Perustelut
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 10 §:n mukaan kaupunginvaltuusto valitsee jäsenet kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa on 11 jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Hallintosäännön 11 §:n mukaan valtuusto valitsee jäsenistöstään kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja ensimmäisen sekä toisen varapuheenjohtajan. Kaupunginvaltuusto voi päättää, että kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuunottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Käytännössä tämä tarkoittaa kaupunginhallituksen osalta, että naisia ja miehiä on oltava kumpiakin vähintään viisi. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
Kuntalain 73 §:ssä säädetään vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen seuraavasti:
”Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:
1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö
2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa
3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta
4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa
Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.
Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.
Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.”
IL
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää, että kaupunginvaltuusto päättää
- että kaupunginhallituksen toimikausi hallintosäännön 11 §:n mukaisesti on kaksi vuotta
- valita kaupunginhallitukseen 11 jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudelle 1.6.2023–31.5.2025 tai kuitenkin siihen saakka kunnes uusi kaupunginhallitus on valittu
- valita valittujen jäsenten keskuudesta kaupunginhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Käsittely
Puheenjohtaja tiedusteli kaupunginhallitukselta, voidaanko asia jättää pöydälle. Tämä sopi kaupunginhallitukselle.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle.