Perustelut
Valtion tukemassa asuntotuotannossa sovellettavat enimmäistonttihinnat Hyvinkään, Järvenpään, Karkkilan, Keravan, Lohjan ja Porvoon kaupungeissa sekä Kirkkonummen, Mäntsälän, Nurmijärven, Sipoon, Siuntion, Tuusulan ja Vihdin kunnissa vuonna 2023
Uudenmaanliitossa toimii kehyskuntien muodostama maapolitiikkaryhmä, joka valmistelee vuosittain ehdotuksen valtion tukemaan asuntotuotantoon luovutettavien tonttien hinnoista. Esitys tehdään kehyskuntien yhteisenä esityksenä, mutta jokaisella kunnalla on omat kauppahintatutkimukseen perustuvat rakentamattomien tonttien kauppahinnat ja kartalle osoitettu hintavyöhykekäyrästö. Vastaavanlainen käytäntö on myös YTV:n alueella.
Uudenmaanliitto on tehnyt esityksen vuoden 2023 hinnoista Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA), joka on päättänyt 10.1.2023 kehyskunnissa vuonna 2023 valtion tukemassa asuntotuotannossa sovellettavista enimmäistonttihinnoista seuraavasti:
Hinnoiteltaessa muuhun kuin omatoimiseen valtion tukemaan asuntotuotantoon luovutettavia tontteja noudatetaan oheisia asuntokerrosalan enimmäishintoja, jotka ovat ilmoitettu euroina kerrosneliömetriä kohti:
Vyöhyke I Vyöhyke II Vyöhyke III
Järvenpää pientalot 250 €/k-m2 210 €/k-m2 160 €/k-m2
kerrostalot 190 €/k-m2 165 €/k-m2 120 €/k-m2
ARA:n vahvistamia hintoja on noudatettava kaupungin luovuttaessa tontteja valtion tukemaan asuntotuotantoon.
Maapolitiikkaryhmän tavoitteena on, että valtion tukemassa asuntotuotannossa sovellettavat tonttien enimmäishinnat määritellään koko Uudenmaan alueella yhdenmukaisin periaattein. Tavoitteellinen, hyväksyttävä tonttien ARA-hintataso on 80 % yksityisten tekemien kauppojen hintaan nähden. ARAn hyväksymät enimmäishinnat ovat kuitenkin edelleen huomattavan kaukana käyvistä hinnoista, jopa alle puolet markkinoiden hintatasosta. ARAn hyväksymät hintojen korotukset ovat olleet maltillisia, eikä korotuksia ole myönnetty samalle kunnalle useana vuonna peräkkäin.
Järvenpää ei esittänyt vuodelle 2023 muutoksia ARAn vuodelle 2022 päättämiin enimmäismyyntihintoihin eikä vyöhykerajaukseen. Seuraavan kerran muutoksia voidaan esittää loppuvuodesta tehtävään esitykseen vuoden 2024 emimmäismyyntihinnoista ja vyöhykerajauksista. Järvenpään osalta enimmäismyyntihintoja on korotettu viimeksi vuosina 2019 ja 2020.Valtion tukema asuntotuotanto sijoittuu Järvenpäässä pääsääntöisesti vyöhykkeelle I.
Kehyskunnista pelkästään Hyvinkää esitti muutoksia II- ja III vyöhykkeiden pien- ja kerrostalotonttien ARA-hintoihin vuodelle 2023. ARA hyväksyi Hyvinkään esityksen.
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 12 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää kiinteän omaisuuden myymisestä kaupunginvaltuuston määrittelemien periaatteiden mukaisesti tai talousarviossa päätetyn mukaisesti.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto
- päättää kiinteän omaisuuden luovuttamisen periaatteeksi, että kaupungin luovuttaessa tontteja valtion tukemaan asuntotuotantoon noudatetaan tonttien hinnoittelussa kulloinkin voimassa olevaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) tai vastaavan viranomaisen päätöstä sovellettavista enimmäishinnoista.
- valtuuttaa kaupunginhallituksen myymään tai vuokraamaan kaupungin omistamia tontteja ja korttelialueita valtion tukemaan asuntotuotantoon edellä todetuilla hinnoilla ja muutoin parhaaksi katsomillaan ehdoilla
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.