Hyvinvointilautakunta, kokous 26.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 21 Liikunta-avustukset 2023-2024

JARDno-2023-131

Valmistelija

  • Tony Konkola, liikuntapäällikkö, tony.konkola@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: liikuntapalveluiden asiantuntija Tinja Aistola ja liikuntapäällikkö Tony Konkola


Tausta

Hyvinvointilautakunta päättää liikuntatoiminta-avustuksien jakamisesta sääntöjen mukaisesti harkinnanvaraisesti vuosittaisen talousarvion avustusmäärärahojen puitteissa ja talousarvion avustusohjeiden mukaisesti. Avustusta myönnetään pääsääntöisesti kokonaisharkinnan perusteella rekisteröidyille paikallisille urheiluseuroille tai liikuntatoimintaa harjoittaville yhdistyksille, jotka kuuluvat jäsenenä johonkin sellaiseen valtakunnalliseen liikuntajärjestöön, jonka valtioneuvosto on liikuntalain 10 §:n perusteella ja liikunta-asetuksen 8 §:n perusteella hyväksynyt liikuntalain nojalla oikeutetuksi samaan valtion avustusta tai sellaiselle paikalliselle rekisteröidylle yhdistykselle, jonka toiminta sääntöjen mukaan on pääasiassa liikuntaa.  

Liikuntatoiminta-avustukset jaetaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksessaan 5.11.2020 § 49 päättämien pisteytysmenetelmän mukaisesti. Perusavustusehdotuksessa perusavustusten määrät perustuvat liikunta-avustussääntöjen pisteytysmenetelmään. Kriteerikohtainen yhteispistemäärä saadaan, kun kaikkien hakijoiden pisteet lasketaan yhteen. Kriteerikohtainen avustussumma jaetaan saadulla yhteispisteellä, jolloin saadaan kerroin. Avustushakijan pistemäärä kerrotaan tällä kertoimella ja näin saadaan kriteerikohtainen avustuksen määrä. Viiden eri avustuskriteerin avustusmäärät määrittävät kokonaisavustuksen määrän.

Avustuksissa on painotettu mm. 1–20-vuotiaille järjestettyä ohjattua ja ilman ikärajaa matalan kynnyksen sekä soveltavan liikunnan liikuntatoimintaa. 

Liikuntatoiminta-avustuksia koskevat kriteerit ovat:  

1. Tiedot yhdistyksestä ja toiminnan vaikuttavuudesta 

  • osuus 30 % avustusmäärärahasta 

2. Lasten ja nuorten 1–20 v kilpaurheilun harjoitustoiminta 

  • osuus 20 % avustusmäärärahasta 

3. Lasten ja nuorten 1–20 v harrastetoiminta 

  • osuus 20 % avustusmäärärahasta 

4. Soveltavan liikunnan kilpailu- ja/tai harrastetoiminta 

  • osuus 15 % avustusmäärärahasta 

5. Matalan kynnyksen liikuntatoiminta ja/tai maksuttomat tapahtumat 

  • osuus 15 % avustusmäärärahasta 

 

Hyvinvointilautakunta on päättänyt kokouksessaan 25.1.2023 toiminta-avustuksen määrärahasta osana käyttösuunnitelmaa 2023. Liikuntapalveluiden käyttösuunnitelmaan 2023-2024 on varattu molemmille vuosille 55 000 euron määräraha liikunta-avustuksia varten. Avustus myönnetään kaksivuotisena.


Saapuneet hakemukset 

Toiminta-avustuksia haki määräaikaan 6.4.2023 mennessä 32 tahoa. Hakijoiden toimintoja arvioiden suhteessa hakukriteereihin, on valmistelussa päädytty siihen, että toiminta-avustusta jaetaan liikuntatoimintaa harjoittaville ja tuottaville tahoille liitteenä olevan esityksen mukaisesti.

Avustus on käytettävä myönnettyyn tarkoitukseen. Mikäli avustuksen käyttötarkoitus olennaisesti muuttuu, siitä on tehtävä ilmoitus avustuksen myöntäjälle hyväksyttäväksi.

Toimivalta, mihin päätös perustuu: Hallintosääntö § 18 ( KV 21.6.2021 § 53)

PR, KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää, että 

1) vuoden 2023 liikuntatoiminta-avustusta myönnetään liitteen mukaisesti. 

2) vuoden 2024 liikuntatoiminta-avustusta myönnetään liitteen mukaisesti. 

3) Vuoden 2024 avustus on ehdollinen valtuuston hyväksymälle talousarviolle ja se maksetaan, jos hakuehdoissa ja kriteereissä mainitut ehdot mm. toiminnan raportoinnista täyttyvät. 

4) Avustusta saavan tahon on raportoitava toiminnastaan 31.12. mennessä kirjallisesti Järvenpään kaupungin kirjaamoon kaupungin verkkosivuilla olevin ohjein: www.jarvenpaa.fi/avustusraportointi. Toiminta-avustuksen saajan täytyy raportoida toiminnastaan vuosittain, jotta seuraavan vuoden toiminta-avustus voidaan maksaa avustuksen saajalle.

5) Selvityksen toimittamatta jättäminen voi aiheuttaa avustuksen takaisinperinnän. 

 

Käsittely

Kulttuurijohtaja Pirre Raijas selosti asiaa.  

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Hakijat, hyvinvoinnin palvelualuejohtaja, kulttuurijohtaja, talouspalvelut, liikuntapäällikkö, liikuntapalveluiden asiantuntija