Hyvinvointilautakunta, kokous 7.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 29 Hyvinvoinnin palvelualueen maksut ja taksat 2024

JARDno-2022-2115

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 18 §:n mukaan palvelualuelautakuntien tehtävänä on päättää alaisestaan toiminnasta perittävistä maksuista sekä palvelujen luovuttamista koskevista periaatteista sekä niistä perittävien korvausten perusteista.

Liitteenä on yhdistelmä Hyvinvointilautakunnan sekä Opetus- ja kasvatuslautakunnan alaisesta toiminnasta perittävistä maksuista 1.1.2023 alkaen.

Maksuissa ja taksoissa on noudatettu lautakunnan ja kaupunginvaltuuston aiemmin antamia linjauksia. Vuodelle 2023 ei ole tulossa muutoksia palvelualueen perimiin maksuihin ja taksoihin. Aiempien päätösten mukaisesti maksuja ja taksoja korotetaan seuraavan kerran vuodelle 2024.

KS

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä alaisestaan toiminnasta perittävät maksut 1.1.2023 alkaen liitteiden mukaisesti vuodelle 2023.

 

Käsittely

Talouspäällikkö Jarkko Virolainen ja palvelupäällikkö Tiina Inkinen selostivat asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: talouspäällikkö Jarkko Virolainen, johtava asiantuntija Tuomas Tenkanen

Järvenpään kaupungin koulujen ja päiväkotien liikuntasalit sekä muut tilat ovat alle 18-vuotiaille harrastuksia ja toimintaa järjestäville seuroille maksuttomia. Samoin maksuttomia ovat liikuntapaikat ja kentät kuten esimerkiksi Ainolan kenttä ja Keskusurheilukenttä.

Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnasta peritään maksuja liikuntatilojen ja -laitosten, kuten esimerkiksi Uimahalli, Jäähalli ja Liikuntakeskus Piironen. Näissä on käytössä kuitenkin maksuhuojennus, joka on 75% perushinnasta. Seurojen ja lajien tasapuolisuuden ja yhtenäisyyden näkökulmasta tulee koulujen ja päiväkotien liikuntasalien ja muiden tilojen maksuttomuuden jatkoa arvioida. 

Valmistelussa pohjana on ollut lähtökohta, että koulujen ja päiväkotien liikuntasalit ja muut tilat olisivat mahdollisesti jatkossa maksullisia alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaa tuottaville seuroille. Maksuhuojennuksena on tarkasteltu eri vaihtoehtoja, joissa huojennukset ovat -75-85% perushinnasta. Valmistelussa on tehty ennakkovaikutusten arviointi, jossa maksullisuuden vaikutuksia on tarkasteltu suhteessa kaupungin strategiaan ja arvioitu vaikutuksia niin lasten ja nuorten, perheiden, seurojen kuin kaupunginkin näkökulmasta.

Hyvinvoinnin palvelualue pyytää opetus- ja kasvatuslautakunnalta lausuntoa alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan mahdollisesta muuttamisesta maksulliseksi koulujen ja päiväkotien liikuntasaleissa ja muissa tiloissa.

Opetus- ja kasvatuslautakunta esittää lausuntonaan, että ennakkovaikutusten arvioinnin perusteella alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan maksuttomuuden poistamisella saattaisi olla sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä negatiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten harrastamiseen sekä hyvinvointiin. Mikäli maksuttomuuden poistamiseen kuitenkin päädytään, tulisi alle 18-vuotiaiden harrastustoimintaan kohdistuvat tilavuokrat kompensoida kaupungin taholta esimerkiksi avustusten kautta.

 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta antaa ylläolevan lausuntonsa hyvinvointilautakunnalle koskien alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan maksullisuutta koulujen ja päiväkotien liikuntasaleissa ja muissa tiloissa.

 

Käsittely

Talouspäällikkö Jarkko Virolainen selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: talouspäällikkö Jarkko Virolainen, johtava asiantuntija Tuomas Tenkanen ja palvelupäällikkö Tiina Inkinen

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 18 §:n mukaan palvelualuelautakuntien tehtävänä on päättää alaisestaan toiminnasta perittävistä maksuista sekä palvelujen luovuttamista koskevista periaatteista sekä niistä perittävien korvausten perusteista.

