Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 2.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja jäsenkuntien välinen sopimus aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisestä erityishuoltona

JARDno-2021-160

Valmistelija

  • Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Taustaa

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä) tehtävänä on järjestää jäsenkuntiensa puolesta alueensa väestölle yhdenvertaisilla periaatteilla kuntayhtymän perussopimuksen mukaiset sosiaali- ja terveyspalvelut.

Perusopetuksen palvelujen järjestämis- ja kustannusvastuu kuuluu perusopetuslain (628/1998) 4 §:n mukaisesti oppivelvollisuusikäisen lapsen asuinkunnalle. Perusopetuslain 48 b §:n mukaan kunta voi järjestää ja hankkia perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta perusopetuslain 17 §:n 1 momentissa tarkoitetuille erityisen tuen oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. 

Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977), jatkossa kehitysvammalaki, 34 §:n mukaan erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi tehdään erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun asetuksen (988/1977) 4 §:n mukaan erityishuolto-ohjelman tulee sisältää suunnitelma annettavasta erityishuollosta, sen toteuttamistavasta sekä siitä, milloin erityishuolto-ohjelma viimeistään otetaan tarkistettavaksi. Henkilöllä, joka täyttää kehitysvammalain 1 §:n määritelmän on oikeus saada erityishuolto-ohjelma.  

Valmistelun yhteydessä huomioitiin asiakasosallisuus siten, että vammaispalvelut on pyytänyt kuntayhtymän alueen kuntien vammaisneuvostoilta lausuntoa vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnasta 23.10.2020 mennessä. Lausuntopyynnössä on pyydetty osallistamaan palveluja käyttävien lasten vanhempia valmiiden kysymysten avulla. Vastaukset lausuntopyyntöön on saatu kaikilta alueilta lukuun ottamatta Mäntsälän vammaisneuvostoa. Lisäksi Järvenpäässä palvelua käyttäviltä lapsilta saatiin hyviä näkökulmia huomioitavaksi tulevissa palveluissa.

Vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan hyviksi puoliksi on nähty tuki vanhemmille ja perheelle, vanhempien työssäkäynnin mahdollistaminen, lapsilähtöisyys, mielekkään toiminnan sekä levon tarjoaminen ja tutut aikuiset sekä kaverit toiminnassa. Edellä mainittujen asioiden lisäksi tärkeinä on pidetty henkilökuntaan liittyviä palvelun laadusta kertovia tekijöitä, kuten ammattitaitoa, henkilökunnan pysyvyyttä ja motivoituneisuutta sekä palvelun vastaamista lasten tarpeisiin ja hyvää yhteistyötä sekä luottamusta suhteessa vanhempiin.

Parannustoiveina on tuotu esille laajemmat toiminta-ajat sekä loma-ajan selkeämmät käytännöt. Erityisen tärkeänä on pidetty lasten ja perheiden tarpeiden huomioimista, henkilökunnan riittävyyttä sekä ammattitaitoa, tilojen toimivuutta ja toiminnan virikkeellisyyttä sekä monipuolisuutta.

Sopimus aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisestä erityishuoltona

Kuntayhtymän ja jäsenkuntien välillä on tarkoitus tehdä sopimus, jossa sovitaan aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisestä kehitysvammalain 1 §:n tarkoittamille perusopetuksen oppilaille silloin, kun perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta ei ole lapsen yksilölliseen palvelutarpeeseen nähden riittävää ja sopivaa.  

Sopimuksen mukaan kuntayhtymä järjestää ja kunnat tuottavat jatkossa aamu- ja iltapäivähoidon niille kehitysvammalain 1 §:n tarkoittamille perusopetuksen oppilaille, joiden erityishuolto-ohjelmassa tarve aamu- ja iltapäivähoitoon on todettu. Palvelun järjestäminen perustuu kuntayhtymän vahvistamaan yksilölliseen kehitysvammalain tarkoittamaan erityishuolto-ohjelmaan, jossa on todettu lapsen aamu- ja iltapäivähoidon tarve.

Kunta toimii palvelujen tuottajana kuntayhtymän toimeksiannosta. Kunta voi hankkia palvelut myös yksityiseltä palvelujen tuottajalta kuntayhtymän kanssa etukäteen sovittavalla tavalla. Myös ostopalvelut on tällöin järjestettävä sopimuksen mukaisesti. 

