Kaupunginhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 353 Muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020

JARDno-2020-1259

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Muutospäätös kunnan ja peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020

Eduskunnan päätöksen mukaisesti kunnan peruspavelujen valtionsouudesta annettuun lakiin (1704/2009) on lisätty uusi 36b §; verotulojen viivästymisestä johtuva määräaikainen korvaus. Lain muutos on tullut voimaan 1.5.2020.

Lain 36b §:n mukaan vuonna 2020 toteutetuista verotuksen maksujärjestelyjen muutoksista johtuvaa, kuntien arvioitua verotulojen viivästymistä vastaava euromäärä maksetaan kunnille vuonna 2020. Vastaava euromäärä lisättynä maksujärjestelyjen muutoksien johdosta kunnille tilitettävän viivästyskoron arvioidulla määrällä vähennetään veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2021.

Kunnallisverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 422 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille verovuoden 2020 verontilityksissä sovellettavien kunnallisveron jako-osuuksien mukaisessa suhteessa. Yhteisöverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 45 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille yhteisöveron vuoden 2020 jako-osuuksien mukaisessa suhteessa. Kiinteistöverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 80 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille vuoden 2019 toimitetun kiinteistöverotuksen kuntakohtaisen maksuosuuksien suhteessa. Vähennykset vuonna 2021 tehdään vastaavin perustein. Kuntien yhteenlaskettu korvausmäärä on 547 miljoonaa euroa.

Kuntakohtaiset vaikutukset on esitetty liitteessä 2. Järvenpäässä vuoden 2020 valtionosuuksiin vaikutus on yhteensä 4 520 555 euroa.

Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.  Järvenpäällä ei ole huomautettavaa muutospäätökseen.

Muutospäätöksen mukaiset talousarviomuutokset valtionosuuksiin tehdään syksyllä 2020.

KR

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta vuonna 2020.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Kimi Alifrosti, Controller, kimi.alifrosti@jarvenpaa.fi

Perustelut

Eduskunnan päätöksen mukaisesti kunnan peruspavelujen valtionosuudesta annettuun lakiin (1704/2009) on lisätty uusi 36b §; verotulojen viivästymisestä johtuva määräaikainen korvaus. Lakia on muutettu siten, että pykälässä tarkoitettujen korvausten määrä vastaa verotuksen maksujärjestelyjen muutoksista vuonna 2020 väliaikaisesti aiheutuvaa verotulojen viivästymistä. Lain muutos on tullut voimaan 5.10.2020. Päätöksellä oikaistaan valtionvarainministeriön 7.5.2020 tekemän muutospäätöksen korvausmäärät vastaamaan verotulojen viivästymistä. Valtionvarainministerin kunnanhallituksille osoitettu muutospäätös on pykälän liitteenä.

Lain 36b §:n mukaan vuonna 2020 toteutetuista verotuksen maksujärjestelyjen muutoksista johtuvaa, kuntien arvioitua verotulojen viivästymistä vastaava euromäärä maksetaan kunnille vuonna 2020. Vastaava euromäärä lisättynä maksujärjestelyjen muutoksien johdosta kunnille tilitettävän viivästyskoron arvioidulla määrällä vähennetään veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuosina 2021 ja 2022.

Kunnallisverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 98 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille verovuoden 2020 verontilityksissä sovellettavien kunnallisveron jako-osuuksien mukaisessa suhteessa. Yhteisöverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 7 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille yhteisöveron vuoden 2020 jako-osuuksien mukaisessa suhteessa. Kiinteistöverotulojen viivästymisen perusteella kunnille korvataan yhteensä 9 miljoonaa euroa, joka maksetaan kunnille vuodelta 2019 toimitetun kiinteistöverotuksen kuntakohtaisten maksuosuuksien suhteessa. Kunnallisveron osalta vähennys on yhteensä 75 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 23 miljoonaa euroa vuonna 2022, yhteisöveron osalta 4 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 1 miljoonaa euroa vuonna 2022 sekä kiinteistöveron osalta yhteensä 7 miljoonaa euroa vuonna 2021 ja 2 miljoonaa euroa vuonna 2022.

Kuntakohtaiset vaikutukset on esitetty liitteessä 2. Järvenpäässä vuoden 2020 valtionosuuksiin vaikutus on yhteensä 970 778 euroa, kun aikaisemman päätöksen vaikutus oli 4 520 555 euroa, jolloin uusi verokompensaatioiden ja veronlykkäysten korvaus yhteensä on 14 558 132 euroa.

Mikäli kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64§:n nojalla oikeus hakea oikaisua kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.  Järvenpäällä ei ole huomautettavaa muutospäätökseen.

Muutospäätöksen mukaiset talousarviomuutokset valtionosuuksiin tuodaan käsittelyyn talousarviomuutoskäsittelyn yhteydessä joulukuussa 2020.

KR 

Ehdotus

Esittelijä

  • Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä valtiovarainministeriön päätöksen kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaamisesta vuonna 2020.

 

Käsittely

Tämä asia käsiteltiin § 349 jälkeen

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.