Keskusvaalilautakunta, kokous 23.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 41 Vaalit 2024, vaalimainostelineet ja ulkomainonta

JARDno-2023-1482

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Eveliina Taipale, lakimies, eveliina.taipale@jarvenpaa.fi

Perustelut

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.-23.1.2024. Mahdollisen toisen vaalin vaalipäivä on sunnuntai 11.2.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.-6.2.2024.

Europarlamenttivaalit toimitetaan sunnuntaina 9.6.2024. Ennakkoäänestysajanjakso kotimaassa on 29.5.–4.6.2024.

 

Kaupunginhallituksen päätösvalta

Kunnassa keskeisenä toimijana vaaleihin liittyvissä asioissa on keskusvaalilautakunta. Vaalilain mukaan kunnanhallituksen on kuitenkin hyvissä ajoin päätettävä:

  1. kunnassa olevista yleisistä ennakkoäänestyspaikoista,
  2. ennakkoäänestyspaikkoina olevista sosiaalihuollon toimintayksiköistä (ns. laitosäänestyksestä) sekä
  3. vaalipäivän äänestyspaikoista.

 

Yleiset ennakkoäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 1-kohdan mukaan kunnassa olevien yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärän ja sijainnin päättää kunnanhallitus. Ennakkoäänestyspaikkoja on oltava jokaisessa kunnassa vähintään yksi.

Aiempina vuosina ennakkoäänestyspaikkoina ovat Järvenpäässä vakiintuneesti toimineet Järvenpää-talo ja Prisma-keskus. Kuntavaaleihin 2021 ennakkoäänestyspaikkojen määrä kaksinkertaistettiin koronapandemian vuoksi, ja Järvenpää-talon sekä Prisma-keskuksen lisäksi ennakkoäänestyspaikoiksi valittiin uimahalli ja Koivusaaren koulu. Myös muita mahdollisia ennakkoäänestyspaikkoja selvitettiin tuolloin laajasti. Vaikka ennakkoäänestyspaikkojen määrä kaksinkertaistettiin, ei tällä ollut näkyvää äänestysprosenttia nostavaa vaikutusta. Kuntavaaleissa 2017 äänestysprosentti Järvenpäässä oli 56,2 ja 2021 kuntavaaleissa 51,9. Aluevaaleihin 2022 ja eduskuntavaaleihin 2023 ennakkoäänestyspaikoiksi valittiin Järvenpää-talo, Prisma-keskus sekä Koivusaaren koulu.

Eduskuntavaaleissa 2023 ennakkoäänestysmäärät äänestyspaikoittain olivat seuraavat: Prisma-keskus 7 778 ääntä, Järvenpää-talo 4 916 ääntä ja Koivusaaren koulu 562 ääntä, yhteensä 13 256 ääntä. Koivusaaren koulun osuus annetuista ennakkoäänistä oli 4,2 %. Henkilöstökuluihin peilaten hinta per ääni oli Koivusaaressa kolminkertainen muihin Järvenpään ennakkoäänestyspaikkoihin verrattuna. Valmistelun perusteella ehdotetaan, että kaupunginhallitus valitsee vuoden 2024 vaaleihin ennakkoäänestyspaikoiksi Järvenpää-talon ja Prisma-keskuksen. Kuntavaaleista 2021, aluevaaleista 2022 ja eduskuntavaaleista 2023 saatujen kokemusten perusteella ei pidetä perusteltuna, että ennakkoäänestyspaikkoja valittaisiin useampia. Koivusaaren koulun sijaan resurssit ehdotetaan kohdennettavaksi ennakolta vilkkaiksi tiedettyihin ennakkoäänestyspaikkoihin Järvenpää-taloon ja Prisma-keskukseen. Ennakkoäänestyspaikkojen aukioloaikojen ehdotetaan säilyvän yhtä laajoina kuin eduskuntavaaleissa 2023, jotta äänestäjien määrä jakautuisi tasaisemmin koko aukioloajalle sekä äänestyspaikkojen välillä. Vaalilain mukaiset enimmäisaukioloajat ovat arkisin klo 8-20 ja viikonloppuisin klo 9-18. 

