Valmistelija
Paula Sidoroff-Eskelinen, kaavasuunnittelija, paula.sidoroff-eskelinen@jarvenpaa.fi
Perustelut
Perustelut
Asemakaavan muutoksella tutkitaan kaupungin aloitteesta hirsirakentamisen esittelyalueena toimineen yrityskorttelin kehittämistä. Asemakaavan muutoksella tarkistetaan yritysalueen ja puiston välistä rajaa siten että noin 486 m2 puistoaluetta muutetaan osaksi yrityskorttelia, parantaen sen käyttömahdollisuuksia. Samalla päivitetään korttelin sisällöltään osin vanhentunutta käyttötarkoitusta, tarkistetaan rakennusalarajoja ja huomioidaan Minkkipuiston mahdollisuudet hulevesien hallinnassa sekä puistoon perustettu ajoyhteysrasite. Asemakaavan muutos käsitellään vaikutuksiltaan vähäisenä kaavana, koska tehdyt muutokset eivät ole ympäristöönsä laajemmalla tavalla vaikuttavia.
Asemakaavaprosessin vaiheet ja vuorovaikutus
Asemakaavan muutoksen vireilletulosta ja luonnoksen nähtävilläolosta on ilmoitettu kuulutuksella 20.4.2022 Järvenpään kaupungin verkkosivuilla sekä lähettämällä kirje kaava-alueen ja kaava-alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Asemakaavan muutosluonnos on ollut nähtävänä 27.4.-10.5.2022 Seutulantalon palvelupisteessä ja Järvenpään kaupungin verkkosivuilla. Nähtävilläoloaikana osallisilla oli mahdollisuus jättää mielipide kaavaluonnoksesta. Asemakaavan muutosluonnoksesta on pyydetty ennakkolausunnot seuraavilta tahoilta: Järvenpään kaupunkitekniikan suunnittelupalvelut, Järvenpään rakennusvalvonta, Järvenpään Vesi, Uudenmaan ELY-keskus, Väylävirasto, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, Elisa Oyj, Telia Oyj, DNA Finland Oy, Caruna Oy, FNE-Finland Oy, Vantaan Energia Keski-Uusimaa Oy ja Suomen kaasuenergia. Luonnoksesta saatiin nähtävilläoloaikana kolme lausuntoa. Kirjallisia mielipiteitä ei esitetty. Lyhennelmät luonnosvaiheen lausunnoista sekä kaavoituksen laatimat vastineet ovat kaavaselostuksen liitteessä B. Alkuperäiset lausunnot ovat kokouksen oheismateriaalina. Asemakaava-aineistoa on tarkistettu ja täydennetty palautteen pohjalta kaavaselostuksessa esitetyllä tavalla.
Asemakaavan kuvaus
Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 22572 m2, josta noin 18739 m2 on toimitilarakennusten korttelialuetta (KTY-8) ja noin 3833 m2 lähivirkistysaluetta (VL-3). Tehokkuuslukuun perustuva rakennusoikeuden määrä e=0,40 säilyy ennallaan. Yrityskorttelin ja Minkkipuiston välisen rajan siirron myötä noin 486 m2 puistoalueesta muuttuu osaksi yrityskorttelia, jolloin korttelialueen rakennusoikeus lisääntyy noin 194 k-m2.
Korttelin 1702 pääkäyttötarkoitus Teollisuus-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (TK-5) on muutettu toimitilarakennusten korttelialueeksi (KTY-8), jonka määräyssisältö on pääosin voimassa olevan asemakaavamääräyksen mukainen, kattaen alueen nykyiset toiminnot. TK-5 -merkinnän vanhentunut kaupan määräys on päivitetty sekä lisätty pääkäyttötarkoitukseen liittyvä myymälätilojen enimmäismäärä (40%). Asumisen mahdollistanut kaavamääräys on poistettu. Voimassa olevia kaavamääräyksiä on tarkennettu ympäristöhäiriöiden aiheuttamisen ja melumääräysten osalta, jonka lisäksi lisätty rakentamisen ja julkisivujen laadullisuutta sekä istutettavaa puustoa koskevat määräykset. Kortteliin on lisätty hulevesimääräykset (hule-3 ja hule-11), tarkistettu rakennusaloja sekä liittymäkieltomerkintää.
Minkkipuisto on muutettu pääkäyttötarkoitukseltaan puistosta (VP) lähivirkistysalueeksi (VL-3), jota on mahdollista hyödyntää hulevesien käsittelyssä. Lähivirkistysalueen eteläosaan on osoitettu ohjeellinen hulevesien käsittelyalue (hu-1), sekä lisätty etelärajalle merkittävä hulevesioja avo-oja -merkinnällä (ao). Minkkipuistoon on lisätty tontille 1704-11 johtava kulkuyhteys ajoyhteys -merkinnällä (ajo), sekä teknisille linjoille johtovarausmerkintä (j).
Asemakaavan tarkempi kuvaus on esitetty kaavaselostuksessa.
HP
Ehdotus
Esittelijä
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää
- asettaa 17. kaupunginosan eli Mikonkorven teollisuus-, liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta sekä siihen liittyvää puistoaluetta koskevan Minkkikadun korttelin 1702 ja Minkkipuiston asemakaavan muutosehdotuksen (asemakaavakartta, päivätty 20.5.2022 ja asemakaavan selostus, päivätty 20.5.2022) julkisesti nähtäväksi MRL 65 § ja MRA 27 mukaisesti ja
- pyytää asemakaavan muutosehdotuksesta lausunnot Järvenpään kaupunkitekniikan suunnittelupalveluilta, Järvenpään rakennusvalvonnalta, Järvenpään Vedeltä, Uudenmaan ELY-keskukselta, Väylävirastolta, Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta, Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta, Elisa Oyj:ltä ja Caruna Oy:ltä.
Käsittely
Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula selosti asiaa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.