Kaupunkikehityslautakunta, kokous 26.8.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 66 Kaupunkikehityslautakunnan edustajan nimeäminen vammaisneuvostoon vuosille 2025-2027

JARDno-2025-907

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Koskelainen, päätöksenteon tuen päällikkö, henna.koskelainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 26, 27 ja 28 §:ssä säädetään nuorisovaltuuston, vanhusneuvoston (arkikielessä eläkeläisneuvosto) ja vammaisneuvoston asettamisesta.

Kuntalain kommentaarin mukaan vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän osallistumis- ja vaikuttamiskanavia. Ne eivät ole kunnan varsinaisia toimielimiä, joista säädetään kuntalain 30 §:ssä. Kaikki vaikuttajatoimielimet ovat lakisääteisiä toimielimiä, joten kunnanhallituksen on ne asetettava. Järvenpään vammaisneuvosto on kuntalain mukainen vaikuttamistoimielin, jonka toiminnan tarkoituksena on vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistaminen kuntalaisina.

Keskeinen ero vaikuttamistoimielinten ja varsinaisen toimielinten välillä on se, ettei vaikuttajatoimielin voi tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä. Niille ei voida siirtää toimivaltaa hallintopäätösten tekemiseen. Muutenkaan varsinaisia toimielimiä koskevaa sääntelyä ei sovelleta vaikuttamistoimielimiin. Vaikuttamistoimielin- nimitys kuvaa hyvin niiden asemaa. Ne ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. 

Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. Kunnanhallitus voi asettaa toimielimen järjestöjen ehdotusten pohjalta. Toimielimen jäsenen ei tarvitse olla kunnan asukas. Myöskään tasa-arvolain vaatimukset eivät suoraan tule sovellettaviksi vaikka kokoonpanossa on syytä pyrkiä naisten ja miesten tasapuoliseen edustukseen.

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 27 §:n mukaan kaupungissa on vammaisneuvosto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus nimeää Järvenpään alueella toimivien vammaisjärjestöjen esityksestä vammaisneuvostoon enintään seitsemän (7) jäsentä. Kullekin jäsenelle nimetään henkilökohtainen varajäsen. Vammaisneuvoston toimikausi on kaupunginhallituksen toimikausi. Mikäli vammaisneuvoston jäsen tai varajäsen eroaa kesken toimikautta, kaupunginhallitus valitsee järjestöjen esityksestä uuden jäsenen tai varajäsenen toimikauden jäljellä olevaksi ajaksi. Vammaisneuvosto on kokouksessaan 4.6.2025 tehnyt ehdotuksen edustajista vammaisneuvoston toimikaudelle 1.6.2025-31.5.2027.

 

SF

 

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää

1. asettaa toimikaudekseen 2025-2027 Järvenpään vammaisneuvostoon edustajat seuraavasti:

·        Hanna Gröhn, Uudenmaan epilepsiayhdistys (varajäsen Ossi Kaminen, Uudenmaan lihastautiyhdistys)

·         Maarit Honkanen, Keski-Uudenmaan Kuulo ry (varajäsen Jaana Leinonen)

·         Petri Huttunen, Keski-Uudenmaan näkövammaiset (varajäsen Anita Iivari)

·         Irma Saari, Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys ry (varajäsen Jaana Pahkamäki)

·         Tapio Salonen, Tuusulan seudun mielenterveysyhdistys TUUMI ry (varajäsen Sirpa Näkyvä, Uudenmaan Keliakiayhdistys)

·         Niklas Stranden, Keski-Uudenmaan kehitysvammaisten tuki (varajäsen Juhani Willström)

·         Saila Vesanto, Järvenpään Seudun Invalidit ry (varajäsen Reija Lummemäki)

Vammaisneuvoston puheenjohtajaksi valittiin Petri Huttunen ja varapuheenjohtajaksi Maarit Honkanen.

Eläkeläisneuvoston sihteeri, osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen.

2. pyytää lautakuntia ja nuorisovaltuustoa nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Riitta Murtokare, hallinnon asiantuntija, riitta.murtokare@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan vammaisneuvostoon tulee nimetä edustajat palvelualueiden lautakunnista sekä nuorisovaltuustosta.

Vaikuttamistoimielimet ovat edustamansa ryhmän kuulemis- ja vaikuttamiskanavia ja ne välittävät ryhmän näkemykset kunnan päätöksentekoon. Vaikuttamistoimielinten jäsenet eivät ole kunnan luottamushenkilöitä eikä jäsenten kelpoisuudesta säädetä laissa. Usein toimielimiin pyydetään edustajia kunnassa toimivista alan yhdistyksistä ja muista järjestöistä. 

Kaupunginhallitus on päätöksellään 16.6.2025 § 211 päättänyt pyytää lautakuntia nimeämään keskuudestaan edustajansa vammaisneuvostoon.

MA

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Autere, kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää nimetä keskuudestaan edustajan ja hänelle varaedustajan Järvenpään vammaisneuvostoon toimikaudelle 2025-2027.

 

 

Tiedoksi

Nimetyt, vammaisneuvoston puheenjohtaja/sihteeri, listatiimi