Hyvinvointilautakunta, kokous 7.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 4 Hyvinvointilautakunnan lausunto karsitusta investointiohjelmasta 2024-2033

JARDno-2023-883

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Heinonen, laskentasihteeri, mari.heinonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Ohjelman valmistelu

Investointien valmisteluryhmä on kevään aikana laatinut ehdotuksen vuosien 2024-33 investointiohjelmaksi. Investointiohjelman päivitys käynnistyi maalis-huhtikuussa taloustilanteen, toimintaympäristötietojen, maankäyttösuunnitelmien ja kaavoitusohjelman tarkastelulla ja edelleen rakentamis- ja väestösuunnitteiden ja palvelutarvearvioiden päivittämisellä.  

Vuosien 2024-33 investointiohjelman virkamiesvalmistelussa on korostettu strategisten taloustavoitteiden saavuttamista, mikä on tarkoittanut investointiohjelman karsimista ja sopeuttamista taloussuunnitelmakehyksen mahdollistamaan käyttötalousraamiin. Investointitaso on pyritty mitoittamaan kaupungin oletetun kantokyvyn mukaiseksi siten, että strategiassa vuosille 2026 ja 2030 asetetut lainamäärä- ja taseen kertynyt ylijäämä -tavoitteet täyttyvät. Investointiohjelmien sopeuttamisessa on erityisesti kiinnitetty huomioita hankkeiden realistiseen aikataulutukseen ja hankelaajuuksiin.  

Alueiden kehittämissuunnitelmien ja olevan infran kunnon pohjalta on laadittu kunnallistekniikan, Järvenpään veden ja liikuntapaikkarakentamisen investointiohjelmat sekä maanosto- ja myyntiohjelma. Edellä mainittujen kanssa yhteensovittaen on rakennuskannan kuntoon ja opetuksen ja kasvatuksen sekä hyvinvoinnin palvelualueiden palveluverkkosuunnitelmiin perustuen laadittu ehdotus talonrakennuksen alustavaksi investointiohjelmaksi. Eri investointiohjelmat on sovitettu aikataulullisesti toisiinsa. 

Investointiohjelmaa on valmisteltu palvelualueiden yhteistyönä tiukassa aikataulussa. Työn tuloksena on syntynyt alustavat investointiohjelmat, joiden loppusumma on vuosien 2023-32 osalta 13,2 Me edellisvuotista ohjelmaa korkeampi, ja vuosien 2023-27 osalta 1,2 miljoonaa korkeampi. Ottaen huomioon vuodelta 2022 siirtyneet hankkeet, lähivuosien investointimäärärahoja on tosiasiallisesti karsittu aiempaan verrattuna.​ Koko 10-vuotiskauden investoinnit ovat 0,3 miljoonaa korkeammat kuin edellisellä 10-vuotiskaudella. Ohjelmaan on karsintojen lisäksi tullut myös muutama merkittävä lisäys. Talonrakennuksen ohjelmaan on palautettu Piirosen liikuntahallin korjaus ja lisätty Suvirannan korjaus sekä pysäköintihallin rakentaminen keskustaan. Kokonaisuutena alustavan investointiohjelman loppusumma vuosille 2024-33 on 341,1 Me.

Alustavat investointiohjelmat ja kooste ohjelmiin tehdyistä muutoksista on esitetty pykälän liitteinä. Oheismateriaaliksi on liitetty valtuuston joulukuussa 2022 hyväksymä investointiohjelma 2023-2032 ja investointiohjelmien esittelymateriaali sekä rakentamis- ja väestösuunnitteet ja varhaiskasvatuksen ja opetuksen palvelutarvelaskelma.

Käsittely

Investointiohjelma muodostaa pohjan syksyllä hyväksyttävälle vuosien 2024-27 talousohjelmalle ja se tuodaan valtuuston hyväksyttäväksi marraskuun kokouksessa ennen taloussuunnitelman vahvistamista. Ennen lopullisen investointiohjelman laadintaa, lautakunnilta pyydetään lausuntoa alustavaan investointiohjelmaesitykseen omaa palvelualuettaan koskevalta tai palvelualueeseen vaikuttavilta osin syyskuun aikana.

Lautakuntia pyydetään arvioimaan erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti ohjelmavuosien 2027-2033 hankkeita. Lausunnoissa tulisi huomioida myös investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin ja arvioimaan investointien toteutettavuutta määrärahojen riittävyyden näkökulmasta. Kaupungin taloustilanne ei mahdollista lisämäärärahojen myöntämistä laajentuvien tilojen suoraan tai välillisesti aiheuttamiin mahdollisiin lisäkuluihin, vaan ne tulee kyetä kattamaan olevista raameista.

KR

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

  1. pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskien syyskuun aikana
  2. valtuuttaa talousjohtajan antamaan tarkemmat ohjeet asiaan liittyen.

Päätös

Hyväksyttiin yksimielisesti Laura Virkkusen muutosehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Talousjohtaja Kirsi Rinne selosti asiaa.

Käsittelyn kuluessa Laura Virkkunen teki Tuija Kuusiston kannattamana seuraavan muutosehdotuksen:

"Kaupunginhallitus päättää

1. pyytää lauta- ja johtokunnilta lausunnon alustavista investointiohjelmista omaa palvelualuettaan koskien syyskuun aikana

2. pyytää lauta- ja johtokuntia osaltaan etsimään erityisesti investointiohjelman lähivuosille kohdistuvia merkittäviä karsintakohteita, joilla on mahdollista lisätä liikkumavaraa tulevien vuosien käyttötalouteen.

3. valtuuttaa talousjohtajan antamaan tarkemmat ohjeet asiaan liittyen.

