Perustelut
Aloitteen referointi
Keskustan valtuustoryhmän aloitteen on allekirjoittanut 16 valtuutettua. Aloiteessa on esitetty, että Vanhankylänniemen vireillä olevassa asemakaavassa mahdollisesti poistuvien viljelypalstojen tilalle etsittäisiin uusia korvaavia viljelypalstapaikkoja esim. Lepolan ja Ristinummen alueelta sekä vanhoista palsta-alueista pidettäisiin parempaa huolta viljelemisen mahdollistamiseksi. Lisäksi esitettiin, että uusissa asemakaavoissa otettaisiin huomioon viljelypalstojen kasvava tarve ja kysyntä.
Vastine
Vanhankylänniemeen parhaillaan laadittavassa Anni-tädin kylän asemakaavassa on alustavasti mahdollistettu uuden viljelypalsta-alueen sijoittaminen Vanhankylänniementien varressa olevalle pellolle. Alue suunniteltaisiin ja rakennettaisiin kaupungin toimesta, visualisuuteen ja toimivuuteen tullaan kiinnittämään erityisesti huomiota.
Vanhankylänniemen palstaviljelijöille järjestettiin 17.5.2022 infotilaisuus käynnistyvästä asemakaavasta, samalla pyydettiin viljelijöiltä ideoita uuden alueen toteuttamiseen.
Lepolan alueen asemakaavassa osoitettiin kaksi erillistä aluetta palstaviljelyyn. Maneesin vieressä olevalle palsta-alueelle toteutetaan kuluvana syksynä pensasaidat, jotta alue saataisiin rauhoitettua maneesin vierailijoilta ja myös rajattua selkeämmin viereisen kerrostalon piha-alueesta.
Uusien palsta-alueiden toteuttaminen asemakaavoituksen kautta voidaan ottaa tarkasteluun, kun Ristinummen alueen asemakaavoitus laajenee pientalovaltaisempana kohti kaupungin etelärajaa.
Vanhoille palsta-alueille on toimitettu mm. leikkipuistojen hiekkalaatikoiden käytöstä poistettavat hiekat, joilla voidaan parantaa savimaan viljelyolosuhteita.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää
- hyväksyä edellä käsittelytekstissä olevan vastineen vastauksena keskustan valtuustoryhmän aloitteeseen "Lisää viljelypalstoja Järvenpäähan"
- todeta aloiteen osaltaan loppuun käsitellyksi
- esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää todeta aloitteen loppuun käsitellyksi
- todeta, että aloite ja siihen annettu vastaus saatetaan valtuustolle tiedoksi hallintosäännön 71.3 §:n mukaisesti kerran vuodessa viimeistään maaliskuun loppuun mennessä valtuuston käsiteltäväksi toimitettavan koonnin yhteydessä.
Käsittely
Tonttipäällikkö Tarja Kariniemi selosti asiaa.
Kokoustauko pykälän käsittelyn jälkeen klo 20.27- 20.40
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.