Kaupunginhallitus, kokous 7.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 109 Avustusten myöntäminen ja käyttö Koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa / Korona

JARDno-2020-868

Valmistelija

  • Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja, sami.ylisaari@jarvenpaa.fi

Perustelut

Avustukset

Toiminta- ja kohdeavustukset avattiin haettavaksi 14.3.2020. Järvenpääläisillä rekisteröidyillä yhdistyksillä on mahdollisuus hakea hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, kulttuurin ja liikuntamahdollisuuksien toteuttamiseen tai nuorten omaehtoiseen toimintaan avustusta 10.4. mennessä.  

Valtakunnassa on poikkeustilanne koronavirustilanteen takia 13.5 saakka. Maan hallitus on rajoittanut julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositelleet välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Tämä on vaikuttanut myös yhdistysten kokoontumisiin ja sitä kautta avustushakemukseen vaadittavien asiakirjojen toimittamiseen. Yhdistysten tulee jättää varsinainen avustushakemus hakuajan kuluessa 10.4. mennessä, mutta avustushakemukseen vaadittavia liitteitä voi toimittaa jälkikäteen 30.4. saakka. Yhdistyksen tilinpäätös voidaan luovuttaa kokoontumiskiellosta johtuen poikkeuksellisesti hyväksymättömänä.

Poikkeuksena normaaliin avustusten myöntö-  ja käyttömenettelyyn esitetään, että Koronaviruksesta aiheutuneen toiminnan sulkemisen ja peruuntumisen vuoksi kaupunki ei peri takaisin jo myönnettyjä kulttuurin toiminta-avustusten ennakkoja, jos toiminnan loppuminen tai toteutumattomuus johtuu koronavirusepidemiasta.

Lisäksi hankkeiden sisältöä voi muuttaa matalalla kynnyksellä. Kaupunki huomioi tilanteen, joustaa avustusten käytössä ja ymmärtää vaikeutuneita ja muuttuneita olosuhteita.

Vuodelle 2020 myönnettäviä avustuksia voi käyttää koronaviruksen aiheuttaman erityistilanteen vuoksi hakijan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen samaan tai samankaltaiseen tarkoitukseen. Näin käytettyjä avustuksia ei tulla perimään takaisin.

Avustettavaa toimintaa sopeutettaessa tai siirrettäessä on tarpeen ottaa huomioon, ettei avustuksen käyttö ole ristiriidassa avustuspäätöksen käyttötarkoituksen tai avustusehtojen kanssa.

Koronavirustilanteeseen liittyviin toiminnan muutoksiin ei tarvitse hakea erillistä päätöstä, mutta muutoksista tulee pitää kirjaa ja ne tulee kuvata avustuksen käytöstä raportoitaessa. Avustuksen saajien tulee noudattaa voimassa olevia viranomaisohjeita.

Jos avustus ei tule käytetyksi se tulee palauttaa. Jos siis avustusta saanut toiminta peruuntuu kokonaan eikä sitä voida siirtää tai muuttaa eikä siitä ole aiheutunut kustannuksia, tulee myönnetty avustus maksaa takaisin. Samoin, jos toimintaa ei toteuteta tai toiminta toteutuu merkittävästi vähäisempänä ja siitä jo aiheutuneet kulut ovat pienempiä kuin myönnetty avustus, tulee käyttämättä jäävä osa avustuksesta palauttaa.

Avustusten hakuaika päättyy perjantaina 10.4.2020.  Hakemukseen vaadittavia liitteitä voi toimittaa 30.4. mennessä.

Toimivalta

Hallintosääntö (valtuusto hyväksynyt 23.3.2020 § 17) § 133: "- - kaupunginhallitus käyttää palvelualuelautakunnille ja jaostoille hallintosäännöllä määrättyä päätösvaltaa (pois lukien tarkastuslautakunta, lupajaosto ja yksilöasiainjaosto) tämän pykälän mukaisissa poikkeusoloissa."

TL

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää että:

  1. kaupunki ei peri takaisin jo myönnettyjä kulttuurin toiminta-avustusten ennakkoja, jos toiminnan loppuminen tai toteutumattomuus johtuu koronavirusepidemiasta.
  2. Vuodelle 2020 myönnettäviä avustuksia voi käyttää koronaviruksen aiheuttaman erityistilanteen vuoksi hakijan alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen samaan tai samankaltaiseen tarkoitukseen. Hankkeiden sisältöä voi muuttaa matalalla kynnyksellä. Kaupunki huomioi tilanteen, joustaa avustusten käytössä ja ymmärtää vaikeutuneita ja muuttuneita olosuhteita.
  3. Jos avustus ei tule käytetyksi se tulee palauttaa. Jos siis avustusta saanut toiminta peruuntuu kokonaan eikä sitä voida siirtää tai muuttaa eikä siitä ole aiheutunut kustannuksia, tulee myönnetty avustus maksaa takaisin. Samoin, jos toimintaa ei toteuteta tai toiminta toteutuu merkittävästi vähäisempänä ja siitä jo aiheutuneet kulut ovat pienempiä kuin myönnetty avustus, tulee käyttämättä jäävä osa avustuksesta palauttaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Asianosaiset