Kaupunginhallitus, kokous 7.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Konserniyhteisöjen vuoden 2019 tavoitteiden toteuma

JARDno-2019-2008

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet on viime vuosina asetettu keväisin pidettävissä tavoitekeskusteluissa. Vuoden 2018 keväällä on asetettu tavoitteet vuodelle 2018 ja alustavasti myös vuodelle 2019. Kaupunginhallitus käsitteli konserniyhteisöjen vuoden 2018 tavoitteiden toteumat kokouksessaan 6.5.2019 § 113.

Konserniyhteisöseurantaa on tarkoitus uudistaa kuluvan vuoden aikana, mistä johtuen 2019 tavoitteet on asetettu aikaisempaa kevyemmällä prosessilla. Kuluvan vuoden tavoitteet on asetettu osin tavoitekeskusteluissa ja osin konserniyhteisöjen vastuuhenkilöiden toimesta. Aikaisemmasta poiketen tavoitteita ei ole asetettu kaupungin tytäryhtiöiden omistamille yhtiöille, vaan vain emoyhtiöille. Tavoitteita ei myöskään ole asetettu yhteisöille, joiden toimintaan kaupungilla ei ole todellista vaikutusvaltaa.

Vuoden 2020 konserniyhteisötavoitteet asetetaan talousarvion laadinta-aikataulussa syksyllä 2019. Merkittävimpien tytäryhtiöiden ja kuntayhtymien tavoitteet tullaan sisällyttämään talousarviokirjaan, jolloin myös niiden seuranta tullaan toteuttamaan osana talousarvion toteumaraportointia.

Liitteenä on yhteenvetoraportti konserniyhteisöjen vuoden 2019 tavoitteista.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto merkitsee tiedoksi konserniyhteisöjen tavoitteet liitteen mukaisesti ja linjaa, että ne voidaan tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Käsittely 

Päätettiin korjata raporttiin kaupungin omistusosuudeksi 98,04% Jatsi Oy:ssä.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä konserniyhteisöjen tavoitteet vuodelle 2019 liitteen mukaisesti.

Päätös

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Konserniyhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumista seurantaa johdon raportin aikataulussa. Vuoden 2019 tavoitteet on asetettu aikaisempaa kevyemmällä prosessilla. Aikaisemmasta poiketen tavoitteita ei ole asetettu kaupungin tytäryhtiöiden omistamille yhtiöille,​ vaan vain emoyhtiöille. Tavoitteita ei myöskään ole asetettu yhteisöille,​ joiden toimintaan kaupungilla ei ole todellista vaikutusvaltaa. 

Liitteenä on yhteenvetoraportti konserniyhteisöjen vuoden 2019 tavoitteista ja niiden toteumista 31.8.2019. Toteumatiedot on esitetty vain niistä yhteistöistä, joille on asetettu tavoitteet. Yhteenvetoraportissa näkyy myös niiden yhteisöjen perustiedot, joille ei ole asetettu tavoitteita.

Toteumat perustuvat yhteisöjen vastuuvirkamiesten ja yhteisöjen johdon tekemiin arvioihin. Elokuun toteumatilanne vastaa pääosin asetettuja tavoitteita. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Talousjaosto merkitsee liitteenä olevan konserniyhteisöjen toteumaraportin tiedoksi ja linjaa, että ne voidaan tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn.

Päätös

Hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 12.8.2019 § 188 konserniyhteisöjen tavoitteet vuodelle 2019. Konserniyhteisöille asetettujen tavoitteiden toteutumista seurataan johdon raportin aikataulussa.

Vuoden 2019 tavoitteet asetettiin aikaisempaa kevyemmällä prosessilla. Aikaisemmasta poiketen tavoitteita ei vuonna 2019 asetettu kaupungin tytäryhtiöiden omistamille yhtiöille,​ vaan vain emoyhtiöille. Tavoitteita ei myöskään asetettu yhteisöille,​ joiden toimintaan kaupungilla ei ole todellista vaikutusvaltaa. 

Liitteenä on yhteenvetoraportti konserniyhteisöjen vuoden 2019 tavoitteista ja niiden toteumista 31.12.2019. Toteumatiedot on esitetty vain niistä yhteistöistä, joille on asetettu tavoitteet. Yhteenvetoraportissa näkyy myös niiden yhteisöjen perustiedot, joille ei ole asetettu tavoitteita.

KR

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisen vuoden 2019 toteumaraportin. 

 

Käsittely

Merkittiin, että pöytäkirjaan oli liitetty täydennetty liite.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

KH