Perustelut
Hyrylän Upseerikerho Oy:n ja Kotimme Oy:n edustajan kanssa on neuvoteltu korttelin 639 tontin 1 sekä tilan 401-2-195 kehittämisestä lisäämällä rakennusoikeutta. Kohteen asemakaavamuutoksen käynnistäneen puitesopimuksen on kaavoitusjohtaja hyväksynyt 16.10.2020 § 14.
Kaupunki on laatinut puitesopimuksen periaatteiden mukaisesti kehittämishankkeen toteuttamisen edellyttämän asemakaavan muutoksen, jonka mukaan Pöytäalhon kaupunginosan kortteliin 639 tontille 1 ja tilalle 401-2-195 on osoitettu asuinkerrostalojen korttelialuetta (AK-64) 3880 k-m2. Kohteella on nykyisen voimassa olevan asemakaavan mukaisesti asuinkerrostalojen rakennusoikeutta 1500 k-m2.
Järvenpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt maapoliittisen ohjelman 25.3.2019 §. Maapoliittiseen ohjelmaan on kirjattu maankäyttösopimuskorvauksen suuruudeksi lähtökohtaisesti 50% asemakaavamuutoksen aiheuttamasta hyödystä. Sopimuskorvausta voidaan alentaa mm. pysäköinnin järjestämisellä rakenteellisesti (40-50%). Kyseessä olevalle kohteelle on asemakaavamuutoksella osoitettu rakenteellista pysäköintiä, joten sopimuskorvaus on alennettu 45%:iin. Sopimuskorvaus on laskettu asuinkerrostalojen rakennusoikeuden hinnalla 380 €/k-m2. Rakennusoikeuden hintana on käytetty kortteliin 634 laadittua markkinahinta-arviota.
Asemakaavamuutoksen tuottama hyöty on 904.400 €, €, josta kaupungille tuleva sopimuskorvaus 45% on 406.980 €. Korvaussummasta vähennetään kohteella sijaitsevan rakennuksen arvioidut purkukulut 24.180 €. Hyrylän Upseerikerho Oy ja Kotimme Oy maksavat kaupungille maankäyttösopimuskorvausta 382.800 €.
Hyrylän Upseerikerho Oy:n ja Kotimme Oy:n edustaja on allekirjoittanut sopimuksen 25.8.2022 ja toimittanut kaupungille sopimuskorvausta vastaavan vakuuden. Sopimus sitoo kaupunkia sen jälkeen, kun kaupungin toimivaltainen toimielin on sopimuksen lainvoimaisella päätöksellä hyväksynyt.
Järvenpään kaupungin hallintosäännön § 12 Kaupunginhallituksen tehtävät mukaisesti kaupunginhallitus ohjaa kaupungin maapolitiikkaa.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, hallintojohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Järvenpään kaupungin ja Hyrylän Upseerikerho Oy:n sekä Kotimme Oy:n välisen tonttia 186-6-639-1 ja tilaa 186-401-2-195 koskevan maankäyttösopimuksen.
Käsittely
Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula selosti pykäliä 211 ja 212.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.