Kaupunginvaltuusto, kokous 21.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 23 Vuoden 2021 valtuustoaloitteet

JARDno-2022-225

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Valmistelijat: hallinnon asiantuntija Riitta Murtokare ja hallintosihteeri Aino-Kaisa Ahponen

Kuntalain 23 §:n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Pykälässä säädetään myös, että valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.

Hallintosäännön 71 ja 132 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

Liitteeseen on merkinnällä "valmistelussa" kirjattu ne aloitteet, jotka ovat edelleen kesken. Merkinnällä "käsitelty" on merkitty ne aloitteet, joiden johdosta toimivaltainen viranomainen on antanut vastauksen. Näiden osalta valtuusto voi todeta aloitteet loppuun käsitellyiksi. Aloitteen käsittelyn etenemistä voi seurata lähes reaaliaikaisesti verkkosivuilta. 

Valtuustoaloitteiden käsittelyprosessia on viime vuosina kehitetty ja tällä hetkellä saapuneen valtuustoaloitteen keskimääräinen käsittelyaika toimivaltaisen tahon osalta on noin kuusi kuukautta.  

Oheismateriaalina on esitetty myös saapuneet kuntalais- ja lautakunta-aloitteet sekä niiden käsittelytilanne. 

IL

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää 

  1. merkitä tiedoksi liitteenä esitetyt keskeneräiset valtuustoaloitteet ja niiden valmistelutilanne.
  2. todeta liitteessä esitetyt käsitellyt valtuustoaloitteet loppuun käsitellyiksi.
     

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 7.3.2022 § 62

Kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen liite-/oheisaineistoihin on lisätty KH:n 7.3.2022 käsittelyjen linkit sekä selvennykset palvelualueiden lyhenteistä. 

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää 

  1. merkitä tiedoksi liitteenä esitetyt keskeneräiset valtuustoaloitteet ja niiden valmistelutilanne.
  2. todeta liitteessä esitetyt käsitellyt valtuustoaloitteet loppuun käsitellyiksi. 
     

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

Listatiimi