Kaupunginhallitus, kokous 24.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle kaavavalituksen johdosta / Asemakaavan muutos As Oy Järvenpään Tupalantie 16

JARDno-2017-27

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tiivistelmä

Asemakaavan muutoksella tiivistetään Järvenpään keskusta-alueen maankäyttöä Keskustan osayleiskaavan 2030 periaatteiden mukaisesti.

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa tehokkaampi ja kaupunkikuvallisesti laadukas asuinrakentaminen suunnittelualueella sekä lisätä edellytyksiä Loutin ja keskusta-alueen väestömäärän ja palveluiden kehittämiselle. Asemakaava mahdollistaa tontin 186-2-209-6 lisärakentamisen kaavamuutosprosessissa määritellyin reunaehdoin.

Asemakaavalla osoitetaan purettavan asuinpienkerrostalon tilalle kaksi uutta kahdeksankerroksista kerrostalorakennusta, kansipiha oleskelutiloineen, katutason pysäköintihallitilat sekä maanpäällinen lisäpysäköintialue rakentumattomalle kerrostalotontille Tupalantien varteen. Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueelle rakennusoikeutta yhteensä 5100 kerrosneliömetriä; rakennusoikeuden lisäys kaikki asemakaavan korttelialueiden muutokset huomioiden on 2550 kerrosneliömetriä. Uusiin rakennuksiin arvioidaan valmistuvan noin 90-105 asuntoa ja nykyinen asukasmäärä huomioiden kaava-alueelle sijoittunee arviolta 150-165 asukasta.

Asemakaavan tarkempi kuvaus on esitelty päätöksenteon kohteena olevissa kaava-asiakirjoissa.

 

Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus

Asemakaavan muutos on kuulutettu vireille 4.4.2018. Kaavamuutoshankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on saatu 1 kirjallinen mielipide. Kaavaluonnos taustasuunnitelmineen asemakaavan muuttamisesta on ollut nähtävillä 27.2.-19.3.2019 välisen ajan Seutulantalon palvelupisteessä sekä Järvenpään kaupungin internet-sivuilla. Yleisötilaisuus kaavaluonnosaineistosta järjestettiin Seutulantalolla 6.3.2019. Kaavaluonnospalautteena on saatu 4 lausuntoa ja 4 kirjallista mielipidettä, jotka löytyvät alkuperäisinä kokousaineiston oheismateriaalista sekä vastineineen kaavaselostuksen liitteestä 2.

Kaavaluonnoksen jälkeen taloyhtiö on valinnut yhteistyökumppaninsa syksyn 2019 aikana. Luonnossuunnitelmia on yhteistyössä kaupungin kanssa tarkennettu kaavaehdotusvaiheeseen. Kaavasuunnitelmissa rakentamistehokkuutta on laskettu; rakennusoikeuden määrää on vähennetty luonnosvaiheen jälkeen 1350 kerrosneliömetriä sekä tarkennettu asemakaavamääräyksiä. Lisäksi on teetetty asemakaavakohtaisia lisäselvityksiä täydentämään vaikutusten arviointia lähiympäristön ja uudisrakentamisen osalta. Lisäselvitysaineisto löytyv kaavaselostuksen liitteistä.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, Johtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää

  1. asettaa 2. eli Loutin kaupunginosan korttelin 209 tonttia 6, korttelin 212 tonttia 1 sekä katualuetta koskevan asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 30.11.2020, asemakaavan selostus ja liitteet päivätty 30.11.2020) julkisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti,
  2. pyytää lausunnot seuraavilta tahoilta: Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Järvenpään Vesi, Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy, Caruna Oy ja Elisa Oyj.

Käsittely

Maankäyttöjohtaja Juhana Hiironen esitteli asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Tiivistelmä

Asemakaavan muutoksella tiivistetään Järvenpään keskusta-alueen maankäyttöä Keskustan osayleiskaavan 2030 periaatteiden mukaisesti.

