Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 23.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Järvenpään lukion opetussuunnitelman muutokset ja päättötodistuspohjan vahvistaminen

JARDno-2023-836

Valmistelija

  • Marja-Liisa Lehtiniemi, rehtori, marja-liisa.lehtiniemi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lukiolain (12§) mukaan: ” Koulutuksen järjestäjän tulee laatia opetussuunnitelma, jossa päätetään opetuksen, opintojen ohjauksen ja oppimisen tuen toteuttamisesta, opiskelijoille tarjottavista opintojaksoista ja niihin osallistumisen edellytyksenä olevista opintosuorituksista sekä opetuksen tarkemmista tavoitteista ja sisällöistä. Opetussuunnitelma hyväksytään erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuja lukiokoulutuksen oppimääriä varten.” 

Opetussuunnitelma (Lukiolaki 13 §) tulee laatia siten, että se antaa opiskelijoille mahdollisuuden yksilöllisiin opintoja koskeviin valintoihin tarvittaessa myös korkeakoulujen ja muiden koulutuksen järjestäjien antamaa opetusta hyväksi käyttäen."

Järvenpään nuorten lukiokoulutuksessa on yleislinja ja erikoistumislinjoja ja –painotuksia. Järvenpään kaupungille on myönnetty valtakunnallinen erityistehtävä matemaattis-luonnontieteellisiin opintoihin 1.8.2018 alkaen. Lisäksi oppilaitoksessa toimii aikuislinja, joka tarjoaa opetusta aikuisten lukiokoulutuksen opetussuunnitelman mukaan.

Järvenpään lukio on yksi Suomen suurimmista lukioista, jonka yhtenä keskeisenä vetovoimatekijänä on monipuolinen ja laaja opintotarjonta. Tämän iso oppilaitos pystyy tarjoamaan kustannustehokkaasti. Järvenpään lukion kaikissa oppiaineissa on koulukohtaisia opintoja, jotka mahdollistavat yksilölliset opinto-ohjelmat. Koulukohtaisina tarjottavia opintoja on mm.

  1. niille, jotka tarvitsevat tukea tai lisähaastetta opintoihin, kuten kielissä ja matematiikassa
  2. kirjoitusaineissa ylioppilaskirjoituksiin valmentavia opintoja.
  3. tietotekniikassa
  4. oppiainerajat ylittäviä valinnaisia opintoja.

Voimassa olevat lukion opetussuunnitelman perusteet:

A) Ennen 1.8.2021 aloittaneet:

Lukion valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet niin aikuisten kuin nuorten lukiokoulutuksen osalta ovat vuodelta 2015, jotka otettiin käyttöön kaikissa lukioissa 1.8.2016 aloittavilla opiskelijoilla. Näiden lukion opetussuunnitelman perusteiden mukainen opetussuunnitelma on hyväksytty Järvenpään Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunnassa 16.6.2016 (§ 21). Muutokset opetussuunnitelmaan on tehty Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunnassa 23.11.2017 (§ 30) ja 6.9.2018 (§ 41) sekä Opetus – ja kasvatuslautakunnassa 3.9.2019 (§ 42) ja 7.6.2022 (26).

B) 1.8.2021 jälkeen aloittaneet:

Lukion valtakunnalliset opetussuunnitelman perusteet niin aikuisten kuin nuorten lukiokoulutuksen osalta ovat vuodelta 2019, jotka otettiin käyttöön kaikissa lukioissa 1.8.2021 aloittavilla opiskelijoilla. Näiden lukion opetussuunnitelman perusteiden mukainen opetussuunnitelma on hyväksytty Järvenpään Opetus- ja kasvatuslautakunnassa 25.5.2021 (§ 41). Muutokset opetussuunnitelmaan on tehty Opetus – ja kasvatuslautakunnassa 7.6.2022 (26§) ja 13.9.2022 (39).

Liitteessä 1 on nuorten lukiokoulutuksen esitetyt opetussuunnitelmamuutokset. Esitetyt muutokset ovat pääasiassa arviointiasteikossa tehtyjä muutoksia ja opintojaksojen sisällöllisiä tarkistuksia. Muutoksista ei aiheudu taloudellisia vaikutuksia.

Lukion opetussuunnitelman perusteiden (LOPS21/luku 5.7: Arviointiin liittyvät paikallisesti päätettävät asiat, s.57) mukaan paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään todistusten ulkoasu. Kun 1.8.2021 voimaanastunut opetussuunnitelma hyväksyttiin, opiskelijahallinto-ohjelmaan ei vielä ollut laadittu pohjaa päättötodistuksen julkaisemiseksi. Liitteessä 2 on nuorten lukiokoulutuksen ja liitteessä 3 aikuisten lukiokoulutuksen todistusten ulkoasupohja. Todistusten ulkoasupohja vastaa Järvenpään kaupungin brändiohjeistusta.

Lukiolain 27 §:n mukaan opiskelijakuntaa on kuultava ennen opetussuunnitelman hyväksymistä, silloin kun se olennaisesti vaikuttaa opiskelijan asemaan, ellei se ole asian luonteen vuoksi ilmeisen tarpeetonta. Esitetyt muutokset eivät vaikuta olennaisesti opiskelijan asemaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää hyväksyä

  1. Järvenpään lukion opetussuunnitelman muutokset liitteen 1 ​​mukaan.
  2. Järvenpään nuorten ja aikuisten lukiokoulutuksen todistusten ulkoasun 1.8.2021 voimaanastuneeseen opetussuunnitelmaan liitteiden 2 ja 3 mukaisina.

 

Käsittely

Opetusjohtaja Arja Korhonen selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Järvenpään lukio/rehtori