Perustelut
Tiivistelmä
Asemakaavan muutoksella tehostetaan maankäyttöä erillispientalojen korttelialueella Nummenkylän kaupunginosassa. Hanke on lähtenyt maanomistajan aloitteesta ja se tukeutuu kaupungin tavoitteisiin nykyisten pientaloalueiden tehostamisesta. Kahdelle erilliselle tontille on nykyisellään sijoittuneena toiselle pientalo ja toiselle talousrakennus. Asemakaavan tarkoituksena on mahdollistaa nykyisten rakennusten korvaaminen kolmella paritalolla. Kaavamuutoksen yhteydessä on myös tarkoitus päivittää hulevesiin ja pohjaveteen liittyviä määräyksiä. Asemakaavassa osoitetaan rakennusoikeutta 600 kerrosneliömetriä ja asuntoja muodostuu kuusi. Asemakaavan tarkempi kuvaus on esitetty päätöksenteon kohteena olevissa kaava-asiakirjoissa.
Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus
Asemakaavan muutos käsitellään vaikutuksiltaan vähäisenä (MRL § 191)), koska vaikutusten voidaan katsoa rajoittuvan kaava-alueeseen eikä kaupunkikuvaan tulee suuria muutoksia. Näin ollen osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) ei ollut tarpeen laatia, vaan vireille kuuluttamisen yhteydessä asetettiin nähtäville luonnosaineisto. Aineisto oli nähtävillä 21.4.-4.5.2021 välisen ajan Seutulantalon palvelupisteellä ja kaupungin internet-sivuilla. Luonnosvaiheessa saatiin yksi kirjallinen mielipide ja kolme lausuntoa, jotka löytyvät alkuperäisinä kokousaineiston oheismateriaalista ja lyhennelminä vastineineen kaavaselostuksen liitteestä 2.
Kaavaratkaisuun tehtiin palautteen ja asemakaavamuutosta hakeneen tahon kanssa käytyjen keskustelujen perusteella tarkennuksia. Asemakaavaan lisättiin ohjeellinen tonttijako, rakennusoikeutta laskettiin ja sekä rakennusalan että auton säilytyspaikan rakennusalan rajausta tarkennettiin.
Ehdotus
Esittelijä
-
Juhana Hiironen, Maankäyttöjohtaja, juhana.hiironen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää
- asettaa 1 kaupunginosan eli Nummenkylä korttelin 1155 tontteja 3 ja 4 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 6.5.2021, asemakaavan selostus ja liitteet päivätty 10.5.2021) julkisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti,
- pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: Järvenpään Kaupunkitekniikan suunnittelupalvelut ja rakennusvalvonta, Tuusulan kunta, Järvenpään Vesi, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ja Caruna Oy.
Käsittely
Maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen esitteli asiaa lyhyesti.
Päätös
Hyväksyttiin esittelijän päätösehdotuksen mukaisesti.