 

Laitosäänestyspaikat

Vaalilain 9.1 § 3-kohdan mukaan ennakkoäänestys on toimitettava sairaaloissa, ympärivuorokautista hoitoa antavissa sekä muissa kunnanhallituksen päätöksellä määrätyissä sosiaalihuollon toimintayksiköissä sekä rangaistuslaitoksissa. Lain mukaisia laitoksia, joissa ennakkoäänestys tulee suorittaa, ovat Järvenpäässä seuraavat:

  1. Järvenpään päihdesairaala
  2. Kivipuiston Monipalvelukeskus
  3. Palvelutalo Kirkkopiha
  4. Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskussairaala JUST
  5. Pihlavistokoti
  6. Lehmustokoti
  7. Vaahterakoti
  8. Hoivakoti Milja
  9. Hoivakoti Elna-Maria
  10. Hoivakoti Villa Kivi
  11. Esperi Oy, Narikan hoitokotiyksikkö
  12. Esperi Oy, Hoitokoti Pähkinä
  13. Hoivakoti Mylly

 

Vaalipäivän äänestyspaikat

Vaalipäivän äänestyspaikkojen osalta ehdotetaan, että paikoiksi valikoituisivat pääosin samat paikat kuin eduskuntavaaleissa 2023. Aiemmin äänestysalueen 003 äänestyspaikkana toimineen Juholan koulun sijaan ehdotetaan äänestyspaikaksi Järvenpään Yhteiskoulun uudisrakennusta. Kyrölän koulun remontin vuoksi äänestysalueen 007 äänestyspaikaksi ehdotetaan vuonna 2024 toimitettavissa vaaleissa Päiväkoti Pesäpuun tiloja, joissa Kyrölän päiväkoti toimii tällä hetkellä. Muilta osin vaalipäivän äänestyspaikkoihin ei esitetä muutoksia.

ÄÄNESTYSALUE, vaalipäivän äänestyspaikka ja osoite

  • 001 KAAKKOLA-VANHAKYLÄ-LOUTTI, Harjulan kampus, Verkkotie 12
  • 002 KESKUSTA, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4
  • 003 LEPOLA-TERIOJA, Järvenpään Yhteiskoulu (uudisrakennus), Kansakoulunkatu 3
  • 004 SORTO-PAJALA, Järvenpään lukio, Lukionkatu 1
  • 005 WÄRTSILÄ-JAMPPA, Saunakallion koulu, Pihkapolku 4
  • 006 KINNARI, Kinnarin koulu, Koulukuja 3
  • 007 TERHOLA-SATUMETSÄ-MIKONKORPI-KYRÖLÄ-RISTINUMMI, Päiväkoti Pesäpuu, Kulmakatu 1
  • 008 NUMMENKYLÄ-PELTOLA-ISOKYTÖ, Anttilan koulu, Vanha valtatie 40
  • 009 HAARAJOKI-PIETILÄ-MYLLY, Haarajoen koulu, Haarajoenkatu 2

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2024 presidentinvaaleissa (aikavälillä 17.-23.1.2024  sekä mahdollisen toisen vaalin osalta aikavälillä 31.1.–6.2.2024) ja europarlamenttivaaleissa (aikavälillä 29.5.–4.6.2024) yleisiä ennakkoäänestyspaikkoja Järvenpään kaupungissa ovat: *) päivämääräkorjaus presidentinvaalien mahdollisen toisen vaalin ennakkoäänestyksen loppumisajankohtaan / korjattu teknisenä virheenä 25.10.2023 HK

  1. Järvenpää-talo
  • Hallintokatu 4, 04400 Järvenpää
  • Aukioloajat:
    • arkisin klo 9-20
    • lauantaina ja sunnuntaina klo 10-16

 

  1. Prisma-keskus
  • Rantakatu 5, 04400 Järvenpää
  • Aukioloajat:
    • arkisin klo 9-20
    • lauantaina ja sunnuntaina klo 10-16