Asemakaavan tavoitteena on mahdollistaa tehokkaampi ja kaupunkikuvallisesti laadukas asuinrakentaminen suunnittelualueella sekä lisätä edellytyksiä Loutin ja keskusta-alueen väestömäärän ja palveluiden kehittämiselle. Asemakaava mahdollistaa tontin 186-2-209-6 lisärakentamisen kaavamuutosprosessissa määritellyin reunaehdoin. Asemakaavalla osoitetaan purettavan asuinpienkerrostalon tilalle kaksi uutta kahdeksankerroksista kerrostalorakennusta, kansipiha oleskelutiloineen, katutason pysäköintihallitilat sekä maanpäällinen lisäpysäköintialue rakentumattomalle kerrostalotontille Tupalantien varteen. Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueelle rakennusoikeutta yhteensä 5100 kerrosneliömetriä; rakennusoikeuden lisäys kaikki asemakaavan korttelialueiden muutokset huomioiden on 2550 kerrosneliömetriä. Uusiin rakennuksiin arvioidaan valmistuvan noin 90-105 asuntoa ja nykyinen asukasmäärä huomioiden kaava-alueelle sijoittunee arviolta 150-165 asukasta.

Asemakaavan tarkempi kuvaus on esitelty päätöksenteon kohteena olevissa kaava-asiakirjoissa. Kaavamuutoksen yhteydessä tehdyt selvitykset sisältyvät kaavaselostuksen liitteisiin.

Perustelut

Asemakaavan muutosehdotus on ollut nähtävänä MRL 65 § ja MRA 27 § mukaisesti 27.1.–25.2.2021 välisen ajan Seutulantalon palvelupisteessä sekä Järvenpään kaupungin internet-sivuilla. Kaavaehdotuksesta ja yleisötilaisuudesta kuulutettiin 20.1.2021 kaupungin internetsivuilla sekä Keski-Uusimaan Viikko-lehdessä; lisäksi kaavaehdotuksen nähtävillä olosta tiedotettiin Järvenpään kaupungin Facebook-sivulla sekä lähettämällä kirjeet maanomistajille ja naapurikiinteistöjen omistajille. Nähtävilläoloaikana osallisilla oli mahdollisuus jättää muistutus kaavaehdotuksesta. Sähköinen yleisötilaisuus kaavaehdotuksen esittelystä järjestettiin etäyhteyksin 10.2.2021. Linkit yleisötilaisuuden videotallenteeseen ja 3D-kaupunkimalliin ovat olleet saatavilla asemakaavan internetsivulla. Kaavaehdotusvaiheessa lähetettiin lausuntopyynnöt Kaupunkikehityslautakunnan päätöksen mukaisesti. Kaavaehdotuksen palautteena saatiin 2 lausuntoa ja 3 kirjallista muistutusta (erillinen kokousliite ja kaavaselostuksen liite 2). Alkuperäiset lausunnot ja muistutukset löytyvät kokouksen oheismateriaalista.

Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen saatua palautetta on käsitelty kaupunkikehityksen henkilökunnan kesken ja yhdessä taloyhtiön ja heidän yhteistyökumppanien kanssa. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa on pidetty erillinen palaveri 31.3.2021, jonka aiheena oli suunnittelukohteen pelastusjärjestelyt. Saadun palautteen pohjalta kaavakarttaan on tehty seuraavia tarkennuksia:

  • Rakennusaloja on tarkennettu ja siirretty katualueesta ja muista tonttirajoista 2 m etäisyydelle (varmistus tontin perustuksen ja muiden sisäisten rakenteiden sijoittumisesta omalle tontille). Edellisen myötä ja tulkinnanvaraisuuden poistamiseksi on lisätty uloke-kaavamerkintä parvekkeita varten eteläisen rakennusmassan eteläsivulle.
  • AK-pääkäyttötarkoituksen kaavamääräyksiä on muokattu. Pääkäyttötarkoitusten alle on sanalliseen muotoon tarkennettu ja siirretty erillisen autotalli-rakennusalan (a-7) kaavamääräykset, koska autotallirakennusalan ei koettu erottuvan riittävän selkeästi kaavakartalta. Muita tarkennettuja ovat maininta kiinteistömuuntamosta, tekniset tilat, melumääräykset ja pihakannen toteuttamistapaa täydentävät määräykset.
  • Piha-2-kaavamääräys korvattu uudella piha-3-merkinnällä.
  • Pihakantta varten lisätty erillinen talousrakennusoikeus 70 k-m2, jolla korvattu piha-2-kaavamerkinnän sallima 35 k-m2 talousrakennus.
  • LPA-korttelialueelle lisätty ohjeellinen tilavaraus maanalaiselle johdolle