Esitän siis, että lisätään kohdaksi 2. ”pyytää lauta- ja johtokuntia osaltaan etsimään erityisesti investointiohjelman lähivuosille kohdistuvia merkittäviä karsintakohteita, joilla on mahdollista lisätä liikkumavaraa tulevien vuosien käyttötalouteen.”

Pidettiin kokoustauko klo 17.20-17.26.

Valmistelija

Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: (Jarkko Virolainen)

Kaupunginhallitus lähetti alustavat investointiohjelmat lausuntokierrokselle lautakuntiin kesäkuussa (19.6.2023 § 163). Lautakuntien tulee antaa lausuntonsa ohjelmiin syyskuun aikana.

Lautakunnilta pyydetään lausuntoa investointiohjelman omaa palvelualuettaan koskeviin investointiohjelman osiin. Tavanomaisesti kommentit on pyydetty erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti koskien ohjelmavuosien 2027-33 hankkeita. 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Merja Narvo-Akkola, palvelualuejohtaja, merja.narvo-akkola@jarvenpaa.fi

Opetus- ja kasvatuslautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista.

 

Käsittely

Talousjohtaja Jarkko Virolainen selosti asiaa.

Esittelijä muutti esitystään siten, että Iso-Antin päiväkodin luopuminen palveluverkkosuunnitelmasta aiempaa aiemmin jo vuoden 2023 syksyn aikana päiväkodin kunnon takia poistetaan investointilausunnosta.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muuttaman päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelija: Ari Kaunisto

Kaupunginhallitus lähetti alustavat investointiohjelmat lausuntokierrokselle kesäkuussa (19.6.2023 § 163). Lausunnot tulee antaa ohjelmiin lokakuun aikana.

Lausuntoa pyydetään investointiohjelman omaa palvelualuettaan koskeviin investointiohjelman osiin. 

Hankkeita pyydetään arvioimaan erityisesti niiltä osin, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti ohjelmavuosien 2027-2033 hankkeita. Lausunnoissa tulisi huomioida myös investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin ja arvioimaan investointien toteutettavuutta määrärahojen riittävyyden näkökulmasta. 

Järvenpään Veden ja Järvenpään kaupungin kaupunkitekniikan lausunnot ovat liitteinä.

Toimivalta mihin päätös perustuu: Hallintosääntö 23 § Vesiliikelaitoksen johtokunnan tehtävät ja toimivalta

Ehdotus

Esittelijä

Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi

Johtokunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan Järvenpään Veden lausunnon investointiohjelmista. 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Toimitusjohtaja Ari Kaunisto selosti asiaa. 

Miska Laaksonen poistui klo 8.56. 

Valmistelija

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus lähetti alustavat investointiohjelmat lausuntokierrokselle lautakuntiin kesäkuussa (19.6.2022 § 163). Lautakuntien tulee antaa lausuntonsa ohjelmiin syyskuun aikana.

Lautakunnilta pyydetään lausuntoa investointiohjelman omaa palvelualuettaan koskeviin investointiohjelman osiin. Tavanomaisesti kommentit on pyydetty erityisesti hankkeista, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti koskien ohjelmavuosien 2027-33 hankkeita.

KS

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista.

 

Käsittely

Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Kristiina Soots selosti asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

Valmistelija

Timo Väisänen, talouspäällikkö, timo.vaisanen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus lähetti alustavat investointiohjelmat lausuntokierrokselle lautakuntiin kesäkuussa (19.6.2023 § 163). Lautakuntien tulee antaa lausuntonsa ohjelmiin syyskuun aikana.

Lautakuntia pyydetään arvioimaan erityisesti hankkeita, joiden toteuttamiseen voidaan vielä vaikuttaa ts. pääsääntöisesti ohjelmavuosien 2027-2033 hankkeita. Lausunnoissa tulisi huomioida myös investointien välilliset vaikutukset palvelualueiden käyttömenoihin ja arvioimaan investointien toteutettavuutta määrärahojen riittävyyden näkökulmasta. Kaupungin taloustilanne ei mahdollista lisämäärärahojen myöntämistä laajentuvien tilojen suoraan tai välillisesti aiheuttamiin mahdollisiin lisäkuluihin, vaan ne tulee kyetä kattamaan olevista raameista.

Vuosien 2024–33 investointiohjelman virkamiesvalmistelussa on korostettu strategisten taloustavoitteiden saavuttamista, mikä on tarkoittanut investointiohjelman karsimista ja sopeuttamista taloussuunnitelmakehyksen mahdollistamaan käyttötalousraamiin. Investointitaso on pyritty mitoittamaan kaupungin oletetun kantokyvyn mukaiseksi siten, että strategiassa vuosille 2026 ja 2030 asetetut lainamäärä- ja taseen kertynyt ylijäämä -tavoitteet täyttyvät. Infran investointiohjelman sopeuttamisessa on kiinnitetty huomioita hankkeiden aikatauluihin ja hankelaajuuksiin nykytiedon pohjalta. Infran rakentamisen investointiohjelma on suunniteltu alueiden kehittämissuunnitelmien ja korjausrakentamistarpeen pohjalta yhteistyössä kunnallistekniikan, Järvenpään veden ja maanhankinnan ja hankekehityksen kanssa. Nyt esiteltävässä investointiohjelmassa ja sen lausunnossa on tehty kunnallistekniikan investointiohjelmaan lisäyksiä 6,210 Me:lla ja lisäksi 2,140 Me:n karsinnat. 