​​​​

Lisäksi kaupunginhallitus toteaa, että vuonna 2024 toimitettavissa presidentinvaalissa ja europarlamenttivaalissa ennakkoäänestys laitoksissa toimitetaan vaalilain 9 §:n 3-kohdan perusteella seuraavissa laitoksissa:

  1. Järvenpään päihdesairaala, Kuusitie 36, Haarajoki
  2. Kivipuiston palvelukeskus, Sorronrinne 9, Järvenpää
  3. Palvelutalo Kirkkopiha, Yhteiskouluntie 8, Järvenpää
  4. Järvenpään Sosiaali- ja terveyskeskussairaala JUST, Lääkärikuja 1, Järvenpää
  5. Pihlavistokoti, Jampankaari 4 E, Järvenpää
  6. Lehmustokoti, Jampankaari 4 C, Järvenpää
  7. Vaahterakoti, Jampankaari 1, Järvenpää
  8. Hoivakoti Milja, Tuomonpolku 3 B, Ristinummi
  9. Elna-Marian hoivakoti, Lallankatu 2, Järvenpää
  10. Hoivakoti Villa Kivi, Kiviojantie 12, Järvenpää
  11. Esperi Oy, Narikan hoitokotiyksikkö, Yrittäjänkatu 37-39, 04460 Järvenpää
  12. Esperi Oy, Hoitokoti Pähkinä, Purjopolku 1, 04410 Järvenpää
  13. Hoivakoti Mylly, Myllytie 17, 04410 Järvenpää


Kaupunginhallitus päättää lisäksi, että vuoden 2024 presidentinvaalissa (sunnuntai 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin osalta sunnuntai 11.2.2024)  ja europarlamenttivaalissa (sunnuntai 9.6.2024) varsinaisten vaalipäivien äänestyspaikat ovat seuraavat:

ÄÄNESTYSALUE, vaalipäivän äänestyspaikka ja osoite

  • 001 KAAKKOLA-VANHAKYLÄ-LOUTTI, Harjulan kampus, Verkkotie 12
  • 002 KESKUSTA, Järvenpää-talo, Hallintokatu 4
  • 003 LEPOLA-TERIOJA, Järvenpään Yhteiskoulu (uudisrakennus), Kansakoulunkatu 3
  • 004 SORTO-PAJALA, Järvenpään lukio, Lukionkatu 1
  • 005 WÄRTSILÄ-JAMPPA, Saunakallion koulu, Pihkapolku 4
  • 006 KINNARI, Kinnarin koulu, Koulukuja 3
  • 007 TERHOLA-SATUMETSÄ-MIKONKORPI-KYRÖLÄ-RISTINUMMI, Päiväkoti Pesäpuu, Kulmakatu 1
  • 008 NUMMENKYLÄ-PELTOLA-ISOKYTÖ, Anttilan koulu, Vanha valtatie 40
  • 009 HAARAJOKI-PIETILÄ-MYLLY, Haarajoen koulu, Haarajoenkatu 2

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Eemeli Peltonen teki Laura Virkkusen ja Pirjo Komulaisen kannattamana seuraavan muutosesityksen: “Kolmanneksi ennakkoäänestyspaikaksi valitaan Saunakallion koulu”. 

 

Esittelijä muutti päätösehdotustaan täydentämällä sitä seuraavasti: 
 

“Kolmanneksi ennakkoäänestyspaikaksi valitaan Saunakallion koulu 

 

Saunakallion koulu  

Pihkapolku 4, 04440 Järvenpää 

Aukioloajat:  

- arkisin klo 16-19  
- lauantaina ja sunnuntaina klo 12–16” 

Valmistelija

  • Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 6.11.2023 § 288 päättänyt vaalien 2024 vaalimainostelineistä ja ulkomainonnasta seuraavaa:

 

Vaalimainonta vuoden 2024 vaalien osalta kaupungin vaalimainostelineissä esitetään tapahtuvaksi seuraavasti:

