistöverouudistus. Uudistusten talousvaikutuksia ei ole otettu huomioon talousohjelmassa laskelmien ja uudistusten keskeneräisyyden takia. Ainoastaan TE-palvelu-uudistukseen valmistautumiseen on varauduttu vuoden 2024 talousarviossa. 

Poikkeuksellisen maailmantalouden tilanteen ja kehityksen seurauksena talousohjelmaan on jouduttu tekemään oleellisia menolisäyksiä mm. hinnankorotusten ja korkokustannusten nousun seurauksena. 

Taloussuunnitelmaesityksen perustelut

Taloussuunnitelmaesityksen lähtökohtana on kaupunginhallituksen 19.6.2023 § 164 hyväksymä taloussuunnitelmakehys. Kehyksen hyväksymisen jälkeen taloussuunnitelmaan on toimintakatevaikutteisesti huomoitu

  • Kevan tasausmaksun korotus
  • Kotikuntakorvausten lisäys
  • Maakauppasopimusten siirtomaksut
  • Maanmyyntituottojen alenema
  • Maankaatopaikkatulojen pudotus
  • Opetuksen erityisen tuen vaativuuden lisääntyminen
  • Osallistuvan budjetoinnin toteuttaminen joka toinen vuosi
  • Rakennuslupatuottojen pudotus
  • Työnantajan vakuutusmaksun alentuminen vuonna 2024
  • Verotuskustannusten korotus valtion budjettiesityksen mukaisesti

Lisäksi on tehty tarkennuksia muutostekijöihin arvioiden tarkennuttua

  • Varhaiskasvatuksen palveluverkkomuutosten toimeenpanon hidastumisen tilakulut
  • Työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvu
  • Siivouspalveluiden 3,52% korotus
  • Keski-Uudenmaan Ympäristökeskuksen hinnankorotus 9%

Toimintakatevaikutteisten muutosten lisäksi kehykseen on tehty sitovuus- ja palvelualueiden välisiä siirtoja palkankorotusvarauksen ja eläkemaksujen tasausmaksun kohdentamiseksi, sisäisiin laskutuksiin ja muihin sisäisten erien muutoksiin liittyen. 

Taloussuunnitelmaesityksessä on huomioitu

  • aiemmin päätetty 3 miljoonan euron toimintakatesopeutus vuodesta 2024 alkaen
  • hyvinvointialueuudistuksen vaikutukset valtionosuusrahoitukseen 9.10. kuntatalousohjelman valtionvarainministeriön laskelmien mukaisesti
  • 0,19 %-yksikön korotus kunnallisveroprosenttiin 1.1.2024 alkaen. Veroperusteista päätetään erikseen vuosittain talousarvion käsittelyn yhteydessä.  
  • Kaupunkikehityksen maanmyyntipotentiaaliarvioon perustuvat myyntivoitot varovaisuusarvioiden mukaisesti. Vuosien 2024-25 maanmyyntituottoina on huomioitu 50% ja vuodesta 2026 alkaen 80% myyntipotentiaalista. Myyntivoittoja kertyy vuosittain 4,4 - 5,1 miljoonaa euroa, joten varovaisesta arviosta huolimatta kaupungin tuloskehitys on edelleen riippuvainen maanmyyntivoitoista.
  • investointiohjelmaesityksen mukaiset investoinnit, ja niiden aiheuttamat poistot ja lainarahoitustarve. Vuosien 2024-2033 Investointiohjelmasta päätetään erikseen talousarviokäsittelyn yhteydessä. Investointiohjelman 4 ensimmäistä vuotta siirtyvät suoraan talousohjelmaan. Investointitaso on taloussuunnitelmakaudella huomattavan suuri.
     

Taloussuunnitelmaan sisältyy jo vuoden 2022-25 taloussuunnitelmassa hyväksytty 3 miljoonan euron pysyvä lisäsopeutustavoite vuodesta 2024 alkaen. Sopeutuksen kohdentuminen sitovuustasoittain on arvioitu uudelleen ja huomioitu taloussuunnitelmassa kehyksessä käytetyn jaon mukaisesti. Lautakunnat päättävät sopeutuksen kohdentamisesta avainalueille ja toimenpiteistä, joilla toiminnan kustannus saadaan sopeutettua käytettävissä oleviin määrärahoihin.  