Edellä mainitut kaavakartan muutokset ovat luonteeltaan tontin toteuttamista ja kaavamerkintöjä ja -määräyksiä tarkentavia sekä saatua kaavapalautetta huomioivia eivätkä muuta huomattavasti varsinaisen asemakaavaehdotuksen suunnitteluratkaisuja. Tarkistettu kaavaehdotus voidaan viedä hyväksymiskäsittelyyn ilman kaavaehdotuksen asettamista uudelleen nähtäville.

Kaavaselostusta on täydennetty mm. kaavasuunnitteluprosessin, saadun kaavaehdotuspalautteen, ympäristön häiriötekijöiden, kaavavaikutusten arvioinnin, havainnekuva-aineistojen ja tarkennettu toteuttamisen aikatauluarvion osalta. Rakentamistapaohjeeseen ja sen liitteisiin on tehty useita täsmennyksiä saadun palautteen, kaupungin ohjauksen ja muuttuneiden kaavamääräysten mukaisesti. Tarkennuksia on tehty mm. asuntojakaumaan, pohjakuviin ja havainnekuviin. Asemakaavaa täydentävässä rakentamistapaohjeessa kuvattu toteutustapa ja kaupunkikuvallinen ilme voi asemakaavan reunaehtojen mukaisesti edelleen tarkentua rakennuslupakäsittelyn ja sen sisältämän kaupunkikuvallisen arvioinnin myötä.

Asemakaavahankkeeseen liittyvä maankäyttösopimus käsitellään kaupunginhallituksessa erillisenä asiana ennen asemakaavan etenemistä kaupunginvaltuuston käsittelyyn.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Keto-Tokoi, Johtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää,

  1. hyväksyä Kaavoitus ja liikenne-yksikön laatimat vastineet (erillinen kokousliite ja kaavaselostuksen liite 2) kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin,

  2. esittää kaupunginhallitukselle, että hallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä 2. eli Loutin kaupunginosan korttelin 209 tonttia 6, korttelin 212 tonttia 1 sekä katualuetta koskevan As Oy Järvenpään Tupalantie 16:n asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021, asemakaavan selostus päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021 ja rakentamistapaohje päivätty 16.8.2021).

 

Käsittely

Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula esitteli asiaa.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunkikehityslautakunta 26.8.2021 § 74

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että

kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 2. eli Loutin kaupunginosan korttelin 209 tonttia 6, korttelin 212 tonttia 1 sekä katualuetta koskevan As Oy Järvenpään Tupalantie 16:n asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021, asemakaavan selostus päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021 ja rakentamistapaohje päivätty 16.8.2021).

 

Käsittely

Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula esitteli asiakohdat 245 ja 247.

Kokoustauko 16.41 – 16.58.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 13.9.2021 § 245  

/SP

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä 2. eli Loutin kaupunginosan korttelin 209 tonttia 6, korttelin 212 tonttia 1 sekä katualuetta koskevan As Oy Järvenpään Tupalantie 16:n asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021, asemakaavan selostus päivätty 30.11.2020/tarkistettu 16.8.2021 ja rakentamistapaohje päivätty 16.8.2021).

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Valmistelija

  • Juho Mattila, projektipäällikkö, juho.mattila@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain 135 §:n mukaan valtuuston päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella hallinto-oikeudelta. Valituksen saa kyseisen lainkohdan mukaan tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.

