Perustelut
Taustaa
Järkevä-palkinto on jaettu vuodesta 2002. Se on nojannut Järvenpään kestävä kehitys (Järkevä) -ohjelmaan, jota on päivitetty viimeksi vuonna 2008 ja joka on nyt jo vanhentunut. Sen on korvannut Resurssiviisas Järvenpää -tiekartta. Järkevä-palkinnon kriteerejä ei ole kirjoitettu Järkevä-ohjelmaan, vaan ne ovat muotoutuneet ajan myötä nykyisenlaisiksi. Kriteereitä on syytä päivittää ja tarkentaa.
Palkinnon kriteerit ja perustelut
Kriteerit
Järkevä-palkinnon tarkoituksena on nostaa esiin Järvenpäässä tehtäviä ympäristötekoja ja resurssiviisasta toimintaa. Resurssiviisauden idea on pienentää haitallisia ympäristövaikutuksia siten, että samalla edistetään asukkaiden hyvinvointia ja vahvistetaan alueen kilpailukykyä muuttuvassa maailmassa.
Palkinto jaetaan vuosittain ja se myönnetään ympäristön hyvinvoinnin tai laajemmin resurssiviisaan toiminnan edistämisestä. Järkevä-palkinnon myöntämisessä pidetään lisäksi etuna sitä, että
- toiminta on esimerkillistä, muut voivat seurata esimerkkiä tai muutoin osallistua toimintaan
- toiminnassa ovat mukana ainakin jollain tavoin kaikki palkittavaan yhteisöön kuuluvat
- toiminta on pitkäkestoista ja jatkuu myös tulevaisuudessa
- toiminnalla on laaja vaikuttavuus
Palkinnon saajana voi olla järvenpääläinen yksityishenkilö, ryhmä, yhdistys tai yritys. Saajia voi olla useita, mikäli he ovat toteuttaneet yhdessä palkittavan teon tai toiminnan. Palkinnoksi luovutetaan Järkevä-kunniakirja. Järkevä-palkinnon myöntämisestä päättää kaupunkikehityslautakunta.
Perustelut
Palkinnon kohdetta tarkennetaan koskemaan ympäristötekoja, mikä yksinkertaistaa hakemuksia ja on helpommin suuren yleisön hahmotettavissa. Samalla palkinto kytketään resurssiviisauden tiekarttaan ja kaupungin nykyisiin ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin.
Palkinnon nimi on jatkuvuuden ja hahmottamisen takia edelleen Järkevä, eikä sitä ole syytä muuttaa. Palkinnon nimen historia voidaan avata palkinnon nettisivulla.
Ehdotusaika 2020
Palkinnon ehdotusaika on noin kuukauden, mikä tänä vuonna on 2.-26.11.2020. Palkinnon valitsee kaupunkikehityslautakunta vuoden viimeisessä kokouksessaan 9.12.2020. Jatkossa vuosittainen ehdotusaika toimitetaan lautakunnalle tiedoksiasiana.
Ehdotus
Esittelijä
-
Olli Keto-Tokoi, kaupunkikehitysjohtaja, olli.keto-tokoi@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää, että
- Järkevä-palkinnon kriteerit tarkennetaan kuvauksen mukaisiksi.
- vuoden 2020 Järkevä-palkinnon hakuaika on 2.-26.11.2020.
- jatkossa vuosittainen ehdotusaika toimitetaan lautakunnalle tiedoksiasiana.
Käsittely
Kaupunkikehitysjohtaja Olli Keto-Tokoi esitteli asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.