Taloussuunnitelma

Elokuun tilinpäätösennusteen mukaan kaupungin tulos vuonna 2023 on 6,2 Me ylijäämäinen. Ylijäämä perustuu sote-uudistusta edeltävien suurempien veroprosenttien ja jako-osuuksien mukaan kertyneisiin verotuloihin. Ennusteen toteutuessa kumulatiivinen ylijäämä on vuoden lopussa 16,6 Me. Vuoden 2024 talousarvio näyttää 1,6 Me alijäämäiseltä esitetystä 0,19%-yksikön tuloveronkorotuksesta huolimatta. Suunnitelmavuodet 2025-27 nousevat esitetyn veronkorotuksen ansiosta vuosittain 1,8-2,4 Me ylijäämäisiksi. Ilman veronkorotusta myös suunnitelmavuodet olisivat alijäämäisiä.

Käyttötalous
Sopeutustoimenpiteiden ansiosta palvelualueiden toimintakatteet kehittyvät taloussuunnitelmakaudella maltillisesti, vaikka palkan- ja hinnankorotukset aiheuttavat merkittäviä menolisäyksiä. Toimintakatteen kasvu ilman käyttöomaisuuden myyntivoittoja on taloussuunnitelmakaudella keskimäärin 1,0%. 

Käyttöomaisuuden myyntivoitot huomioiden toimintakatteen alijäämä kasvaa vuosina 2024-27 keskimäärin 1,1 % vuodessa.  

Verorahoitus
Taloussuunnitelmaan on esitetty vuodelle 2024 0,19 %-yksikön korotus kunnallisveroon. Veronkorotuksella saatavilla lisätuloilla katetaan leikkaantuvien valtionosuuksien aiheuttamaa rahoitusvajetta.

Kaupungin verotulot pienenevät edelleen hyvinvointialueuudistuksen seurauksena 2,5 prosenttia kuluvan vuoden 120 miljoonasta eurosta 117 miljoonaan euroon vuonna 2024. Vuosina 2025-27 verotulot kasvavat keskimäärin 4,1% osin esitetyn veronkorotuksen ansiosta ja nousevat lähes 132 miljoonaan euroon vuonna 2027. Ilman veronkorotusta verotulot laskisivat 4,2 prosenttia vuonna 2024.

Talousohjelman valtionosuusarvio pohjautuu 9.10. julkaistuun Valtionvarainministeriön kuntatalousohjelman painelaskurin tietoihin. Hyvinvointiuudistuksen aiheuttamat leikkaukset valtionosuuksiin perustuvat toteutuneisiin 2021-22 menoihin, mutta sote-siirtolaskelmiin päivitetään vielä marraskuussa vuoden 2022 verotuksen maksuunpanotiedot. Lopulliset valtionosuuspäätökset vuodelle 2024 tehdään joulukuussa taloussuunnitelman hyväksymisen jälkeen.

Valtionosuudet ovat vuonna 2024 11,9 miljoonaa euroa. Vuonna 2025 valtionosuuksien ennakoidaan kasvavan 5,8 % 12,5 miljoonaan euroon ja vuonna 2026 14,0 miljoonaan euroon ja vuonna 2027 14,4 miljoonaan euroon. Valtionosuusarvioista on eliminoitu laskennallinen arvio Te-palvelujen järjestämiseen ja kasvaviin työttömyyskorvaus vastuisiin liittyvät valtionosuudet, koska vastuista vastaavista menoista ei toistaisesti ole käytettävissä luotettavaa arviota. Laskelmissa ei myöskään ole mukana käynnistyneen valtionosuusuudistuksen mahdollisesti aiheuttamia muutoksia valtionosuuksiin.

Investoinnit
Taloussuunnitelman investointiosa pohjautuu erikseen hyväksyttävään vuosien 2024-2033 investointiohjelmaesitykseen. Nettoinvestointien määrä vaihtelee taloussuunnitelmavuosina 27 ja 47 miljoonan euron välillä. Investointitaso on taloussuunnitelmavuosina korkea erityisesti talonrakennuksen ja kunnallistekniikan rakentamisen vuoksi. Investointien seurauksena vuosittainen poistotaso kasvaa vuoden 2023 tilanteesta vuosittain noin 1,3 miljoonalla eurolla muodostaen oleellisen lisähaasteen tasapainoisen talouden ylläpidolle.

Lainat ja tulorahoitus
Kaupungin tulorahoituksen taso jää suhteellisen matalaksi vuonna 2024. Vuosikate on 2024 26,5 miljoonaa euroa, mutta nousee suunnitelmavuosina noin 31,7 miljoonaan. Vuosikatteella pystytään kattamaan noin 64 % koko kauden 175,9 miljoonan euron nettoinvestoinneista. Tästä johtuen lainamäärä kasvaa nopeasti vuoden 2023 tilinpäätösennusteen mukaisesta 266 miljoonasta lähes 325 miljoonaan euroon. Asukaskohtainen lainamäärä kasvaa samana aikana reilusta 5700 eurosta yli 6500 euroon per asukas. 

Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-27 on esitetty listan liitteenä.

Yhteistoimintamenettely

Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain 4 §:n mukainen yhteistoimintamenettely käydään 23.10.2023.

Talousarvion sitovuusmääräykset

Nyt käsiteltävä talousarvio laaditaan vuosiksi 2024-27. Edellisten talousohjelmien laadintaperiaatteiden mukaisesti sitovuustasojen määrärahat ovat nettositovia koko talousohjelmakauden osalta. Näin ollen, mikäli sitovuustasolla jää käyttämättä määrärahaa vuodelta 2024,​ voivat lautakunnat esittää vuoden 2024 tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä käyttämättä jääneiden määrärahojen siirtämistä tuleville vuosille. Vastaavasti mikäli määräraha ylittyy,​ tulee lautakunnan esittää viimeistään vuoden viimeiselle valtuustolle, miten ylitys tullaan kattamaan saman taloussuunnitelmakauden eli vuosien 2025-​27 määrärahasta.

Uudeksi valtuuston sitovuustasoksi esitetään vuodesta 2024 alkaen Tarkastuslautakuntaa. Lisäksi Järvenpään Veden sitovaksi määrärahaksi esitetään toimintakatteen asemasta tilikauden tulosta. Muutoin sitovuustasoihin ei esitetä muutoksia.

Aikaisempien vuosien tapaan valtuustolle tehtävä laajempi talousarvioseuranta esitetään synkronoitavan kansalliseen taloustietojen raportointiin, jolloin osavuosikatsaus tehtäisiin 6 kuukauden tilanteesta. Lisäksi talousjaostolle ja kaupungin johdolle raportoidaan taloustilanteesta kuukausittain. 

Muutosvaltuudet

Voimassa olevan taloussuunnitelman mukaisesti konsernin kaikkia hallintotehtäviä koskevan sopeutusohjelman palvelualueille kohdentumaton osuus on sisällytetty talousarviossa konsernipalvelujen määrärahaan. Sopeutuksen toteuttaminen tulee edelleen edellyttämään tehtäväjärjestelyjä ja pieniä määrärahasiirtoja eri kehysten välillä prosesseja kehitettäessä. Tämän vuoksi esitetään, että kaupunginjohtajalla on myös vuonna 2024 oikeus siirtää näitä määrärahoja, jotta ohjelma saadaan pantua toimeen.

Talousarviossa on edelleen mukana kaupungin toimintojen käytössä olevien tilojen tehostaminen. Osana tehostamistavoitetta ollaan subventoitujen tilojen osalta testattu mallia, jossa vuokralainen maksaa tiloista markkinavuokraa ja Hyvinvoinnin palvelualue myöntää yhteisölle hakemuksen perusteella vuokra-avusta. Muutoksen toimeenpanemiseksi esitetään, että kaupunginjohtajalla on oikeus päättää määrärahamuutoksista, joilla ei ole toimintakatevaikutusta, palvelualueiden ja tilaomistuksen välillä. 

Kehitysinvestoinneissa on varattuna määräraha tuottavuus- ja vetovoimainvestointeihin. Kehitysinvestointien toteuttamisen edellytyksenä on kannattavuuslaskelma, jolla osoitetaan, että investointi maksaa itsensä takaisin menosäästöinä tai tulolisäyksinä. Kehitysinvestointien osalta esitetään, että kaupunginjohtajalla on oikeus päättää yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon asti ja sen ylittävistä hankkeista päättää kaupunginhallitus.


Päivittyneet tiedot

Taloussuunnitelmamateriaali materiaali perustuu 9.10. käytössä olleisiin veroennusteisiin ja samana päivänä julkaistuihin valtionosuuslaskelmiin. Valtionvarainministeriö päivitti ennakoimattomasti valtionsuuslaskelmat uudelleen 10.10. ja myös Kuntaliitto julkaisi viikolla 41 uudet veroennusteet. Muutokset lisäävät valtionosuuksia ja vähentävät verotuloja kaupunginjohtajan taloussuunnitelmaesitykseen verrattuna. Uusimmat valtionosuus- ja verotiedot päivitetään kaupunginhallituksen 30.10. esitykseen.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

  1. hyväksyy talousarvion investointiosan vuosille 2024-27 aiemmin hyväksymänsä 10 vuoden investointiohjelman mukaisena
  2. hyväksyy liitteenä olevan talousarvion ja talousohjelman muilta osin
  3. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tarvittavat teknisluontoiset korjaukset laskelmiin ja talousarviokirjaan, jos tarvetta käsittelyssä tehtyjen päätösten jälkeen ilmenee
  4. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään hallinnon sopeutusohjelman toteuttamiseen liittyvien työnjaon muutosten edellyttämistä määrärahasiirroista tarvittaessa
  5. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yhteisötilojen markkinaehtoinen vuokraus-avustus -malliin siirtymisen edellyttämistä, ei toimintakatevaikutteisista määrärahamuutoksista.
  6. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon asti ja kaupunginhallituksen sen ylittävistä hankkeista.