Kunta toteuttaa palvelun sopimuksessa tarkoitetulle oppilasryhmälle perusopetuksen toimintapäivinä aamuisin ja iltapäivisin, tarkemmin sopimuksessa kuvattuina aikoina. Kunta tuottaa palvelua myös perusopetuksen loma-aikoina sopimuksessa erikseen sovittuina aikoina. Toimintaa ei järjestetä heinäkuussa. Kunta toteuttaa palvelun yhteistyössä kuntayhtymän kanssa määriteltävissä toimipisteissä ja tiloissa oman henkilöstönsä avulla. Henkilöstöllä on oltava oppilaiden erityistarpeiden edellyttämä osaaminen ja koulutus. Tavoitteena on, että palvelu toteutuu tutun ja mahdollisimman pysyvän henkilöstön toimesta. 

Kunnan on huomioitava erityishuollon aamu- ja iltapäivähoidon toteutuksessa siihen osallistuvien lasten yksilölliset erityistarpeet. Kunnan erityishuoltona toteuttama aamu- ja iltapäivähoito tarjoaa lapselle tarpeen mukaisen hoidon ja hoivan, tukee lapsen kasvua ja kehitystä, vahvistaa osallisuutta ja tarjoaa mahdollisuuden lepoon ja virkistykseen. 

Toiminnan tavoitteena on alueellisesti yhdenmukainen palvelun toteutuminen, hyvä laatu ja palveluiden kustannustehokas tuottaminen. Tarkoituksena on myös, että palvelua kehitetään ja sille luodaan yhtenäiset toimintaperiaatteet sopimuksen voimassaoloaikana. 

Toiminta on omakustannusperusteista. Sopimuksen kohteena olevia palveluita ei tuoteta muita kuin sopimuksen osapuolia varten.

Talous ja rahoitus

Erityishuoltona järjestettävä aamu- ja iltapäivähoito toteutetaan kuntayhtymän yhtymävaltuuston hyväksymän talousarvion mukaisesti ja nykyisten, kuntakohtaisten määrärahojen puitteissa. Jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät jäsenkuntien käyttämien palvelujen mukaan.

Määrärahojen kasvu on mahdollista toiminnan asiakasmäärän ja asiakastarpeiden kasvun mukaisesti. Erityishuoltona järjestettävän aamu- ja iltapäivähoidon talousarviota valmisteltaessa jäsenkunnille varataan tilaisuus tehdä ehdotuksia toiminnan kehittämiseksi ja sopeuttamiseksi jäsenkuntien toiminnallisiin tavoitteisiin ja taloudellisiin mahdollisuuksiin. 

Sopimuksen voimassaolo

Tehtävä sopimus on voimassa määräaikaisena 1.1.2021 - 31.12.2022. Tarkoituksena on että sopimusta sovelletaan vuoden 2021 alusta lähtien. Sopimus päättyy ilman eri irtisanomista määräajan päättyessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää

  1. hyväksyä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän ja sen jäsenkuntien välisen sopimuksen aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisestä erityishuoltona päätöksen liitteen mukaisena,
  2. todeta, että sopimusta sovelletaan toimintaan vuoden 2021 alusta lähtien kuitenkin niin, että Järvenpään toiminnalliset muutokset astuvat voimaan lv. 2021-2022 alusta lukien
  3. valtuuttaa opetuksen- ja kasvatuksen palvelualuejohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Järvenpään kaupungin puolesta ja tekemään sopimukseen tarvittaessa teknisluontoiset muutokset ja korjaukset.

Käsittely

Opetusjohtaja Arja Korhonen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä, Jäsenkunnat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Järvenpään kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

Järvenpään kaupunki / kirjaamo

Opetus- ja kasvatuslautakunta

Osoite: Hallintokatu 4, PL 41, 04401 Järvenpää
Sähköposti: kirjaamo@jarvenpaa.fi 
    
Puh. vaihde: (09) 27 191

Kirjaamo on avoinna ma-to klo 9.00-15.00 ja pe klo 9.00-13.00.
Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös kaupungin asiakaspalvelupisteeseen os. Seutulantie 12, 04401 Järvenpää. Avoinna ma-ke klo 9.00-15.00, to 9.00-16.00 ja pe 8.00-13.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: 
    - päätös, johon haetaan oikaisua
    - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
    - millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös pyydetään antamaan tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.
 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Järvenpään kaupungin kirjaamosta.