Kaupunkikehityslautakunta, kokous 26.8.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 56 JYK suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu

JARDno-2025-1361

Valmistelija

  • Salla Niemelä, hankekehityspäällikkö, salla.niemela@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunkikehityslautakunta on kokouksessaan 21.3.2024 § 18 käsitellyt ja kaupunginhallitus on kokouksessaan 3.6.2024 § 158 päättänyt kaavahankkeiden kumppaninvalintaprosessin periaatepäätöksestä. Kyseisen päätöksen mukaisesti JYK Urheilukadun pohjoispuoli -kärkihankkeen kumppaninvalintaan johtava suunnittelu - ja tontinluovutuskilpailu tuodaan kaupunkikehityslautakunnalle käsiteltäväksi ennen kilpailun avaamista.

Kaavoituskatsauksessa 2025 vanhan Järvenpään yhteiskoulun alueen (mukaan lukien käytöstä poistunut pallokenttä) asemakaavamuutoksen aloitus on ajoitettu keväälle 2025. Palveluverkkosuunnitelman (2021) myötä vanha yhteiskoulu purettiin vuonna 2024. Uuden Järvenpään yhteiskoulun valmistumisen ja käyttöönoton myötä alueen asemakaavoitus ja kehittäminen on voitu käynnistää.  

Kaupunkikehitys hakee suunnittelu-  ja tontinluovutuskilpailulla toteuttajaa/toteuttajia mukaan yhteissuunnitteluun, jossa valmistellaan JYK Urheilukadun pohjoispuoli asemakaavanmuutos.

Suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailu toteutetaan avoimena kilpailuna ja kilpailuaika on 1.9.-20.11.2025. Kilpailuun osallistutaan laatimalla kilpailuehdotus yhdestä tai useammasta kilpailukohteesta. Yhteensä kilpailukohteita on kolme.

Kilpailulla haetaan kumppania/kumppaneita toteuttamaan viihtyisää ja monipuolista asumista erinomaiselle sijainnille, Järvenpään ydinkeskustan tuntumaan. Suunnittelualueelle tavoitellaan 15 000 – 19 000 kerrosneliömetriä kerrostalorakentamista. Rakentamisen aloitus loppuvuodesta 2026 ja ensimmäiset asukkaat muuttavat 2028.

Kilpailun arvioinnissa painotetaan omistusasumisen osuutta, hintaa ja suunnitelman toiminnallisuutta. Kilpailuehdotukset pisteytetään seuraavasti:
20% omistusasuminen
25% hinta
30% tontinkäyttö: toiminnallisuus, asuminen  ja kaupunkikuva
15% alueen käyttäjät: ulkoinen arviointiryhmä
10% ympäristö ja resurssiviisaus: hiilijalanjälkilaskenta

Kilpailuehdotukset tulee arvioimaan kaupungin sisäinen arviointiryhmä sekä alueen käyttäjistä koostuva arviointiryhmä (tarkemmin esitelty kilpailuohjelmassa). Lopullisen valinnan kilpailun voittajasta tekee kaupunkikehityslautakunta. Päätökset maanmyynnistä tekee kaupunginhallitus ja edelleen kaupunginvaltuusto.

Toimivalta: Periaatepäätös § 158 kaavahankkeiden kumppaninvalintaprosessista (KH 3.6.2024) sekä Järvenpään kaupungin hallintosääntö § 22. 

MA

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Autere, kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää

  1. hyväksyä liitteenä olevan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailumateriaalin liitteineen koskien JYK Urheilukadun pohjoispuoli kärkihanketta, 
  2. valtuuttaa kaupunkikehityksen julkaisemaan suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailun 1.9.2025

Tiedoksi

Kaupunkikehitysjohtaja, maankäyttöjohtaja, hankejohtaja, tonttipäällikkö