 

Käsittely

 

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.  

Puheenjohtaja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus yksimielisesti jättää asian pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle.

Kokoustauko pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.40-17.50 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle ja siirtää asian seuraavaan kokoukseen. 

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 16.10.2023 § 233

Kaupunginhallituksen kokouksen jälkeen:

Taloussuunnitelmaesitystä on tarkennettu kokousten välillä saatujen uusien tietojen mukaisesti. 

  • Verotulot on päivitetty Kuntaliiton 10.10.2023 veroennustekehikon mukaisesti.
  • Valtionosuudet on päivitetty valtiovarainministeriön 10.10.2023 päivittämien valtionosuuslaskelmien mukaisesti. 
  • Konsernipalvelujen määrärahaan on lisätty vuodelle 2024 kertaluontoinen menovaraus mahdollisiin aiemmilta vuosilta syntyviin sotemenohäntiin
  • Konsernipalvelujen ja Järvenpään Veden määrärahoista on kaikilta taloussuunnitelmavuosilta vähennetty Kevan tasausmaksuvarausta Kevan 16.10.2023 budjetointiohjeen mukaisesti.
  • Tilaomistuksen määrärahaan on tehty kertaluonteinen lisäys Terveystalon ja Järvenpään pysäköinnin pääomavastikkeiden nousuun
  • Opetuksen ja kasvatuksen määrärahaa on lisätty varaus yhteen valmistavan opetuksen lisäryhmään.
  • Kaikkien sitovuustasojen vuoden 2024 henkilöstön sivukulujen sairausvakuutusmaksun määrärahavarausta on pienennetty VMn taloudellisen katsauksen mukaisesti. 
  • Lisäksi on korjattu maakauppasopimusten siirtomaksut ja tehtäväjärjestelyt käyttöomaisuuden nettomyynti ja sopimuskorvaukset sitovuustasolta kaupunkikehityksen sitovuustasolle.

Muutosten seurauksena kaikki laskelmat ja tarvittaessa myös tekstit on päivitetty vastaamaan päivittyneitä tietoja. Kooste muutoksista ja korjattu taloussuunnitelmaesitys on pykälän oheismateriaalina.

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt kaupunginjohtajan talousarvioesityksen kokouksessaan 23.10.2023. Ote kokouksen pöytäkirjasta ja JUKOn ja OAJ:n jättämä kannanotto on liitetty pykälän oheismateriaaliin.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

  1. hyväksyy talousarvion investointiosan vuosille 2024-27 aiemmin hyväksymänsä 10 vuoden investointiohjelman mukaisena
  2. hyväksyy liitteenä olevan talousarvion ja talousohjelman muilta osin
  3. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tarvittavat teknisluontoiset korjaukset laskelmiin ja talousarviokirjaan, jos tarvetta käsittelyssä tehtyjen päätösten jälkeen ilmenee
  4. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään hallinnon sopeutusohjelman toteuttamiseen liittyvien työnjaon muutosten edellyttämistä määrärahasiirroista tarvittaessa
  5. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yhteisötilojen markkinaehtoinen vuokraus-avustus -malliin siirtymisen edellyttämistä, ei toimintakatevaikutteisista määrärahamuutoksista.
  6. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon asti ja kaupunginhallituksen sen ylittävistä hankkeista.

 

 

Käsittely

Laura Virkkunen teki Tom Bomanin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:  

“Talousarvioon vuodesta 2024 alkaen tehdään 300.000 euron sopeutus toimintakatteeseen ja suunnitelmavuosista 2025 ja 2026 alkaen tehdään 250.000 euron lisäsopeutukset kohdentuen muuhun kuin OPKAn työhön. Talousarviomuutos tuodaan valtuuston päivitetyn investointisuunnitelman yhteydessä.” Keskustelun kuluessa Virkkunen veti tämän muutosehdotuksen pois käsittelystä. 