Kesäkuisen Kaupunginhallituksen käsittelemän alustavan investointiohjelman jälkeen rakennusalan ahdinko on syventynyt, ja sen seurauksena suuria toimijoita on hakeutunut, tai hakeutumassa konkurssiin. On odotettavissa, että myös Järvenpäässä rakentamisen aloitukset painuvat oletettua alemmalle tasolle, josta johtuen myös maanmyyntitulojen, joita oli kehysvalmistelussa ajateltu toteutuvan 5,080 Me vuoden 2024 aikana, ja 5,692 Me vuonna 2025 eivät toteutuisikaan enää alustavan kehyksen mukaan. Näin ollen nyt kehyksessä esitettyjä maanmyyntitulojen odotuksia tulisi arvion mukaan alentaa talousarviovalmistelun edetessä vuoden 2024 osalta -1,910 Me, ja vuoden 2025 osalta -2,130 Me.  

Irtaimistoinvestointien osalta kehysvalmistelussa oli jäänyt huomioon ottamatta mittauskaluston päivitys 4G-verkkoa tukeviin laitteisiin. Laitteiden päivitykseen tarvittava summa on noin 58 t€, joka tulee ottaa huomioon talousarviovalmistelun edetessä.

Edellä esitellyt vielä kehyksessä huomioimatta jääneet eurot tulisi ottaa huomioon talousarviovalmistelun edetessä myöhemmässä vaiheessa. Mahdollisia lisäkarsintoja jouduttaneen tekemään investointeihin kattamaan tulojen vähennyksiä.

HP

Ehdotus

Esittelijä

Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista. Lisäksi lautakunta vastuuttaa vastuuhenkilöt tekemään tarvittavat mahdolliset tekniset korjaukset lausuntoon.

 

 

Käsittely

 

Kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere selosti asiaa. 

Esittelijä täydensi päätösehdotustaan seuraavasti:

“Kaupunkikehityslautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista seuraavalla tarkennuksella:  

Talousohjelman kehyksessä esitettyjä maanmyyntitulojen odotuksia tulee arvion mukaan alentaa talousarviovalmistelun edetessä vuoden 2024 osalta -0.7 Me, ja vuoden 2025 osalta -0.7 M€ 

Talousohjelman kehykseen lisätään irtaimisto- ja kalustoinvestointeihin 58 t€ lisäys maankäyttö- ja karttapalveluiden kalustoinvestointeihin.” 

 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Mari Heinonen, laskentasihteeri, mari.heinonen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Investointiohjelma 2024-33

Vuosien 2024-33 investointiohjelma on laadittu tilanteessa, jossa kaupungin talouden kantokyky on rajallinen ja näkymät tulevaisuuteen ovat haastavat.

Vuosittaiset nettoinvestoinnit vaihtelevat 24–52 miljoonan euron välillä. 10-vuotiskauden nettoinvestoinnit ovat yhteensä 349 miljoonaa euroa, mikä on 8,4 miljoonaa enemmän kuin edeltävässä 10-vuotisohjelmassa. Investointiohjelma on mittava painottuen ohjelman alkuvuosille. Taloussuunnitelmakaudelle 2024–27 investoinneista ajoittuu 172 miljoonaa eli 49 %. 

Yleisesti investointiohjemaa laadittaessa on pyritty siihen, että

  • ei rakenneta ylikapasiteettia, mikä tarkoittaa investointien ajoittamista palvelutarpeen kasvun mukaisesti 
  • olemassa oleva kapasiteetti hyödynnettään tehokkaasti, mikä vähentää investointitarvetta 
  • talonrakennuksen investoinnit suunnataan kaupungin oman palvelutoiminnan käytössä oleviin tiloihin
  • kaupungin toimintaedellytykset säilytetään hyvinä
  • investoimatta jättäminen tai investointien siirtäminen ei aiheuta lisäkustannuksia tai tulomenetyksiä tulevina vuosina
  • korjausvelka pidetään kurissa
  • ohjelmat synkronoidaan keskenään, jolloin menot toteutuvat mahdollisimman vähän ennen kertyviä tulovirtoja   
  • mahdollistetaan investoinnit, joilla parannetaan kaupungin palvelujen tuottavuutta tai tehostetaan tilankäyttöä, ja jotka siten pienentävät toiminnasta aiheutuvia käyttökuluja jatkossa.

Maanostot ja myynnit

Maanmyyntien arvio perustuu kaupunkikehityksen selvitykseen maanmyyntipotentiaalista, josta vuosittain on huomioitu 50-80 % toteutuvina myynteinä. Tontin myyntihinnasta keskimäärin 15% on kirjattu investointiosaan maa-alueiden tasearvoa vastaavasti, 800-1100te vuosittain. Loppuosa maanmyyntituloista kirjautuu maanmyyntivoitoksi kaupungin tulokseen. Maan myynnit ovat kytköksissä kunnallistekniikan uusien alueiden investointien kanssa. Alueiden myyntitulot ylittävät pääsääntöisesti kohteiden investointikustannukset. 

Maanostoihin on varattu vuosittain 1,2 - 4,3 miljoonaa euroa. Määrärahaan sisältyy myös rakennusten purkukustannuksia. 

Kunnallistekniikan investoinnit

Kunnallistekniikan rakentamisohjelma on jaettu infran ylläpitoinvestointeihin ja uusiin alueisiin. Infran ylläpitoinvestointeihin sisältyy olevien rakenteiden ylläpito ja perusparannukset ja uusiin alueisiin kaupungin vetovoiman lisäämiseen kohdistuvien uusien asunto- ja yritysalueiden ja muiden hankkeiden kunnallistekniikan rakentaminen. Uusien alueiden rakentamisella mahdollistetaan kaupungin kasvu ja elinvoiman lisääminen ja kohteet kytkeytyvät maan myyntiin. 

Kunnallistekniikan rakentamiseen käytetään investointiohjelmakaudella 6-16 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 89,5 miljoonaa euroa. Uusiin alueisiin investoidaan ohjelmassa 47,3 miljoonaa euroa ja infran ylläpitoinvestointeihin 42,2 miljoonaa euroa.