Helsingin hallinto-oikeus pyytää antamaan lausunnon ja toimittamaan hallinto-oikeudelle kaikki valituksen kohteena olevan päätöksen perusteena olevat asiakirjat. Pyydetty lausunto, sen liitteenä olevat kaikki päätöksen perusteena olevat asiakirjat ja alkuperäiset valitusasiakirjat pyydetään toimittamaan Helsingin hallinto-oikeudelle 17.1.2022 mennessä. Lisäaikaa on pyynnöstä myönnetty 31.1.2022 asti. Järvenpään kaupungin hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunginhallituksen tehtävänä on mm. antaa selitys valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos kaupunginhallitus katsoo voivansa yhtyä valtuuston päätöksen lopputulokseen.

Valitus koskee Järvenpään kaupunginvaltuuston tekemää päätöstä As Oy Järvenpään Tupalantie 16 asemakaavan muutoksen hyväksymisestä (Dnro JARDno-2017-27). Asemakaavan muutos koskee 2. eli Loutin kaupunginosan korttelin 209 tonttia 6, korttelin 212 tonttia 1 sekä katualuetta. Kaavavalituksen allekirjoittajina ovat As Oy Tupalantie 17 hallituksen edustajat sekä taloyhtiön valtuuttama lakimies. Tarkennettu asemakaavaehdotus sekä lausuntoihin, mielipiteisiin ja muistutuksiin liittyvät vastineet on hyväksytty kaupunkikehityslautakunnassa 26.8.2021 § 74, kaupunginhallituksessa 13.9.2021 § 245 ja kaupunginvaltuustossa 11.10.2021 § 98.

Aiheesta on annettu valittajan toimesta jo kaavamuutosprosessin aikana muistutus, johon laadittu vastine on hyväksytty Kaupunkikehityslautakunnassa 26.8.2021 § 74 monivaiheisen hyväksymiskäsittelyprosessin aikana. Vastine kuuluu seuraavasti: "Muistuttajan kanssa on käyty alustavia keskusteluja purkavan uudisrakentamisen mahdollisuudesta omalla tontillaan. Alustavia suunnitelmakuvia on kertaalleen kommentoitu ja kehotettu toimittamaan kaavamuutoshakemus kaupungin ohjeiden mukaisesti, kun asianmukainen päätös kaavahankkeeseen ryhtymisestä on taloyhtiössä tehty. Edellisten pohjalta on jo lisätty kaava-aloite kaavoituskatsauksen odottaviin kaavahankkeisiin (ilman tarkempaa aikataulua), vaikka mitä ilmeisimmin tätä vastinetta kirjatessa varsinaista päätöstä kaavamuutokseen lähtemisestä ei ole taloyhtiössä vielä tehty, varsinaista kaavamuutoshakemusta ei ole toimitettu eikä kaavamuutoksen käynnistämisestä ole laadittu puitesopimusta kaupungin kanssa. Käydyssä alkuneuvottelupalaverissa ja alustavien suunnitelmakuvien perusteella asemakaavoitus on ohjannut muistuttajaa suunnitelmien toimittajan välityksellä mitoittamaan rakentamisen ja pysäköinnin mahdollisimman pitkälle omalla tontilla tapahtuvaksi, koska kyseisellä tulevalla autopaikkojen korttelialueella ei ole tilaa kuin maantasoiselle pysäköintiratkaisulle eikä lähistöltä ole toistaiseksi mahdollista osoittaa muita pysäköintiin soveltuvia alueita. Useamman tason autopaikoitusratkaisun toteuttaminen edellyttäisi lisämaapinta-alaa muistuttajan tontilta eli muutoksia kiinteistönrajoissa tai muita erillisiä sopimuksia maanomistajien kesken.

