Kaupunginhallitus, kokous 3.4.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 90 Asemakaavan hyväksyminen - Asemakaavan muutos / Välskärinkatu 4

JARDno-2022-948

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Martta Pirttioja, erikoissuunnittelija, martta.pirttioja@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut 

Asemakaavan muutos vastaa yleiskaava 2040:n ja kaupungin resurssiviisauteen liittyviin tavoitteisiin asemanseutujen tiivistämisestä. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa nykyistä tehokkaampi asuinkerrostalorakentaminen yksityisessä omistuksessa olevalle tontille 644-6. Asemakaavan muutoksen myötä tontin tehokkuus kasvaa 0,6:sta 0,88:aan.

 

Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus 

Kiinteistö Oy Järvenpään Kaksoset on 15.12.2020 osoittanut kaupunginhallitukselle omaa tonttiaan (644- 6) koskevan hakemuksen asemakaavan muuttamiseksi. Kaupunki on tehnyt puitesopimuksen Järvenpään Kaksosten kanssa (24.3.2021 § 3) ja asemakaavatyö on sisältynyt vuosien 2021 ja 2022 kaavoitussuunnitelmiin. Tontti 644-6 oli aiemmin osa Myllytien taidekortteli -nimistä kaavamuutosta, mutta irrotettiin siitä osana kaupunkikehityslautakunnan päätöstä (24.3.2022 § 29) asettaa kaavaehdotus nähtäville.

Asemakaavan vireilletulosta on ilmoitettu kuulutuksella 17.8.2022 Järvenpään kaupungin verkkosivuilla, Keski-Uusimaa Viikko -lehdessä sekä lähettämällä kirje kaava-alueen ja kaava-alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta on saatu 3 mielipidettä. 

Asemakaavan muutosluonnos ja rakentamistapaohje olivat nähtävillä 12.10.- 10.11.2022 välisen ajan Seutulantalon palvelupisteessä sekä Järvenpään kaupungin internet-sivuilla. Nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 5.10.2022 ja kirjeellä suunnittelualueen maanomistajille ja naapurikiinteistöjen omistajille. Nähtävilläoloaikana osallisilla oli mahdollisuus jättää mielipide kaavaluonnoksesta. Luonnosvaiheessa lähetettiin ennakkolausuntopyyntö hankkeesta Uudenmaan liitolle, Uudenmaan ELY-keskukselle, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle, Elisa Oyj:lle, Caruna Oy:lle, Vantaan Energia Keski-Uusimaalle ja Järvenpää-Seura ry:lle. Kaavaluonnosta esiteltiin yleisötilaisuudessa Seutulantalolla 27.10.2022. Tilaisuuteen osallistui kaksi henkilöä. Asemakaavaluonnoksesta on saatu nähtävilläoloaikana kolme lausuntoa ja kaksi kirjallista mielipidettä.

Mielipiteet löytyvät alkuperäisinä kokousaineiston oheismateriaalista ja lyhennelminä vastineineen kaavaselostuksen liitteestä 2. Palautteen perusteella ei ole katsottu olevan tarvetta tehdä muutoksia kaavaratkaisuun. Kaavamääräyksiin on tehty teknisiä tarkistuksia. Palautteen perusteella on tehty tarkennuksia rakentamistapaohjeen kuvamateriaaliin. Kaikki muutokset ovat luettavissa kaavaselostuksen kappaleesta 4.2.

 

Asemakaavan kuvaus 

Asemakaavan muutos vastaa yleiskaava 2040:n ja kaupungin resurssiviisauteen liittyviin tavoitteisiin asemanseutujen tiivistämisestä. Tämä toteutuu päivittämällä asuinkerrostalotontin (644-6) asemakaavaa siten, että nykyistä tehokkaampi rakentaminen purkavan saneerauksen kautta mahdollistuu. Kiinteistöllä on nykyisin kaksi 60-luvun lopussa rakennettua hissitöntä nelikerroksista kerrostaloa.

Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueelle rakennusoikeutta 4500 kerrosneliömetriä (k-m2). Tämä vastaa 1500 kerrosneliömetrin lisäystä voimassa olevaan asemakaavan verrattuna ja tontin tehokkuus kasvaa näin ollen 0,6:sta 0,88:aan. Rakentaminen mahdollistuu aiemman kahden massan sijaan kolmeen ja kaikkien rakennusten sallittu kerrosluku on viisi. Kaava mahdollistaa ylimpiin kerroksiin parviasunnot. Asemakaavan rakennusoikeuden ja tehtyjen viitesuunnitelmien pohjalta on arvioitu valmistuvan 102 asuntoa, joka tarkoittaa arviolta 150-180 asukasta. Asuntomäärä ja asukasarvio tarkentuvat rakennussuunnitelmien edetessä ja rakennuslupavaiheessa.

Kaavaselostuksessa on esitetty asemakaavan tarkempi kuvaus ja asemakaavan toteuttamisen vaikutukset. Asemakaavaa täydentämään on laadittu rakentamistapaohje. 

Viitesuunnitelmiin voi tutustua 3D-kaupunkimallissa: 

https://www.arcgis.com/home/webscene/viewer.html?webscene=89cb55c2765244588e5c08fcb1978e62

Kaupungin ja yksityisten kiinteistönomistajien väliset maankäyttösopimukset valmistellaan kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn asemakaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen.

HP

Ehdotus

Esittelijä

Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää  

  1. asettaa 6. kaupunginosan eli Pöytäalhon kiinteistöä 644-6 koskevan asemakaavan muutosehdotuksen ja rakentamistapaohjeet (asemakaavakartta päivätty 29.11.2022, asemakaavan selostus ja liitteet päivätty 28.11.2022) julkisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 mukaisesti
  2. ja pyytää asemakaavaehdotuksesta lausunnot seuraavilta tahoilta: Järvenpään Vesi, Caruna Oy, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.

 

Käsittely

 

Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula selosti asiaa.

Kokoustauko pykälän käsittelyn jälkeen klo 19.44-19.56. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Martta Pirttioja, erikoissuunnittelija, martta.pirttioja@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut 

Asemakaavan muutos vastaa yleiskaava 2040:n ja kaupungin resurssiviisauteen liittyviin tavoitteisiin asemanseutujen tiivistämisestä. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa nykyistä tehokkaampi asuinkerrostalorakentaminen yksityisessä omistuksessa olevalle tontille 644-6. Asemakaavan muutoksen myötä tontin tehokkuus kasvaa 0,6:sta 0,88:aan.

 

Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus 

 

Kiinteistö Oy Järvenpään Kaksoset on 15.12.2020 osoittanut kaupunginhallitukselle omaa tonttiaan (644- 6) koskevan hakemuksen asemakaavan muuttamiseksi. Kaupunki on tehnyt puitesopimuksen Järvenpään Kaksosten kanssa (24.3.2021 § 3) ja asemakaavatyö on sisältynyt vuosien 2021 ja 2022 kaavoitussuunnitelmiin. Tontti 644-6 oli aiemmin osa Myllytien taidekortteli -nimistä kaavamuutosta, mutta irrotettiin siitä osana kaupunkikehityslautakunnan päätöstä (24.3.2022 § 29) asettaa kaavaehdotus nähtäville.

Asemakaavaehdotus ja rakentamistapaohje olivat nähtävillä 1.2.- 2.3.2023 välisen ajan Järvenpään kaupungin internet-sivuilla ja siihen on ollut mahdollisuus tutustua asiakaspalvelun avulla tai omatoimisesti asiakaspäätteeltä myös Järvenpää-infossa. Nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 25.1.2023 ja kirjeellä suunnittelualueen maanomistajille ja naapurikiinteistöjen omistajille. Nähtävilläoloaikana osallisilla oli mahdollisuus jättää muistutus kaavaehdotuksesta. Ehdotusvaiheessa lähetettiin lausuntopyyntö Järvenpään Vedelle, Caruna Oy:lle ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle. Kaavaehdotusta esiteltiin yleisötilaisuudessa verkossa Teams-kokouksena 16.2.2013. Tilaisuuteen osallistui yksi henkilö. Asemakaavaehdotuksesta saatiin nähtävilläoloaikana kaksi lausuntoa ja kaksi kirjallista muistutusta.

Nähtäville asetettavaa kaavaehdotusta muutettiin lautakuntakäsittelyn perusteella siten, että suunnittelualueen luoteiskulman merkintä muutettiin istutettavasta tontin osasta säilytettävää tai istutettavaa puustoa osoittavaksi merkinnäksi.

