Perustelut
Valmistelija: Jouni Vastamäki, johtava rakennustarkastaja, jouni.vastamaki@jarvenpaa.fi
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 21 §:n mukaan kaupunkikehityslautakunta käsittelee rakennuslupien käsittelyyn liittyvät merkittävät kaupunkikuvalliset asiat. Lausuntoa pyydetään osoitteeseen Viulukonsertonkatu 1 suunnitellun liikerakennuksen muutosluvasta. Edellisen kerran hanke oli lautakunnan kaupunkikuvallisessa tarkastelussa 26.1.2023 § 2.
Hankkeen selvitys kaupunkikuvaan liittyvistä muutoksista:
- Rakennuksen ulkoseinätyyppi muutetaan betonisandwich-elementeistä verhoilluiksi PVP-elementeiksi. Ulkoseinärakenteen ohentumisen vuoksi päämittoja ja pinta-aloja muutetaan.
- Rakennuksen julkisivumateriaalia ja väriä muutetaan vaaleankeltaisesta betonista tiilenpunaiseksi teräspoimulevyksi. Samalla ulkoseiniin liittyvät pellitykset ja konesaumattu peltikatto muutetaan myös tiilenpunaiseksi. Julkisivujen laajat kuultomaalatut puupinnat, kuitusementtilevypinnat ja viherseinäverkotukset säilyvät ennallaan.
- Piha-alueen istutuksia muutetaan. Tontin pohjoisrajan pensasistutukset muutetaan niittyistutukseksi ja etelärajan perennaistutukset pensasistutuksiksi.
Kaupunkikuva-arkkitehti on 28.9.2023 antanut muutossuunnitelmista lausunnon. Lausunto on liitteenä.
Liitteenä ote asemakaavasta ja rakentamistapaohjeesta sekä vertailunäkymäkuvia muutoksista. Esitetyissä muutoksissa on otettu huomioon asemakaava-arkkitehdin lausunto. Kohteen suunnittelija esittelee suunnitelmia kokouksessa.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää lausuntonaan esittää, ettei sillä ole huomautettavaa suunnitelmista.
Käsittely
Johtava rakennustarkastaja Jouni Vastamäki alusti asiaa ja Arkkitehtitoimisto CJN Oy:stä kohteen pääsuunnittelija (arkkitehti) Pekka Ruuskanen esitteli hankkeen suunnitelmia.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.