Kaupunginhallitus, kokous 23.9.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 219 Keski-Uudenmaan työllisyysalueen johtokunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen

JARDno-2024-778

Valmistelija

  • Henna Koskelainen, hallinnon erityisasiantuntija, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupunki on 19.6. päivätyllä kirjeellä pyytänyt Keski-Uudenmaan työllisyysalueen jäsenkuntia ehdottamaan johtokuntaan nimettävät jäsenet (2 henkilöä per kunta) ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Lisäksi Hyvinkään kaupunkia pyydettiin ehdottamaan henkilöä puheenjohtajaksi. Järvenpään kaupungilla on ensimmäisellä toimikaudella varapuheenjohtajuus. Nimeämispyyntö sekä saapuneet päätösotteet ovat oheismateriaalina. Sopijakunnat yhteisesti sopivat, että kukin sopijakunta ehdottaa valmisteluvaiheessa poliittiseen ohjausryhmään nimetyt jäsenet nimettäväksi varsinaisiksi jäseniksi työllisyysalueen johtokuntaan ensimmäiseksi toimikaudeksi, mikäli mahdollista.

Sopijakunnat muodostavat työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain 12 §:n mukaisen yhteistoiminta-alueen, Keski-Uudenmaan työllisyysalueen. Keski-Uudenmaan työllisuusalueen muodostavat Hyvinkään, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven, Pornaisten ja Tuusulan kunnat. Työllisyysalueen vastuukuntana toimii Järvenpään kaupunki ja työllisyysalueen johtokunta aloittaa toimintansa 1.12.2024. Järvenpään kaupunginvaltuusto valitsee johtokunnan jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. 

Ensimmäinen toimikausi alkaa 1.12.2024 ja kestää siihen saakka kunnes 2025 kuntavaalien jälkeen Järvenpään kaupunginvaltuusto on valinnut jäsenet toimielimeen uudelle toimikaudelle. Kuitenkin puheenjohtajiston ensimmäinen toimikausi kestää 1.12.2024 alkaen 31.5.2027 saakka tai kunnes seuraava johtokunta on nimetty. Työllisyysalueen johtokuntaa asetettaessa tulee huomioida tasaarvolain asettama vaatimus siitä, että jäsenistä ja varajäsenistä vähintään 40 % on naisia ja 40 % on miehiä. 

Järvenpään kaupunginvaltuusto nimeää jäseniksi valituista johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yhteistoimintasopimuksessa sovitun järjestyksen mukaisesti. 

Johtokunnan puheenjohtajuus ja varapuheenjohtajuus kiertävät kuntakohtaisesti kuntien asukaslukuun perustuvassa järjestyksessä seuraavasti: 1. Hyvinkää (varapj. Järvenpää) 2. Järvenpää (varapj. Nurmijärvi) 3. Nurmijärvi (varapj. Tuusula) 4. Tuusula (varapj. Mäntsälä) 5. Mäntsälä (varapj. Pornainen) 6. Pornainen (varapj. Hyvinkää)

SF

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

  1. valita työllisyysalueen johtokunnan jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:
    Varsinainen jäsen Henkilökohtainen varajäsen Kunta
    Pentti Puhakka Irma Pahlman Hyvinkää
    Pinja Perholehto Arto Järvinen Hyvinkää
    Eemeli Peltonen Laura Virkkunen Järvenpää
    Petri Graeffe Jorma Piisinen Järvenpää
    Kallepekka Toivonen Riikka Raekannas Nurmijärvi
    Virpi Räty Riina Mattila Nurmijärvi
    Kalle Ikkelä Anna Yltävä Tuusula
    Jari Immonen Arto Lindberg Tuusula
    Tapio Havula Satu Lampi Mäntsälä
    Pihla Keto-Huovinen Eero Kokko Mäntsälä
    Erja Palviainen Liljan-Kukka Runolinna Pornainen
    Tea Nieminen Juha Virkki Pornainen
  2. valita työllisyysalueen johtokunnan puheenjohtajaksi Pentti Puhakan
  3. valita työllisyysalueen johtokunnan varapuheenjohtajan

​​​​​

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotuksen kohdat 1 ja 2:

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaan.

Päätösehdotuksen kohta 3:

Päätettiin esittää kaupunginvaltuustolle, että työllisyysalueen johtokunnan varapuheenjohtajaksi valitaan Petri Graeffe.

Tiedoksi

nimetyt, jäsenkunnat