Opetus- ja kasvatuslautakunta, kokous 2.2.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Perusopetuksen opetussuunnitelmaan tehtävät muutokset koskien perusopetuksen tuntijakoa ja kahden vuosiviikkotunnin vähentämistä

JARDno-2021-173

Valmistelija

  • Arja Korhonen, opetusjohtaja, arja.korhonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Lasten ja nuorten lautakunta on hyväksynyt Järvenpään perusopetuksen uuden opetussuunnitelman kokouksessaan 20.4.2016. Uusi opetussuunnitelma on tällä hetkellä käytössä kaikilla luokka-asteilla. Kokouksessaan 25.11.2015 § 45 Lasten ja nuorten lautakunta on hyväksynyt Järvenpään perusopetuksen tuntijaon. Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti tähän on lisätty varhennettu A1-kieli, jota on käsitelty Opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksessa 11.6.2019 § 33.

Lasten ja nuorten lautakunta on kokouksessaan 25.11.2015 § 45 hyväksynyt, että Järvenpäässä tarjotaan kaksi vuosiviikkotuntia valtioneuvoston asetusta enemmän opetusta. Näistä yksi vuosiviikkotunti on kohdennettu valinnaisaineisiin 6. vuosiluokalle.  Toinen valtioneuvoston asetuksen ylittävä vuosiviikkotunti on kohdennettu valinnaisiin taide- ja taitoaineisiin 7. vuosiluokalle käytettäväksi puoliksi sekä musiikin että kuvaamataidon opetukseen ja painotusopetukseen.

Järvenpään kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 16.11.2020 § 73 vuoden 2021 talousarvion hyväksynnän yhteydessä päättänyt perusopetuksen liikkumavaratoimenpiteenä kahden vuosiviikkotunnin vähentämisestä.  

Painotettu opetus

Järvenpään Yhteiskoulussa, Kartanon, Kinnarin ja Koivusaaren kouluissa järjestetään painotettua opetusta vuosiluokilla 7–9. Painotettavat aineet määritellään lukuvuosittain. Järvenpään kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman luvussa 5.1. mainitaan, että painotetussa opetuksessa noudatetaan Järvenpään kaupungin opetussuunnitelmaa ja painotetun opetuksen tuntijakoa. Lasten ja nuorten lautakunta on hyväksynyt 8.2.2017 § 8 Taide- ja taitoaineiden painotetun opetuksen tuntijaon. Opetus- ja kasvatuslautakunta on 5.2.2019 § 5 hyväksynyt LuMa-painotuksen tuntijaon. Painotetun taideilmaisun opetuksen tuntijako on hyväksytty 10.12.2019 § 68.

Voimassa olevat Järvenpään kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman painotukset:

5.1. Taide- ja taitoaineiden painotetun opetuksen tuntijako

Taide- ja taitoaineiden painotettuun opetukseen valitut oppilaat opiskelevat painotetun opetuksen tuntijaon mukaisesti. Painotettua opetusta toteutetaan taide- ja taitoaineiden valinnaisuuden tuntimäärien kautta.

• 7. vuosiluokalla painotettuun opetukseen käytetään taide- ja taitoaineiden valinnaistunti (1 vvt)

• 8. - 9. vuosiluokilla painotettuun opetukseen käytetään taide- ja taitoaineiden valinnaistunnit (2,5 vvt)

5.2. Painotetun opetuksen tuntijako (LuMa -kokeilu)

Painotettuun Luma-opetukseen valitut oppilaat opiskelevat painotetun opetuksen tuntijaon mukaisesti. Painotettua opetusta toteutetaan valinnaisuuden tuntimäärien kautta. Valinnaisaineiden tunteja on kuitenkin vain 8. ja 9. vuosiluokalla. Painotettuun opetukseen valituilla oppilailla 8. vuosiluokan yksi valinnaistunti siirtyy 7. vuosiluokalle.

• 7. vuosiluokalla painotettuun opetukseen käytetään valinnaistunti (1 vvt)

• 8. – 9. vuosiluokilla painotettuun opetukseen käytetään 2 valinnaistuntia (2 vvt)

5.3. Painotetun opetuksen tuntijako Taideilmaisu

Painotettuun Taideilmaisu-opetukseen valitut oppilaat opiskelevat painotetun opetuksen tuntijaon mukaisesti. Painotettua opetusta toteutetaan 7. vuosiluokalla taide- ja taitovalinnaisen (1 vvt) ja 8. - 9. vuosiluokilla valinnaisuuden tuntijaon kautta (2 vvt).

• 7. vuosiluokalla painotettuun opetukseen taide- ja taitovalinnainen (1 vvt)

• 8. – 9. vuosiluokilla painotettuun opetukseen käytetään 2 valinnaistuntia (2 vvt)

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää, että 

  1. Kaksi valtioneuvoston asetusta ylittävää vuosiviikkotuntia poistetaan 1.8.2021 alkaen siten, että 6. vuosiluokan valinnainen 1 vuosiviikkotunti poistetaan ja 7. vuosiluokan valinnainen taide- ja taitoaineen 1 vuosiviikkotunti poistetaan.  
  2. Samassa yhteydessä 9. vuosiluokalla opiskeltavista 2,5 vuosiviikkotunnin taide- ja taitoaineiden valinnaisista opinnoista siirretään 0,5 vuosiviikkotuntia 7. vuosiluokalle, jotta vuosiluokan minimivuosiviikkotuntimäärä täyttyy. Tämä 0,5 vuosiviikkotuntia kohdennetaan käsityöhön tai painotettuun taide- ja taitoaineiden opetukseen. 
  3. Painotettu Luma-opetus ja painotettu taideilmaisun opetus saavat 0,5 vuosiviikkotunnin lisäresurssin 7. vuosiluokan valinnaisaineisiin, jotta painotettu opetus alkaa 7. vuosiluokalla. Painotettu opetus sisältyy 8. ja 9. vuosiluokalla valinnaisaineisiin (2vvt). Tavoiteltu säästö ei täysmääräisesti toteudu näiden ryhmien osalta vaan on 2 vuosiviikkotunnin sijasta 1,5 vuosiviikkotuntia.  
  4. Liitteen 1 mukaiset muutokset hyväksytään Järvenpään perusopetuksen opetussuunnitelmaan painotetun opetuksen tuntijakoon liittyen.

Käsittely

Opetusjohtaja Arja Korhonen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Opetusjohtaja, perusopetuksen rehtorit, perusopetuspalveluiden asiantuntija, opetuksen asiantuntija

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä
  • kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimus on toimitettava Järvenpään kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. 

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on ollut nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

Järvenpään kaupunki / kirjaamo

Opetus- ja kasvatuslautakunta

Osoite: Hallintokatu 4, PL 41, 04401 Järvenpää
Sähköposti: kirjaamo@jarvenpaa.fi 
    
Puh. vaihde: (09) 27 191

Kirjaamo on avoinna ma-to klo 9.00-15.00 ja pe klo 9.00-13.00.
Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös kaupungin asiakaspalvelupisteeseen os. Seutulantie 12, 04401 Järvenpää. Avoinna ma-ke klo 9.00-15.00, to 9.00-16.00 ja pe 8.00-13.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava: 
    - päätös, johon haetaan oikaisua
    - miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
    - millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oikaisuvaatimuspäätös pyydetään antamaan tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.
 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Järvenpään kaupungin kirjaamosta.