Maksujen ja taksojen vuoden 2024 valmistelun yhteydessä on tarkasteltu muutoksia tilamaksujen huojennuksiin. Lähtökohtana oli tarkastella liikuntapaikkojen, liikuntalaitosten sekä koulujen ja päiväkotien tilojen maksukäytäntöjen yhtenäistämistä. Nykytilanteessa alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnassa ei peritä maksuja liikuntapaikoissa eikä koulujen ja päiväkotien tiloista. Maksu kuitenkin peritään liikuntalaitoksista, kuten jäähalli, uimahalli ja liikuntakeskus Piironen. Näissä tiloissa käyttäjille on myönnetty 75% maksuhuojennus. Asian valmistelussa tarkasteltiin alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnan maksuttomuudesta luopumista niin, että maksuhuojennus liikuntapaikoista sekä koulujen ja päiväkotien tiloista olisi 75-85%. Valmistelun yhteydessä maksuttomuuden luopumisesta laadittiin vaikutusten ennakkoarviointi, joka käsiteltiin opetus- ja kasvatuslautakunnassa 23.5.2023 ja hyvinvointilautakunnassa iltakoulussa 24.5.2023. Vaikutusten ennakkoarvioinnin pohjalta päädyttiin ratkaisuun, että maksuttomuuden poistamista ei esitetä vuodelle 2024, vaan käyttömaksujen huojennukset ja maksuttomuudet pidetään ennallaan.

Liitteenä on yhdistelmä Hyvinvointilautakunnan sekä Opetus- ja kasvatuslautakunnan alaisesta toiminnasta perittävistä maksuista 1.1.2024 alkaen. Nyt esitettävät maksut ovat voimassa vuoden 2024 loppuun saakka.  

Maksuissa ja taksoissa on noudatettu lautakunnan ja kaupunginvaltuuston aiemmin antamia linjauksia. Aiemmin päätettyjen liikkumavaratoimenpiteiden mukaisesti, palvelualueen vuoden 2024 maksuja ja taksoja korotetaan tilojen osalta 5%. Asiakas- ja palvelumaksut on tarkistettu yksiköiden toimesta ja niihin on tehty pieniä muutoksia.

KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä maksut ja taksat vuodelle 2024 liitteiden 1 ja 2 mukaisesti.

 

Käsittely

 

Talouspäällikkö Jarkko Virolainen selosti asiaa.  

Satu Haaparanta teki seuraavan muutosehdotuksen, joka raukesi kannattamattomana. 

“TILATAKSAT 

* Jäähallin kokoustila ( Huom! ei alennuksia) 17,00 18,00 (19) 

koska *uimahallin kokoustila ( Huom! ei alennuksia) 18,00 19,00 

sama loogisuus hinnoissa 

  

nurmikentät 

* Ainolan kenttä (yksi kenttä 1/4 alueesta) 31,00 33,00 *  

Ainolan kenttä (1/2 alueesta) 62,00 65,00 (66) 

* Ainolan kenttä koko alue 123,00 129,00 (130) 

pitää olla sama loogisuus 

Tekonurmikentät *  

Koivusaaren kenttä (1/2 kenttä) 31,00 33,00 *  

kenttä 62,00 65,00 * (66) 

Lukion kenttä 62,00 65,00 (66) 

* Kinnarin kenttä 62,00 65,00 (66) 

* Juholanmäen pesäpallokenttä 62,00 65,00 (66) 

  

Järvenpäätalo 

Ulkopuolinen asiakas * perushinta / päivä 1 900,00 1 950,00 (1960,00) 

Äänitykset 820,00 820,00 (830) 

Ulkopuolinen asiakas * perushinta / päivä 880,00 880,00 (890) 

Ulkopuolinen asiakas * perushinta / päivä 205,00 205,00 (210) 

  

Uimahallin käyttötaksa 

Uimahallin pääallas kilpailukäyttö 251,00 264,00 (270)  

harvoin tarvetta 

  

uimahalli taksa muualla asuville  

aikuisille maksut Uintimaksut € € * kertamaksu, aikuiset 6,70 7,00 kokonaan uusi taksa 8,00” 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

Tiedoksi

Talouspalvelut, hyvinvoinnin palvelualueen asiakkuusjohtajat ja päälliköt.