Nuorisovaltuusto, kokous 25.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 8 Nuorisovaltuuston edustajien valinta opetus- ja kasvatuslautakuntaan

JARDno-2023-25

Valmistelija

  • Noora Salo, nuorisotyöntekijä, noora.salo@jarvenpaa.fi

Perustelut

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan kaksi (2) edustajaa ja näille kaksi(2) varaedustajaa kaupungin Opetus- ja kasvatuslautakuntaan toimikaudeksi 2023 - 2024.

Valintaa tehtäessä etusijalla ovat nuorisovaltuuston varsinaiset jäsenet.  Edustajilla on lautakunnissa läsnäolo- ja puheoikeus.

Opetus- ja kasvatuslautakunta toteuttaa osaltaan kaupungin hyvinvointitehtävää.  Lautakunta edistää ja tukee lasten- ja nuorten turvalista kasvua ja oppimista sekä vahvistaa lapsiperheiden osallisuutta. Lautakunta järjestää varhaiskasvatusta, perusopetusta ja lukiokoulutusta. Lautakunnan alainen toiminta on opetuksen ja kasvatuksen palvelualueella.

Nuorisovaltuuston edustajat ovat velvollisia raportoimaan lautakunnan päätöksistä seuraavassa nuorisovaltuuston kokouksessa.

Mikäli ehdokkaita tulee enemmän kuin kasi, valintapäätös tehdään suljetulla lippuäänestyksellä. Äänioikeus on varsinaisilla jäsenillä. Mikäli kaikki varsinaiset jäsenet eivät ole paikalla äänioikeuden saavat varajäsenistä isoimmalla äänimmärillä valitut.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anu Puro, nuorisopalvelujen päällikkö, anu.puro@jarvenpaa.fi

Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan kaksi(2) edustajaa ja näille varaedustajat Järvenpään kaupungin Opetus- ja ksvatuslautakuntaan toimikaudelle 2023 - 2024.

Päätös

Nuorisovaltuusto nimeää edustajikseen opetus- ja kasvatuslautakuntaan Santtu Wilkmanin ja Ainokerttu Leppäsen. Varajäseniksi nimetään Aino Kilpiniemi ja Juho Kosunen.

Kokouskäsittely

Ehdolle nuorisovaltuuston edustajiksi opetus- ja kasvatuslautakuntaan asettuivat Santtu Wilkman, Aino Kilpiniemi, Ainokerttu Leppänen, Juho Kosunen ja Hanna Ubina. Hanna Ubina vetäytyi. Toimintasäännön mukaisesti valinta toteutettiin suljetulla lippuäänestyksellä. Ehdolle asettuneet pitivät esittelypuheenvuorot, jonka jälkeen suljettu lippuäänestys suoritettiin. Ääniä annettiin yhteensä 14 kpl, joista yksi hylättiin. Äänestyksen tulos jakautui seuraavasti: Santtu Wilkman 5 ääntä, Aino Kilpiniemi 2 ääntä, Ainokerttu Leppänen 4 ääntä, Juho Kosunen 2 ääntä. Henkilökohtaisten äänimäärien perusteella nuorisovaltuusto valitsi edustajikseen opetus- ja kasvatuslautakuntaan Santtu Wilkmanin ja Ainokerttu Leppäsen. Varajäseniksi nimettiin Aino Kilpiniemi ja Juho Kosunen.

Tiedoksi

Kaupungin sihteeri