Talonrakennus

Talonrakennuksen investointiohjelmaan käytetään ohjelmakaudella 6-31 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 146 miljoonaa euroa. Investointitarpeet ovat erityisen suuret vuosina 2024-2026 ja 2033. Suurimmat uudis- ja korjaushankkeet tarkastelujakson alkupuolella ovat uuden Jykin laajennus ja Kansakoulunkadun perusparannus, Mankalan koulun korjaus, Vihtakadun yksikön peruskorjaus ja käyttötarkoituksen muutos, Kartanon koulun hanke sekä Järvenpäätalon korjausinvestoinnit. Suurimpia hankkeita ovat myös tarkastelujakson keskivaiheille ajoittuva Uimahalli-investointi ja loppupuolelle ajoittuvat Ainolan koulu ja päiväkoti, sekä ohjelmaan uutena lisätyt Piirosen hanke sekä keskustaan suunnitteilla oleva pysäköintirakennus.

Talonrakennuksen investointiohjelmasta osa hoidetaan ns. allianssi-investointeina, jotka kohdistuvat kaupungin omistaman rakennuskannan korjausvelan hallintaan ja tilamuutoksiin. Peruskorjaus-, sisäilmaparannus ja muutosinvestointien lähtökohtana on palveluverkon kunnossapito nykyisten ja muuttuvien palvelutarpeiden mukaisena. Rakennuskannan uudistuessa ja kohteiden määrän vähentyessä peruskorjausmäärärahatarve on vähentynyt ja pudonnut vaiheittain. Allianssi-investointeihin on varattu ohjelmakaudella 41,8 miljoonaa euroa.

Talonrakennuksen investointiohjelma on linjassa opetuksen ja kasvatuksen että hyvinvoinnin palveluverkkosuunnitelmien kanssa. 

Liikuntapaikkainvestoinnit

Liikuntapaikkarakentaminen sisältää kaikki liikuntapaikkoihin, -kenttiin ja -alueisiin sisältyvät kustannukset ml. rakennelmat ja liikuntahalleja ja -laitoksia kevyemmät rakennukset. 

Liikuntapaikkarakentamisen merkittävin hanke on Keskustan liikuntapuiston rakentaminen vuosina 2023–24. Liikuntapaikkojen ylläpitoon liittyvät muut investoinnit kohdistuvat kuntoratojen ja reittien sekä lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen. Liikuntapaikkarakentamiseen käytetään investointiohjelmakaudella 0,03 - 5,3 miljoonaa euroa vuodessa ja yhteensä 9,7 miljoonaa euroa.

Irtaimisto ja kehitysinvestoinnit

Irtaimistoinvestointeihin kuuluu investoinnit koneisiin, kalustoon ja laitteisiin sekä aineettomiin hyödykkeisiin kuten tietojärjestelmiin. Irtaimistoinvestointien painopiste on ICT-sidonnaisissa toiminnan kehitystehtävissä. Toiminnan kehittämisen yhteydessä kehitetään ja modernisoidaan ICT-ratkaisuja. Kehitystehtäviä edistetään kuuden hankekokonaisuuden alla, joita ovat arkkitehtuuri ja integraatiot, digitaalisten palvelujen kehittäminen, palvelujärjestelmien kehittäminen, perustietotekniikan kokonaisuuden vaihto, tiedonhallintajärjestelmien kehittäminen ja tietovarannot. Vastuu ICT investoinneista on konsernipalveluilla. Muut irtaimistoinvestoinnit ovat vähäisiä ja pääasiassa kalustohankintoja. 

ICT- ja Irtaimistomääräraha vaihtelee lähivuosien noin 1 - 1,7 miljoonan euron ja loppuvuosien arvioidun 700 tuhannen euron välillä vuosittain.

Kehitysinvestointeihin on vuosittain varattu taloussuunnitelmavuosille 500te ja vuodesta 2027 alkaen 950te määräraha tuottavuus- ja vetovoimainvestointeihin. Kehitysinvestointien toteuttamisen edellytyksenä on kannattavuuslaskelma, jolla osoitetaan selkeästi, että investointi maksaa itsensä takaisin menosäästöinä tai tulolisäyksinä. Kaupunginjohtaja päättää yksittäisten kehitysinvestointien käynnistämisestä 100 000 euroon ja sen ylittävistä hankkeista päättää kaupunginhallitus.  

Osakkeet

Osakkeiden investointiohjelma sisältää  Ainolan pysäköintiyhtiön pääomittamisen ja Saunakallion Ostoskeskus Oy:n osakkeiden oston. Lisäksi Terveystalon vuosittain rahastoitavat rahoitusvastikkeet näkyvät menona osakkeissa.

Järvenpään veden investoinnit

Järvenpään Veden investointeihin kuuluvat vesihuoltoon liittyvien vesihuoltojärjestelmien, vesijohtojen, viemärien yms. toteutus. Järvenpään Veden hankkeet kytkeytyvät tiivisti kunnallistekniikan investointeihin. Ohjelmakauden merkittävimmät investointihankkeet ovat Ainolan aluekeskuksen jatkorakentaminen, johon hyvin läheisesti liittyy Pasila-Riihimäki radan 2. vaiheen lisäraide, Mikonkorven teollisuusalue ja Haarajoen asemanseutu. Järvenpään Veden omana hankkeena jatkuu Kaakkolan alueella tapahtuva vesihuollon uusiminen.

Järvenpään veden investoinnit kasvavat kaudella 5,5 miljoonasta eurosta 6 miljoonaan euron vuositasoon johtuen mm. Haarajoen asemanseudun kunnallistekniikan rakentamisesta. Tähän liittyy siirtopaineviemärin rakentaminen Pellonkulmasta Ristinummelle. Veden investoinnit rahoitetaan veden asiakas- ja liittymismaksuilla. 

