Kaupunginhallitus, kokous 28.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 182 Otto-oikeuden käyttäminen / Päätös Keskustan päiväkodin purkamisesta

JARDno-2025-993

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sari Forsström, hallintojohtaja, sari.forsstrom@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus päätti 12.5.2025 § 145 kokouksessaan käyttää otto-oikeuttaan toimitilajohtajan 8.5.2025 tekemään päätökseen § 7 päätös Keskustan päiväkodin purkamisesta.

Kaupunginhallitus voi asiaa käsitellessään:

  • tehdä asiassa uuden päätöksen
  • päättää, että aikaisempi päätös pidetään voimassa, kumotaan tai muutetaan
  • palauttaa asian päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi.

Opetuksen ja kasvatuksen palvelualueen osalta asian taustaa

Kaupunginvaltuusto on vuonna 2021 päättänyt osana opetuksen ja kasvatuksen palveluverkkoa, että päiväkoti Keskustasta luovutaan rakennuksen kuntoon liittyvien haasteiden ja pienen koon vuoksi. Keväällä 2025 tehdyn varhaiskasvatuksen kapasiteettilaskelman mukaan varhaiskasvatuksen kapasiteetti riittää vuoteen 2040 asti, vaikka Keskustan päiväkodista luovutaan kesällä 2026. Varhaiskasvatuksen kapasiteetti riittää tämän hetken tiedon mukaan myös alle 3-vuotiaiden lasten osallistumisasteen kasvaessa edellisvuosien tapaan.

Päätös Keskustan päiväkodista luopumisesta on tärkeää saada hyvissä ajoin, jotta uusien lasten sijoittaminen voidaan tehdä lasten ja perheiden etu edellä ja suunnitella Keskustan päiväkodin nykyisten lasten ja henkilöstön sijoittamista heitä kuullen. Lisäksi avoin viestintä tilanteesta sekä perheille että henkilöstölle on tärkeää, jotta päiväkodissa voidaan keskittyä arkeen.

Päiväkodille on viime vuosina tehty pienimuotoisia korjauksia, jotta sitä on voitu käyttää turvallisesti. Kohteesta on tehty sen kuntoon liittyviä ilmoituksia vuosien varrella seuraavasti:

Wpro-ilmoituksia
2020 oli 7kpl
2021 oli 2 kpl
2022 oli 33 kpl
2023 oli 3 kpl
2024 oli 1 kpl
2025 oli 3 kpl

 

Vaikutukset alueen kehittämiseen

Kaupunkikehityksen palvelualueella suunnitelmissa on edetty mainittujen aikaisempien päätösten mukaisesti. Alueen markkinointi rakentajille on sovittu alkavaksi 21.5.2025. Purettavaksi suunnitellun päiväkodin tilalle on suunniteltu markkinoitavaksi kerrostalotonttia. Päätöksellä on merkittävä vaikutus alueen kehittämiseen, rajaamiseen ja taloudellisesti suunniteltuihin maanmyyntituloihin. Myös kaavoituksen suunniteltua rajausta tulisi muuttaa, mikäli päiväkotia ei purettaisi.

Edellä kerrottujen perusteiden nojalla viranhaltijapäätös Keskustan päiväkodin purkamiseksi katsotaan näin ollen tarkoituksenmukaiseksi pitää voimassa.

 

SF

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää pysyttää toimitilajohtajan päätöksen Keskustan päiväkodin purkamisesta (Toimitilajohtaja § 7).

 

Käsittely

Puheenjohtaja tiedusteli kaupunginhallitukselta, voidaanko asia jättää pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle. 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.  

Valmistelija

  • Tuomas Koskiniemi, toimitilajohtaja, tuomas.koskiniemi@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 19.5.2025 § 151

Kokonaisuudessa on huomioitava edellisessä kokouksessa esitettyjen lisäksi yksityisen varhaiskasvatuksen tilanne. Varhaiskasvatuspaikkoja on nyt jo tarvetta enemmän ja tilanne haastaa yksityisiä päiväkoteja. Oheismateriaaliksi on lisätty aineisto "Keskustan päiväkodin tontti".

 

SF

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää pysyttää toimitilajohtajan päätöksen Keskustan päiväkodin purkamisesta (Toimitilajohtaja § 7).

Päätös

Kaupunginhallitus päätti kumota toimtilajohtajan viranhaltijapäätöksen ( Toimitilajohtaja § 7).

Kokouskäsittely

Käsittelyn kuluessa Laura Virkkunen ehdotti Ismo Nöjdin kannattamana, että kaupunginhallitus kumoaa viranhaltijan päätöksen.

Puheenjohtaja totesi, että koska käsittelyn kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys.

Äänestyksen jälkeen ääniin 5 JAA-ääntä,  6 EI-ääntä, päätettiin Laura Virkkusen muutosehdotuksen mukaisesti.

Äänestystulokset

  • Kyllä 5 kpl 45%

    Pirjo Komulainen, Ossi Vähäsarja, Hanna Graeffe, Eemeli Peltonen, Tarja Edry

  • Ei 6 kpl 55%

    Tom Boman, Ismo Nöjd, Laura Virkkunen, Henri Kontkin, Tuija Kuusisto, Henry Berg