  1. Presidentinvaaleissa kaupungin omistamat vaalimainostelineet pystytetään viimeistään 9.1.2024 liitteen mukaisesti ja poistetaan aikaisintaan 31.1.2024. Mikäli presidentinvaalit jatkuvat toiselle kierrokselle, vaalimainostelineet poistetaan aikaisintaan 14.2.2024. Europarlamenttivaaleissa vaalimainostelineet pystytetään viimeistään 21.5.2024 ja poistetaan aikaisintaan 12.6.2024. Kaupunki tilaa vaalimainostelineiden pystytyksen ja poiston Alltime Oy:ltä.
  2. Vaalimainostelineet sijoitetaan seuraavasti:
    1. Kävelykatu / torialue / Järnefeltinkatu (torialueella, länsireunalla),
    2. Haarajoen koulun kohdalla, Haarajoenkatu,
    3. Oksapolun varrella Wärtsilänkadun alikulun ja entisen Jampan ostoskeskuksen välillä,
    4. Helsingintien varrella Lääkärinkujan läheisyydessä,
    5. Kyröläntien varrella Horsmatien kulmauksesta hieman Puistotielle päin ja
    6. Vanhankyläntien kevyenliikenteenväylän varrella Rasipolun kohdalla.
  3. Jokainen presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaleihin osallistuva puolue, valitsijayhdistys tai yhteislista saa vaalimainontaa varten kustakin vaalimainostelineestä yhden paikan. Jos puolueet ovat vaaliliitossa, on kullekin puolueelle oltava oma paikka mainostelineessä.
  4. Vaalimainospaikat telineissä vasemmalta oikealle määräytyvät sen järjestyksen mukaan, johon puolueet, valitsijayhdistykset tai yhteislistat on määrätty ehdokaslistojen yhdistelmään. 
  5. Mainosten taustalevyjen tulee olla kooltaan 120 cm korkeita ja 80 cm leveitä. Telineiden rakenteesta johtuen mainoksen voi asettaa vain taustalevyn toiselle puolelle. Taustalevyt on mainostilaa saaneiden itse hankittava.
  6. Kaupunki ei vastaa vaalimainosten asettamisesta nähtäville tai mainosten ylläpidosta, vaan nämä on kunkin mainostilaa saaneen vastuulla.
  7. Presidentinvaaleissa vaalimainokset saa asettaa telineisiin aikaisintaan 10.1.2024 ja ne on taustalevyineen poistettava viimeistään 30.1.2024. Mikäli presidentinvaalit jatkuvat toiselle kierrokselle, vaalimainokset on poistettava viimeistään 13.2.2024. Europarlamenttivaaleissa vaalimainokset saa asettaa telineisiin aikaisintaan 22.5.2024 ja ne on taustalevyineen poistettava viimeistään 11.6.2024.
  8.  Vaalimainostilaa ei saa luovuttaa toiselle. Ko. tilaan saa asettaa vain sen vaalin vaalimainoksia, jota varten tila on luovutettu.
  9. Kaupungin omistamilla tai hallitsemilla alueilla ei saa sijoittaa vaalimainoksia muualle kuin tämän päätöksen tarkoittamiin vaalimainostelineisiin. Mainonnassa on huomioitava vaalilain säännökset (erityisesti vaalilaki 56 ja 72 §).
  10. Kaupunki on oikeutettu siirtämään telineisiin virheellisesti asetetun mainoksen sekä poistamaan omistamilleen tai hallitsemilleen alueille luvatta asetetun vaalimainoksen.
  11. Kaupungin yhteyshenkilöinä vaalimainosasioissa on keskusvaalilautakunnan sihteeri.
  12. Vaalimainosjärjestelyistä ilmoitetaan vaaleihin osallistuville. Ilmoitus tehdään sähköpostitse kunkin puolueen, valitsijayhdistyksen tai yhteislistan ilmoittamalle vaaliasiamiehelle. Ilmoitus tehdään sähköpostitse myös puoluetta kunnassa edustavalle järjestölle, henkilölle tai ko. puolueen puoluetoimistoon. Vaalimainostamisesta löytyy tietoa myös lähempänä vaaleja avattavilla Järvenpään kaupungin internet -sivuilla.

Ehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää merkitä kaupunginhallituksen päätöksen 6.11.2023 § 288 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien 2024 vaalimainostelineistä ja ulkomainonnasta tiedoksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.