Investointiohjelma ja kaupungin talous

Kaupungin tulorahoitus ei riitä rahoittamaan investointeja, mistä johtuen kaupungin nopea velkaantuminen jatkuu vuoteen 2027 asti. Velkamäärä on vuonna 2027 noin 325 miljoonaan euroa ja laskee 278 miljoonaan ohjelmakauden lopussa. Lainamäärän kasvaessa ja kaupungin rahoituspohjan kavennuttua hyvinvointalueuudistuksen seurauksena lainanhoitokulujen merkitys kaupungin talouden tasapainolle on kasvanut oleellisesti, erityisesti, koska korkotasot ovat nousseet merkittävästi aiemmasta.

Investointiohjelman päivittäminen ja seuranta

Investointiohjelma päivitetään vuosittain kaupungin kaikkien palvelualueiden ja Mestaritoiminta Oy:n yhteistyönä. Päivitys on tarpeen, jotta voidaan varmistaa ennakoitujen ja toteutuneiden toimintaympäristömuutosten ja suunnitelmien yhdenmukaisuus.

Investointien ohjelmointi ja kustannusten arviointi on sitä tarkempaa, mitä lähempänä investointivuosi on nykyhetkeä. Ohjelma on päivitystä silmällä pitäen jaettu ajallisesti kolmeen jaksoon: toteutus-/rakentamisvaiheeseen (vuodet 2024-26), kehitys-/yleissuunnitteluvaiheeseen (vuodet 2027-29) ja palveluverkko/-hankesuunnitteluvaiheeseen (vuodet 2030-33). Investointiohjelmaan tehtävät muutokset keskittyvät vuosittaisissa päivityksissä pääosin toteutusvaiheen jälkeisiin vuosiin ts. hankkeisiin, joista ei vielä ole päätöstä. Palvelualueet voivat tehdä esityksiä uusista kehitys- ja palveluverkkovaiheen investoinneista investointiohjelmaa päivitettäessä.

Alustava investointiohjelma laaditaan muuttuneiden tietojen ja tarpeiden mukaisesti ja lähetetään ennen lopullista päätöksentekoa lautakunnille kommentoitavaksi. 

Investointiohjelman toteutumista seurataan osana talouden kuukausi- ja osavuosiraportointia talousarviovuodelle ajoittuvien hankkeiden osalta. Kehitys- ja palveluverkkovaiheen investointeja tarkastellaan vain investointiohjelmaa päivitettäessä tarkentuneiden korjaus- ja palvelutarvearvioiden ja palveluverkkoselvitysten pohjalta.

Nyt hyväksyttävä investointiohjelma luo puitteet tulevien vuosien investointiohjelmille. Seuraavan päivityksen lähtökohtana on nyt hyväksyttävä ohjelma, jota täsmennetään edellä mainituin perustein vuoden kuluttua. Päivityksen painopiste on jatkossakin lähtökohtaisesti 4-10 vuoden päässä ohjelman hyväksymisajankohdasta. Hankkeiden keskeytyessä tai toimintakentän muuttuessa radikaalisti voi hanke poikkeuksellisesti palata toteutusvaiheesta kehitysvaiheeseen tai nousta toteutettavaksi normaalia päätösaikataulua nopeammin.   

Lautakuntien lausunnot 

Lauta- ja johtokunnat ovat antaneet lausuntonsa alustavaan investointiohjelmaan kaupunginhallituksen 19.6.2023 § 163 pyynnön mukaisesti syyskuun aikana. Lauta- ja johtokuntia pyydettiin osaltaan etsimään erityisesti investointiohjelman lähivuosille kohdistuvia merkittäviä karsintakohteita, joilla on mahdollista lisätä liikkumavaraa tulevien vuosien käyttötalouteen. Kaikki lautakuntien tekemät muutosesitykset on sisällytetty investointiohjelmaan.

Kooste voimassa olevaan investointiohjelmaan tehdyistä muutoksista on pykälän oheismateriaalina.  

KR

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan vuosien 2024-33 investointiohjelman.

 

Käsittely

Kokoustauko pykälän käsittelyn aikana klo 18.08-18.29 

Tuija Kuusisto teki Laura Virkkusen, Tomi Passin ja Tiia Östbergin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: 

“Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että investointiohjelmasta karsitaan vuosilta 2024 – 2027 yhteensä 40 miljoonaa euroa. Tätä koskeva muutos investointiohjelmaan tuodaan päätöksentekoon erikseen. Uusia sitoumuksia investointihankkeisiin ei tehdä ennen muutoksen käsittelyä kaupunginvaltuustossa.” 

 

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu muutosehdotus, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä, sekä äänestysjärjestykseksi seuraava:    

JAA: esittelijän pohjaehdotus 

EI: Kuusiston muutosehdotus 

Puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen 4 (JAA) - 7 (EI) - 0 (TYHJÄ) hyväksyneen Kuusiston muutosehdotuksen. 

 

 

Päätös

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen Kuusiston muutosehdotuksen mukaisesti. 

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle

  1. että se hyväksyy liitteenä olevan vuosien 2024-33 investointiohjelman
  2. että investointiohjelmasta karsitaan vuosilta 2024 – 2027 yhteensä 40 miljoonaa euroa. Tätä koskeva muutos investointiohjelmaan tuodaan päätöksentekoon erikseen. Uusia sitoumuksia investointihankkeisiin ei tehdä ennen muutoksen käsittelyä kaupunginvaltuustossa.

Äänestystulokset

  • Kyllä 4 kpl 36%

    Hanna Graeffe, Eemeli Peltonen, Ossi Vähäsarja, Pirjo Komulainen

  • Ei 7 kpl 64%

    Laura Virkkunen, Tom Boman, Tuija Kuusisto, Henry Berg, Tomi Passi, Ismo Nöjd, Tiia Östberg

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 30.10.2023 § 256 

 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää 

  1. että se hyväksyy liitteenä olevan vuosien 2024-33 investointiohjelman
  2. että investointiohjelmasta karsitaan vuosilta 2024 – 2027 yhteensä 40 miljoonaa euroa. Tätä koskeva muutos investointiohjelmaan tuodaan päätöksentekoon erikseen. Uusia sitoumuksia investointihankkeisiin ei tehdä ennen muutoksen käsittelyä kaupunginvaltuustossa.

 

Kokouskäsittely

Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen ja talousjohtaja Kirsi Rinne selostivat pykäliä 72-74.

Puheenjohtaja myönsi ensin pyydetyt ryhmäpuheenvuorot. 

Käsittelyn kuluessa Satu Tuominen teki Tiia Lintulan, Ari Alapartasen, Pirjo Komulaisen, Jenni Marttisen ja Katja Revon kannattamana muutosehdotuksen, joka kuului seuraavasti:

”Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että päätösehdotuksen kohta kaksi poistetaan. Tämä tarkoittaa käytännössä paluuta takaisin kaupunginjohtajan investointiohjelmaan.”

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen puheenjohtaja myönsi pyydetyt yksilöpuheenvuorot.

Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen vastasi esitettyihin kysymyksiin. 

Puheenjohtaja totesi, että koska käsittelyn kuluessa oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiasta oli äänestettävä. Äänestystavaksi valittiin sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä sekä äänestysjärjestykseksi seuraava:    

JAA: kaupunginhallituksen pohjaehdotus 

EI: Tuomisen muutosehdotus 

Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston 30 (JAA) - 21 (EI) - 0 (TYHJÄ) hyväksyneen kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen. 

Päätös

Hyväksyttiin äänestyksen jälkeen kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen mukaisesti äänin 30 (JAA) - 21 (EI) - 0 (TYHJÄ).

Eriävä mielipide

Tiia Lintula

Kokouskäsittely

Päätöksestä äänestämisen jälkeen Tiia Lintula teki toimenpidealoitteen (ent. toivomusponsi), joka kuului seuraavasti: "Investointeja suunniteltaessa etsitään kestävästi kustannustehokkaimmat ratkaisut".

Koska toimenpidealoite esitetyssä muodossa laajensi valtuuston päätöstä, puheenjohtaja ei ottanut aloitetta käsiteltäväksi.

Kokoustauko tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 18.07-18.25.

Äänestystulokset

  • Kyllä 30 kpl 59%

    Laura Virkkunen, Arto Luukkanen, Henry Berg, Petri Graeffe, Tomi Passi, Ismo Nöjd, Suvi Pohjonen, Tuija Kuusisto, Seppo Heino, Petri Ovaska, Mikko Taavitsainen, Willem van Schevikhoven, Mia Rundgren, Anna Pulkkinen, Peter Hagman, Jorma Piisinen, Satu Haaparanta, Esko Lappalainen, Vesa Müller, Sean McLoughlin, Petri Perta, Tero Rantanen, Riina Kurkinen, Tiia Östberg, Rita Kostama, Timo Ijäs, Tom Boman, Erika Turunen, Raimo Finér, Tarja Edry

  • Ei 21 kpl 41%

    Mimmi Launiala, Eemeli Peltonen, Satu Tuominen, Hanna Graeffe, Riikka Juuma, Nea Karenius, Katja Repo, Pekka Luuk, Liisa Majanen, Emmi Mäkinen, Jenni Marttinen, Tiia Lintula, Taru Salmivuori, Satu Karjalainen, Pirjo Komulainen, Taru Deniz, Ari Alapartanen, Markku Tenhunen, Anne Partanen, Ville Mustonen, Reetta Nick

Valmistelija

Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: talousjohtaja Kirsi Rinne, palvelualuejohtajat Merja Narvo-Akkola, Harri Palviainen, Kristiina Soots
 

TAUSTAA

Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 13.11.2023 § 72 hyväksyä vuosien 2024-33 investointiohjelman siten, että esitystä investointiohjelmasta karsitaan vuosilta 2024-27 yhteensä 40 miljoonaa euroa. Karsintaa koskeva muutos investointiohjelmaan tuodaan päätöksentekoon erikseen vuoden ensimmäiseen valtuustoon. Valtuuston päätöksen mukaisesti ennen muutoksen käsittelyä kaupunginvaltuustossa investointihankkeisiin ei tehdä uusia sitoumuksia. 

 

Ennen 13.11.2023 § 72 kaupunginvaltuuston päätöstä tehtyjen sitoumusten perusteella edistettävät hankkeet 

Talonrakennus:

  • Kyrölän koulun muutos päiväkodiksi: muutostyöurakka käynnissä, väestönsuoja- ja pihaurakkakilpailutus tehty. Hankeosat toteutetaan suunnitelman mukaisesti. Keskeyttäminen estää päiväkodin käyttöönoton.
  • JYK2: suunnitteluvaihe loppusuoralla, viedään suunnittelu loppuun. Toteutusvaiheeseen ei siirrytä ennen valtuuston myöhempää päätöstä.
  • Allianssi 2023-24/Villa Kokkonen 1. vaihe: rakennustyöt käynnissä, jatketaan suunnitelmien mukaan.
  • Vihtakadun muutos päiväkodiksi: Suunnitelmat viimeisteltävänä. Kilpailutus käynnistetään ehdollisena, jotta hanke ei viivästy. Toteutusvaiheen sopimuksia ei tehdä ennen valtuuston myöhempää päätöstä. 