Kokoustauko pykälän käsittelyn aikana klo 19.04-19.40 

Laura Virkkunen teki Tuija Kuusiston ja Tomi Passin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: 

"Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto 

  1. hyväksyy talousarvion investointiosan vuosille 2024-27 aiemmin hyväksymänsä 10 vuoden investointiohjelman mukaisena 

  1. hyväksyy liitteenä olevan talousarvion ja talousohjelman muilta osin, siten että vuodesta 2025 alkaen toimintakatteeseen kohdistetaan 200.000 euron vuotuinen säästö, joka kohdennetaan toimintakatteiden suhteessa muihin sitovuustasoihin kuin opetukseen ja kasvatukseen, kotikuntakorvauksiin ja työmarkkinatuen kuntaosuuteen, käyttöomaisuuden nettomyynti 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tarvittavat teknisluontoiset korjaukset laskelmiin ja talousarviokirjaan, jos tarvetta käsittelyssä tehtyjen päätösten jälkeen ilmenee 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään hallinnon sopeutusohjelman toteuttamiseen liittyvien työnjaon muutosten edellyttämistä määrärahasiirroista tarvittaessa 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yhteisötilojen markkinaehtoinen vuokraus-avustus -malliin siirtymisen edellyttämistä, ei toimintakatevaikutteisista määrärahamuutoksista. 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon asti ja kaupunginhallituksen sen ylittävistä hankkeista. "

 

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä, sekä äänestysjärjestykseksi seuraava:    

JAA: esittelijän pohjaehdotus 

EI: Virkkusen muutosehdotus 

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 4 (JAA) - 7 (EI) - 0 (TYHJÄ) hyväksyneen Virkkusen muutosehdotuksen. 

 

Päätös

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen päätösehdotuksen mukaisesti Virkkusen muutosehdotuksella täydennettynä. 

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto 

  1. hyväksyy talousarvion investointiosan vuosille 2024-27 aiemmin hyväksymänsä 10 vuoden investointiohjelman mukaisena 

  1. hyväksyy liitteenä olevan talousarvion ja talousohjelman muilta osin, siten että vuodesta 2025 alkaen toimintakatteeseen kohdistetaan 200.000 euron vuotuinen säästö, joka kohdennetaan toimintakatteiden suhteessa muihin sitovuustasoihin kuin opetukseen ja kasvatukseen, kotikuntakorvauksiin ja työmarkkinatuen kuntaosuuteen, käyttöomaisuuden nettomyynti 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan ja talousjohtajan tekemään tarvittavat teknisluontoiset korjaukset laskelmiin ja talousarviokirjaan, jos tarvetta käsittelyssä tehtyjen päätösten jälkeen ilmenee 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään hallinnon sopeutusohjelman toteuttamiseen liittyvien työnjaon muutosten edellyttämistä määrärahasiirroista tarvittaessa 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yhteisötilojen markkinaehtoinen vuokraus-avustus -malliin siirtymisen edellyttämistä, ei toimintakatevaikutteisista määrärahamuutoksista. 

  1. valtuuttaa kaupunginjohtajan päättämään yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon asti ja kaupunginhallituksen sen ylittävistä hankkeista. 

Äänestystulokset

  • Kyllä 4 kpl 36%

    Eemeli Peltonen, Hanna Graeffe, Ossi Vähäsarja, Pirjo Komulainen

  • Ei 7 kpl 64%

    Laura Virkkunen, Tuija Kuusisto, Ismo Nöjd, Tomi Passi, Henry Berg, Tom Boman, Tiia Östberg

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 13.11.2023 § 73 vuoden 2024 talousarvion ja 2024-2027 taloussuunnitelman. Vuoden 2024 toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava kaupunginvaltuuston hyväksymää talousarviota.

Kaupunginhallitus antaa kaupunginvaltuuston hyväksyttyä talousarvion talousarvion täytäntöönpano-ohjeen. ​Talousarvion täytäntöönpano-ohjeen tarkoituksena on antaa talousarviossa määriteltyjä tavoitteita ja toimenpiteitä täydentäviä konkreettisia ohjeita, joita noudatetaan valtuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpanossa ja seurannassa sekä ohjeita taloushallinnon ja siihen liittyvien prosessien käytännöistä. Vuoden 2024 talousarvion täytäntöönpano-ohje on esitetty pykälän liitteenä.

Palvelualueet vastaavat ohjeen viemisestä käytäntöön. 

KR

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2024.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Pidettiin kokoustauko 15.58-16.05.

Tiedoksi

Kaupungin johtoryhmä ja palvelualueiden johtoryhmät, taloustyöryhmä