Lausunnot ja muistutukset löytyvät alkuperäisinä kokousaineiston oheismateriaalista ja lyhennelminä vastineineen kaavaselostuksen liitteestä 2. Palautteen perusteella ei ole katsottu olevan tarvetta tehdä muutoksia kaavaratkaisuun. Kaikki kaavaprosessin aikana tehdyt muutokset ovat luettavissa kaavaselostuksen kappaleesta 4.2.

 

Asemakaavan kuvaus 

Asemakaavan muutos vastaa yleiskaava 2040:n ja kaupungin resurssiviisauteen liittyviin tavoitteisiin asemanseutujen tiivistämisestä. Tämä toteutuu päivittämällä asuinkerrostalotontin (644-6) asemakaavaa siten, että nykyistä tehokkaampi rakentaminen purkavan saneerauksen kautta mahdollistuu. Kiinteistöllä on nykyisin kaksi 60-luvun lopussa rakennettua hissitöntä nelikerroksista kerrostaloa.

Asemakaavassa osoitetaan asuinkerrostalojen korttelialueelle rakennusoikeutta 4500 kerrosneliömetriä (k-m2). Tämä vastaa 1500 kerrosneliömetrin lisäystä voimassa olevaan asemakaavan verrattuna ja tontin tehokkuus kasvaa näin ollen 0,6:sta 0,88:aan. Rakentaminen mahdollistuu aiemman kahden massan sijaan kolmeen ja kaikkien rakennusten sallittu kerrosluku on viisi. Kaava mahdollistaa ylimpiin kerroksiin parviasunnot. Asemakaavan rakennusoikeuden ja tehtyjen viitesuunnitelmien pohjalta on arvioitu valmistuvan 102 asuntoa, joka tarkoittaa arviolta 150-180 asukasta. Asuntomäärä ja asukasarvio tarkentuvat rakennussuunnitelmien edetessä ja rakennuslupavaiheessa.

 

Kaavaselostuksessa on esitetty asemakaavan tarkempi kuvaus ja asemakaavan toteuttamisen vaikutukset. Asemakaavaa täydentämään on laadittu rakentamistapaohje. 

Viitesuunnitelmiin voi tutustua 3D-kaupunkimallissa: 

https://www.arcgis.com/home/webscene/viewer.html?webscene=89cb55c2765244588e5c08fcb1978e62

 

Kaupungin ja yksityisten kiinteistönomistajien väliset maankäyttösopimukset valmistellaan kaupunginhallituksen hyväksymiskäsittelyyn.

HP

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää, 

1. hyväksyä kaavoitus ja liikenne -yksikön laatimat vastineet (kaavaselostuksen liite 2) kaavamuutosehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin,

2. esittää kaupunginhallitukselle, että hallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää hyväksyä 6. kaupunginosan eli Pöytäalhon korttelin 644 asuntokerrostalo­jen korttelialuetta koskevan Välskärinkatu 4 asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 23.12.2022, tarkistettu 10.3.2023, asemakaavan selostus ja liitteet päivätty 23.12.2022, tarkistettu 10.3.2023).

 

Käsittely

Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula selosti asiaa. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

  • Martta Pirttioja, erikoissuunnittelija, martta.pirttioja@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunkiekhityslautakunta 15.12.2022 § 96

Kaupunkikehityslautakunta 23.3.2023 § 24

Asemakaavamuutoksen hyväksyminen edellyttää siihen liittyvän maankäyttösopimuksen hyväksymistä. 

HP
 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että

  1.  valtuusto päättää hyväksyä 6. kaupunginosan eli Pöytäalhon korttelin 644 asuntokerrostalo­jen korttelialuetta koskevan Välskärinkatu 4 asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta päivätty 23.12.2022, tarkistettu 10.3.2023, asemakaavan selostus ja liitteet päivätty 23.12.2022, tarkistettu 10.3.2023)
  2. päätös raukeaa, mikäli maankäyttösopimuksen hyväksymistä tarkoittava päätös ei saa lainvoimaa eikä maankäyttösopimusta ole allekirjoitettu.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.  

Tiedoksi

Kaavoitusjohtaja, suunnitteluavustaja, asemakaavoituksen projektipäällikkö, Uudenmaan ELY-keskus, Caruna Oy ja muut asianosaiset erillisen tiedoksiantolistan mukaan