Kunnallistekniikka

  • Anni-tädin kylä, hyväksytyssä talousarvion tuloissa mukana maanmyyntitulot, bruttoarvio 2,1 M€, Rakentajien kanssa sopimukset, syksyllä päästävä myymään omakotitontteja.
  • Ainolan asemakeskus itäisen osan vaihe 2, hyväksytyssä talousarvion tuloissa mukana maanmyyntitulot bruttotuloarvio seuraavalle kolmelle vuodelle 3 M€/ vuosi, sopimuksia useiden rakentajien kanssa, ARA avustuksia merkitty tuloiksi 25-27 vuosille yhteensä 2,060 M€.
  • Ainolan alikulun rakentaminen/Väylä itäiset osat, sopimus Väyläviraston kanssa.
  • Ainolan alikulun rakentamisen loppuunsaattaminen/Väylä läntiset osat, edellyttää sopimista Väyläviraston kanssa 1/2024.
  • Svengin alueen kunnallistekniikka, hyväksytyssä talousarvion tuloissa maanmyyntitulot 4M€, lisäksi välilliset tulot n. 8 M€. Aikataulut sovitettu maanmyynteihin ja toimijoiden aikatauluihin, useita sopimusvelvoitteita.
  • Sibeliuksenväylä ja Sävelpuisto, hyväksytyssä talousarvion tuloissa mukana maanmyyntitulot bruttotuloarvio Sävelpuisto 1,31 M€, rakentajan kanssa sopimus, hankintailmoitus julkaistu.
  • Valaistuksen saneeraus suurpainenatrium- ja elohopealamput, lakisääteinen, lamppujen käyttöikä lopussa, saneeraustyö aloitettu v. 2023 puolella
  • Mannilantien kiertoliittymän taide, osa keskustan kehittämishanketta, sopimus laadittu ja hanke käynnissä, valmistuu 1-2/2024.
  • Kunnallistekniikan suunnittelu, välttämätöntä toteuttaa, suunnittelun ostopalveluiden (investointien) jäädytys aiheuttaa koko kaupunkikehityksen ja Järvenpään veden perustoimintojen pysähtymisen. 
  • Hankkeiden rakennuttajakonsulttien kiinnittämiset, välttämätön toteuttaa, rakennuttamisen ostopalveluiden (investointien) jäädytys aiheuttaa koko kaupunkikehityksen ja Järvenpään veden perustoimintojen pysähtymisen. 

Liikuntapaikkarakentaminen

  • Liikuntapuisto vaihe 1: työt käynnissä. Jatketaan suunnitelman mukaisesti.  

Järvenpään Vesi liikelaitos

Vesihuolto on kunnan asukkaiden ja alueen toimijoiden välttämättömyyspalvelu, jonka tulee toimia kaikissa olosuhteissa. Toimintaa ohjaa vesihuoltolaki. Käynnissä ja valmistelussa olevat investoinnit ovat välttämättömiä Järvenpään Vesi liikelaitoksen kriittisten toimintojen ja palveluiden ylläpitämiseksi. Niiden osalta ei ole mahdollista ottaa riskejä mahdollisista vaurioista vesihuollon infrastruktuurissa. Velvoitteiden täyttämisen mahdollistamiseksi Järvenpään Vesi on juridinen ja taloudellinen yksikkönsä, jonka investoinnit rahoitetaan asiakasmaksuilla. Liikelaitoksen investoinnit eivät vaikuta välittömästi kaupungin lainamääriin tai muuhun talouteen.

Tarkemmat selvitykset hankkeista ja edistämisen perusteista täydennetään pykälälle ennen kaupunginhallituksen kokousta. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että edellä kuvauskentässä mainittuja hankkeita voidaan valtuuston päätöksen 13.11.2023 § 72 mukaan edistää.

 

Käsittely

Palvelualuejohtaja Merja Narvo-Akkola ja Teemu Jaakkola Mestaritoiminta Oy:sta selostivat opkan hankkeita.

Kaupunkikehitysjohtaja Harri Palviainen ja kaupunkitekniikan johtaja Mikko Autere selostivat kauken hankkeita.

Käsittelyn kuluessa esittelijä muutti päätösehdotustaan. Muuttunut päätösehdotus kuului seuraavasti:

"Kaupunginhallitus toteaa, että edellä kuvauskentässä mainittuja hankkeita voidaan valtuuston päätöksen 13.11.2023 § 72 mukaan edistää poislukien Villa Kokkonen, jonka osalta asia tuodaan päätöksentekoon kaupunginhallituksen kokoukseen 18.12."

Pidettiin kokoustauko klo 17.31-17.40.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Pirre Raijas, kulttuurijohtaja, pirre.raijas@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: Kristiina Soots ja Pirre Raijas

Kaupunginhallitukselle tuotiin 27.11.2023 tiedoksi hankkeet, joita kaupunginvaltuuston 13.11.2023 § 72 päätöksestä huolimatta edistetään olemassa oleviin sitoumuksiin nojaten. Kokouksessa käsittelemättä jäi Villa Kokkonen. Kohteen tilanne on seuraava:

Kaupunginhallitus on 19.12.2022 tehnyt periaatepäätöksen Villa Kokkosen kunnostuksesta museokohteeksi. Alvar Aallon suunnittelemaa Villa Kokkosta on tarkoitus korjata kahdessa vaiheessa. 1. vaiheessa tavoitteena on korjata havaitut päärakennuksen alapohjan ja ulkoseinän alaosan pieneläin- ja kosteusvauriot sekä ehkäistä uusia vaurioita. Korjausten tavoite on korjata työskentelyyn tarkoitetut tilat turvallisiksi ja terveellisiksi. Jos tiloja ei korjata, ei niitä voida käyttää työskentelyyn tai muuhun pidempiaikaiseen oleskeluun. Autotalliin sijoitetaan saavutettava wc-tila ja lipunmyyntitila.

Hankkeen ensimmäisen vaiheen budjetti on 425 000 €, hanke rahoitetaan allianssi-investoinneista. Remontti on aloitettu lokakuussa 2023. Hankkeen toteutuneet kustannukset ovat tähän mennessä noin 30 000 €.

