Perustelut
Heidi-Elina Mantere on 9.3.2022 päivätyllä kirjeellä pyytänyt eroa Järvenpään kaupungin luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Hän ilmoittaa eroavansa luottamustoimista 1.6.2022 alkaen.
Heidi-Elina Mantere on toiminut Mestaritoiminta Oy:n hallituksen jäsenenä, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnassa Teemu Ovaskan henkilökohtaisena varajäsenenä sekä Järvenpään kaupungin varavaltuutettuna.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Kuntalain 71 §:n 1-kohdan mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Kuntalain 78 §:n 1 mom:n mukaisesti, jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.
Kaupunginhallitus on antanut toimiohjeen yhtiökokousedustajalle hallituksen jäsenten valinnasta Mestaritoiminta Oy:n hallitukseen 23.8.2021 § 232. Mestaritoiminta Oy:n yhtiökokous on 31.3., jonne kaupunginhallitus on antanut 15.3.2022 § 78 toimiohjeen valita Heidi-Elina Mantereen tilalle uuden hallituksen jäsenen.
Kaupunginvaltuusto on valinnut Keski-Uudenmaan ympäristölautakuntaan jäsenet ja varajäsenet 6.9.2021 § 90.
IL
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää
- myöntää Heidi-Elina Mantereelle eron Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan varajäsenyydestä
- valita Teemu Ovaskalle Keski-Uudenmaan ympäristölautakuntaan henkilökohtaisen varajäsenen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
- myöntää Heidi-Elina Mantereelle eron varavaltuutetun tehtävästä.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.