Meneillään olevassa kaavamuutoksessa osoitetaan pysäköinnin sijoittamista muistuttajan viereiselle tontille, osoitteeseen Tupalantie 15, Tupalantie 16 ja 13 tonttien osalta eli kaupungin kaavoitussuunnitelmaan (2021, Kh 11.1.2021 § 3) sisältyvien kaavahankkeiden osalta, joiden kanssa on laadittu erilliset puitesopimukset ja joista molemmat sisältyvät myös Keskustan osayleiskaavan 2030 piiriin. Muistuttajan kiinteistöä ohjaa eri yleiskaava, Järvenpään yleiskaava 2040, joka on tullut voimaan tämän asemakaavamuutosprosessin loppuvaiheissa. Yleiskaavaohjauksen perusteella Tupalantie 16 sijainti kaupunkirakenteessa mahdollistaa korkeamman tehokkuuden, kuin esimerkiksi Tupalantie 17 osalta, vaikka tonttien voimassa oleva asemakaavatilanne ja pinta-alat ovat kutakuinkin vastaavia. Tehokkuuden perustana toimii Keskustan osayleiskaava 2030, jonka periaatteiden mukaisesti rakenne tiivistyy ydinkeskustaa kohti ja samalla on perusteltua myös kaupunkikuvan kannalta keskittää tiiviimpää rakennetta Keskustan kehän katuverkon äärelle. Järvenpään kaupunki katsoo, että edellä mainitut maankäytölliset perusteet ovat erilaiset ja aiemmin käynnistyneiden tonttikohtaisten kehittämishankkeiden priorisointi etusijalle kyseisessä kohteessa on perusteltua.

Mikäli muistuttajan omistamalla tontilla on aihetta käynnistää kaavamuutos lähivuosien aikana, Järvenpään kaupunki on valmis sen yhteydessä tutkimaan tapauskohtaisesti ja tarkempien suunnitelmien avulla pysäköintiratkaisua uudelleen yhdessä maanomistajien kanssa. Muistutus ei anna aihetta muuttaa kaavakarttaa".

Kaavavalituksessa vastustetaan kaavan lainvoimaan tuloa ja vaaditaan muutosta tontin 212/1 kaavamerkintään huomioimalla Tupalantie 17 kaavamuutoshanke siten, että kaavamerkintään LPA-32 (Autopaikkojen korttelialue) lisätään vastaava merkintä myös tontille 212/2 eli oikeus sijoittaa pysäköintiä korttelialueelle. Perusteluna on, ettei kaavaehdotuksessa ole kohdeltu tasavertaisesti tontin naapureina olevia kiinteistöjä eikä huomioitu Tupalantie 17 yhtäläistä kaavakehitystä, jolle aiheutuu rajoitteita pysäköintimerkinnän puuttumisen vuoksi. Tupalantie 17:n tontin kehitystavoitteena esitetään maankäytön tiivistämistä Keskustan osayleiskaavan 2030 periaatteiden mukaisesti.

Järvenpään kaupunki pyytää Helsingin hallinto-oikeutta hylkäämään valituksen perusteettomana ja ottamaan huomioon seuraavassa esitettävät kaupungin selitykset ja vastineet.

Lausunto

Kaavamuutoshankkeen taustaksi on laadittu alustavia laajuuslaskelmia Tupalantie 16 (209/6) ja Tupalantie 13 (211/1) kiinteistöjen osalta. Järvenpään kaupunki on vastaanottanut kaavamuutoshakemuksen Tupalantie 16 osalta marraskuussa 2016 ja laatinut puitesopimuksen Tupalantie 16 taloyhtiön hallituksen kanssa. Puitesopimus on hyväksytty kaupunginhallituksessa 16.1.2017 § 4, minkä jälkeen asemakaavamuutos on nostettu vuoden 2018 kaavoituskatsaukseen ja kaavoitussuunnitelmaan (otsikolla Tupalantie 13, 15 ja 16). Tupalantie 13 maanomistaja kuitenkin vetäytyi kaavahankkeesta ja asemakaavan muutosprosessi käynnistettiin Tupalantie 16 osalta keväällä 2018. Kaavamuutosprosessin jo ollessa vireillä Tupalantie 13 maanomistaja kuitenkin palasi uuden viitesuunnitelman kanssa ja kiinteistönomistajan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen kaavamuutoksen valmistelua Tupalantie 13 osalta päätettiin jatkaa omana kaava-aihionaan. Puitesopimus edellisen osalta laadittiin ja hyväksyttiin (Kh 8.10.2018 § 249). Tupalantie 13 palasi kaavoituskatsaukseen odottavana kaavahankkeena 2020 ja varsinaisena työn alle tulevana kaavatyönä kaavoitussuunnitelmassa ja -katsauksessa 2021. Tupalantie 13 tontin viitesuunnittelu on sittemmin edelleen jatkunut, eikä asemakaavan muutosprosessia ole saatu käynnistettyä kaavoitussuunnitelmaan määriteltyjen aikataulutavoitteiden mukaisesti.