Suunnittelu on tilattu AFRY Buildings Oy:ltä ja suunnittelu on käynnissä. Rakennustyöt toteutetaan puitesopimusurakoitsijan toimesta, urakoitsija on Konsortio Tacka. Puitesopimusrakoitsija on kiinnitetty hankkeelle alustavasti.

Opetus- ja kulttuuriministeriöltä on haettu kohteelle avustusta ja ministeriö on sitä myöntänyt 105 000 euroa. Avustuksen maksatuspyyntö ja rakennustarkastajan lausunto hankkeen aloittamisvalmiudesta tulee toimittaa tämän vuoden aikana opetus- ja kulttuuriministeriöön. Järvenpään kaupungilla on määrärahan käyttöaikaa huhtikuun loppuun 2024 saakka, jolloin Villa Kokkosen remontin ensimmäisen vaiheen tulee olla valmis. Opetus- ja kulttuuriministeriön  jo myönnettyä avustusta ei saada, jos peruskorjaushanke ei etene vuoden 2023 aikana.

KS

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus toteaa, että Villa Kokkosen hanketta voidaan valtuuston päätöksen 13.11.2023 § 72 mukaan edistää.

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän muuttuneen päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Käsittelyn kuluessa esittelijä täydensi päätösehdotusta seuraavasti: "Selvyyden vuoksi todetaan, että tällä päätöksellä ei sitouduta vaiheen 2 toteuttamiseen."

Valmistelija

  • Jarkko Virolainen, Talouspäällikkö, jarkko.virolainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus lähetti alustavat investointiohjelmat lausuntokierrokselle lautakuntiin kesäkuussa (19.6.2022 § 163). Lautakunnat antoivat lausuntonsa ohjelmiin syyskuun 2023 aikana. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 13.11.2023 § 72  investointiohjelman karsinnasta 40 miljoonalla eurolla vuosilta 2024-2027. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 22.1.2024 § 10 pyytää lautakunnilta lausuntoa investointiohjelmakarsintaesitykseen. Karsinta perustuu pääosin hankkeiden siirtoihin, ei investointien pysyviin poistoihin. 

Hyvinvoinnin palvelualueen investointeihin kohdistuu karsitussa investointiesityksessä seuraavat muutokset:

Talonrakennusinvestoinnit:

- Allianssin tekniset investoinnit, siirretty jäähallin investointiesitykset vuodelta 2024 vuodelle 2028, yhteensä 980 000€.
- Kirjaston julkisivu- ja salaojaremontti siirretty viidellä vuodella eteenpäin vuosille 2030-2031.
- Uimahallin peruskorjauksen aloituksen siirto kahdella vuodella eteenpäin ja hankkeen aikataulun tiivistäminen, joten valmistumisen siirto yhdellä vuodella. Toteutus esitetty nyt vuosina 2028-2030.

Liikuntapaikkainvestoinnit:

- Harjulan kenttä jätetään toteuttamatta vuodelta 2027, -180 000€ .

Irtaimistoinvestoinnit:

- Musiikkiopiston irtaimen karsinta vuodelta 2026, -50 000€

Lautakunnilta pyydetään lausuntoa karsitusta investointiohjelmasta omaa palvelualuettaan koskeviin investointiohjelman osiin. 

Ennakkovaikutusten arviointeja on tehty kohteista, jotka ovat olleet käsittelyssä. Lautakunnan materiaaleissa on liitettynä uimahallin, kirjaston ja jäähallin ennakkovaikutusten arvioinnit. Kirjaston arviointi on päivitetty, se on laajempi kuin hallituksen kokouksessa käsittelyssä ollut versio yksittäisten arviointikohtien osalta.

KS

Ehdotus

Esittelijä

  • Kristiina Soots, palvelualuejohtaja, kristiina.soots@jarvenpaa.fi

Hyvinvointilautakunta päättää antaa lausuntonaan liitteenä olevan lausunnon investointiohjelmista.

 

Käsittely

 

Palvelualuejohtaja Kristiina Soots selosti asiaa. 

Anna Pulkkinen teki Satu Haaparannan kannattamana seuraavan muutosehdotuksen allianssin teknisiin investointeihin: lisätään lausuntoliitteeseen sivulle 3 seuraava lause “Lisäksi vuonna 2024 tehdään ilmanvaihdon tutkimus sekä kuntotutkimus.” Pulkkinen veti keskustelun kuluessa muutosehdotuksen pois. 

Keskustelun kuluessa esittelijä täydensi liitettä seuraavasti: 

  1. “Hyvinvointilautakunta hyväksyy alustavan investointiohjelmakarsintaesityksen liikuntapaikkainvestointien osalta.“ 

  1. “Hyvinvointilautakunta hyväksyy alustavan investointiohjelmakarsintaesityksen talonrakennusinvestointien osalta. Hyvinvointilautakunta on rakennuksista huolissaan, ja niiden tilannetta on seurattava säännöllisesti remontteihin asti. “  Lisäksi talonrakennusinvestointien kappaleeseen 2 lisätään lause “Tilannetta on seurattava ja tarkemmat kuntotutkimukset on tehtävä.” 

  2. “Hyvinvointilautakunta on huolissaan hallin sisäilmasta ja sisäkaton kunnosta mikrobikasvustoineen. Hyvinvointilautakunta esittää jäähalliin tehtäväksi ilmanvaihdon tutkimuksen sekä kuntotutkimuksen vuonna 2024.” 

  3. “Hyvinvointilautakuntaa hyväksyy investointiohjelmakarsintaesityksen irtaimistoinvestointien osalta,” 

 

Päätös

Hyväksyttiin esittelijän täydennetyn esityksen mukaisesti.  

Tiedoksi

Talous