Kaupunginhallitus, kokous 7.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 120 Konserniyhteisöjen toiminnan sopeuttaminen korona-tilanteen vuoksi / Korona

JARDno-2020-904

Valmistelija

  • Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmiuslain voimassaollessa Järvenpään kaupunki muiden ohella on joutunut sopeuttamaan palveluitaan covid-19 viruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tästä johtuen myös konserniyhteisöjen palvelutuotantoon voi kohdistua sopeuttamistarpeita. Sopeuttamistarve kohdistuu yhteisöihin eri tavoin: palvelukysyntä voi muuttua luonteeltaan tai palvelukysyntä voi supistua tai kasvaa.  

Konserniyhteisöjen hallituksen ja toimitusjohtajan tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Omistajan ennakkosuostumus on selvitettävä omistajaohjeistuksessa todetuissa tilanteissa. Toiminnan sopeuttaminen viruksen leviämisen estämiseksi suoritettujen toimenpiteiden vuoksi ei ole omistajaohjeistuksessa tarkoitettu periaatteellisesti laajakantoinen toimenpide, joka edellyttäisi omistajan ennakkosuostumuksen hakemista vaan sopeuttamista on pidettävä tilapäisenä.

Konserniyhteisöjen hallituksen tulee yleistoimivaltansa perusteella käsitellä tilanteesta johtuva mahdollinen sopeuttamistarve. Mahdollisten sopeuttavien toimenpiteiden valmistelu ja toteuttaminen suoritetaan konserniyhteisöjen hallituksessa päätettävällä tavalla.

IL

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi edellä selostustekstissä todetun ja kehottaa konserniyhteisöjä arvioimaan osaltaan toiminnan sopeuttamistarpeen ja -keinot.

 

Käsittely

Asian käsittelyn aikana Tomi Passi ilmoitti olevansa esteellisiä asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana ennen päätöksentekoa. (Peruste: HL 28.1 § 7-kohta)

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Esteellisyys

  • Tomi Passi

Tiedoksi

Konserniyhteisöt, talousjohtaja