As Oy Järvenpään Tupalantie 16-nimisen asemakaavahankkeen kaavamuutosprosessissa on alusta alkaen pyritty maankäyttö- ja rakennuslain hengessä avoimeen ja vuorovaikutteiseen prosessiin. Kaavamuutostyöstä on pyydetty lausunnot viranomaisilta ja virkamiestahoilta sekä annettu osallisille mahdollisuus vaikuttaa asemakaavatyöhön monin eri tavoin. Kaikki kaavamuutostyön aikana saadut lausunnot, mielipiteet ja muistutukset (päätösote, kaavaselostuksen liite 2) on käsitelty ja tarkkaan punnittu suunnittelutyön aikana ja kaavaratkaisua sekä kaava-asiakirjoja on täydennetty ja tarkennettu kaavaprosessin aikana.

Tehty asemakaavaratkaisu perustuu lainvoimaiseen Järvenpään Keskustan osayleiskaavaan 2030 (Kv 21.9.2015 § 50, voimaan 11.11.2015), kiinteistökohtaisiin puitesopimuksiin sekä osittain kaava-alueella voimassa olevaan Järvenpään Yleiskaavaan 2040 (voimaan 21.6.2021), joka on kaavamuutosprosessin aikana korvannut Järvenpään Yleiskaavan 2020. Edellä mainittu yleiskaavan vaihtuminen on kuvattu kaava-asiakirjoissa ja tapahtunut kaavaehdotuksen ja hyväksymiskäsittelyn välisenä aikana, joten sen vaikutus varsinaisiin aktiivisiin suunnitteluvaiheisiin suunnittelualueella on ollut rajallinen. Asemakaavamuutos noudattaa ylempiasteisten, lainvoimaisten kaavatasojen ohjausvaikutusta ja toteuttaa niissä määriteltyjä tavoitteita alueen maankäytöstä. Yleiskaava toimii ohjeena asemakaavamuutoksissa eikä asemakaavamuutos saa vaikeuttaa yleiskaavan toteuttamista.

Kuten kaavamuutoksen asiakirjoissa, ja jo muistutukseen annetussa vastineessa, on todettu, asemakaavaratkaisussa on muutettu kaupungin omistamaa, toteuttamiseen kannattamatonta asuinkerrostalojen korttelialuetta autopaikkojen korttelialueeksi (tontti 212/1), jolle on asemakaavamerkinnöin mahdollistettu pysäköinnin sijoittaminen tonteilta 209/6 ja 211/1. Kyseisten tonttien maanomistajien kanssa kaupungilla on puitesopimukset hyväksyttynä asemakaavan muuttamisesta ja ne sisältyvät kaavoitussuunnitelmaan 2021.

Järvenpään kaupunki katsoo, että yleiskaavoissa esitetyt maankäytölliset perusteet riittävät tehdyn asemakaavoitusratkaisun perusteeksi. Kunnalla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti ja osana maapolitiikkaansa oikeus laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja edellyttäen, että kaavalle laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät. Kunnalla on tällöin harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus muun ohella päättää siitä, mille alueille ja missä aikataulussa asemakaavoja laaditaan. Valittajan kaavaehdotukseen antaman muistutuksen vastineessa kaupunki korostaa maankäytöllisiä perusteita ja että pysäköintiasia tulee ajankohtaiseksi valittajan hakiessa omaa kaavamuutostaan. Valittajan omistamalla kiinteistöllä, kuten myös autopaikkojen korttelialueeksi muutetulla tontilla 212/1 (LPA-32) on voimassa eri yleiskaava, Järvenpään yleiskaava 2040. Pysäköintimerkinnän osoittaminen asemakaavaan olisi ennenaikaista ilman yhteisiä kirjallisia sitoumuksia ja sopimuksia (taloyhtiön päätös, kaavamuutoshakemus, puitesopimus) kaavamuutoksen käynnistämisestä. Asemakaavallisesti olisi myös vastuutonta osoittaa pysäköintipaikkoja tontille (212/1, LPA-32), jonne kyseisiä autopaikkoja ei voida toteuttaa; nykyisten kiinteistö- ja tonttirajojen mahdollistaman tilan mukaisesti ei voida rakentaa kuin pintapysäköintiä.

Järvenpään kaupunki korostaa, ettei kaavamuutoshakemusta ole Tupalantie 17 taloyhtiön toimesta vastaanotettu eikä puitesopimusta kaavamuutoksen käynnistämisestä laadittu.

Tiivistelmä

Ottaen huomioon edellä lausunnossa ja aiemmissa vastineissa tuodut perusteet voidaan yhteenvetona todeta, ettei valituksessa tai lisäselvityspyynnössä ole tuotu esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella kaupunginvaltuuston As Oy Järvenpään Tupalantie 16:n asemakaavan muutosta koskevan päätöksen voitaisiin katsoa olevan maankäyttö- ja rakennuslain tai minkään muun lain vastainen. Päätöksen ei myöskään ole osoitettu syntyneen virheellisessä järjestyksessä. Valituksessa on tuotu esiin tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä, joiden osalta kaupunginvaltuustolla on ollut asiassa täysi harkinta- ja toimivalta.

As Oy Järvenpään Tupalantie 16 asemakaavan muutosta koskeva valitus Helsingin hallinto-oikeudelle tulee hylätä ja kaupunginvaltuuston 11.10.2021 § 98 tekemä päätös tulee jättää voimaan.

Helsingin hallinto-oikeuden pyytämät päätöksen perusteena olleet asiakirjat sisältyvät pääosin alkuperäisen kaupunginvaltuuston päätösmateriaaliin. Näitä täydennetään mm. seuraavilla täydentävillä asiakirjoilla (Lisämateriaali=Lm):

  • Lm 1. Keskustan Osayleiskaava 2030: Kaavakartta
  • Lm 2. Keskustan Osayleiskaava 2030: Kaavaselostus (liitteenä päätösote Keskustan Osayleiskaavan hyväksymisestä)
  • Lm 3. Alustava hankelaajuuslaskelma Tupalantie 16 (8.2.2016)
  • Lm 4. Alustava hankelaajuuslaskema Tupalantie 16 ja Tupalantie 13 (26.2.2016)
  • Lm 5. Kaavahakemus As Oy Järvenpään Tupalantie 16
  • Lm 6. Päätösote Kh 16.1.2017 § 4 ja allekirjoitettu puitesopimus (As Oy Järvenpään Tupalantie 16)
  • Lm 7. Päätösote Kh 8.10.2018 § 249 ja allekirjoitettu puitesopimus (Sato-Asunnot Oy, Tupalantie 13)
  • Lm 8. Kaavoitussuunnitelma 2021 (Kaupunginhallitus 11.1.2021 § 3)
  • Lm 9. Kaavoituskatsaus 2021 (Kaupunginhallitus 11.1.2021 § 3)

HP

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää antaa Helsingin hallinto-oikeudelle edellä perusteluosassa olevan mukaisen lausunnon As Oy Tupalantie 17 valituksesta Järvenpään kaupunginvaltuuston päätökseen 11.10.2021 § 98, joka koskee As Oy Järvenpään Tupalantie 16 asemakaavan muutoksen hyväksymistä.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Helsingin hallinto-oikeus, kaavoitusjohtaja, projektipäällikkö, suunnitteluavustaja, tonttipäällikkö, maankäyttöjohtaja, muut asianosaiset