Perustelut
Taustaa
Järvenpään kaupunki omistaa noin 300 ha asemakaavan ulkopuolisia metsäalueita. Metsien kunnon kartoittamiseksi ja suunnitelmallisemman metsien hoidon tueksi tilattiin Otso Metsäpalvelut Oy:ltä vuonna 2019 metsäsuunnitelma Järvenpään kaupungin omistamista asemakaavan ulkopuolisista metsäalueista. Suunnitelma kattaa vuodet 2020-2029. Metsäsuunnitelmaa tullaan toteuttamaan harkitusti. Suunnitelmassa on esitetty mittavia hakkuu- ja hoitotöitä suunnitelmakauden parille ensimmäiselle vuodelle, mikä johtunee rästiin jääneistä harvennushakkuu- ja metsänhoitotöistä. Tarkoitus on kuitenkin lähteä purkamaan ruuhkaa noin 10 hehtaarin vuosivauhdilla.
Kaupungin metsiä on hoidettu perinteisesti virkistysmetsän, ei talousmetsän, näkökulmasta. Avohakkuita ei ole tehty, metsissä on pyritty säilyttämään monipuolinen puusto sekä kerroksellisuus. Järvenpään kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Yleiskaava 2040 kesällä 2021. Yleiskaavaa varten tehtyihin selvityksiin on kuulunut myös mittavat luontoselvitykset, jotka huomioidaan myös metsien hakkuissa ja hoitotöissä.
Tähän mennessä metsäsuunnitelman mukaisia hakkuu- ja hoitotöitä on toteutettu vuonna 2020 kaatopaikan ja Ämmälänmäen ympäristössä sekä viime vuonna hautausmaan ympäristössä.
Metsien kasvun turvaamiseksi ja metsien säilyttämiseksi sellaisessa kunnossa, että ne ovat virkistyskäytön kannalta toimivia, monimuotoisia ja viihtyisiä, esitetään alla luetellut viisi vuotta kattavat toimenpiteet. Metsän harvennuksen yhteydessä tehdään lähialueella taimikonhoitotöitä, jotka katetaan puunmyyntituloista. Esitettyjen alueiden lisäksi hakkuita voidaan tehdä uusilla asemakaavoitetuilla korttelialueilla, joissa tontinmyynti on ajankohtainen, metsätuhoalueilla sekä kaupungille ostokauppojen myötä siirtyvillä metsäalueilla, joilla on kiireellistä hoitotarvetta.
Hakkuu- ja hoitosuunnitelma
2022-2023 Paavonpolun ympäristö:
Harvennushakkuu: tilat 186-401-40-2 (kuviot 129 ja 136) ja 186-401-13-312 (kuvio 131) sekä tilat (jääneet pois suunnitelmasta) 186-401-13-19, 186-401-13-305 ja 186-401-13-306 yhteensä 7,8 ha, samalla Paavonpolun ympäristöstä poistettaisiin yksittäisiä kuivia/vioittuneita puita
Hoitotyöt: tila 186-401-40-2 (kuvio 134), 1,9 ha
Puunmyyntituloksi arvioitu noin 30.000 € ja hoitotöiden kuluksi noin 1.500 €.
2023-2024 Isokytö:
Harvennushakkuu: tilat 186-401-1-2724 (kuvio 190) ja 186-401-11-129 (kuvio 188) yhteensä 4,6 ha
Hoitotyöt: tilat 186-401-11-148 (kuviot 182 ja 184) ja 186-401-11-129 (kuvio 187)
yhteensä 5,5, ha
Puunmyyntituloksi arvioitu noin 8.000 € ja hoitotöiden kuluksi noin 2.000 €.
2024-2025 Wärtsilä:
Harvennushakkuu: tilat 186-401-12-27 (kuviot 17 ja 18) ja 186-401-39-5 (20, 29 ja 30), yhteensä 7,4 ha
Hoitotyöt: tila 186-401-12-86 (kuviot 12 ja 13) yhteensä 2,6 ha
Puunmyyntituloksi arvioitu noin 13.500 € ja hoitotöiden kuluksi noin 2.000 €.
2025-2026 Wärtsilä:
Harvennushakkuu: tilat 186-401-39-5 (kuviot 31, 45 ja 46), 186-401-39-3 (kuvio 47), 186-401-10-141 (kuvio 51) ja 186-401-10-142 (kuvio 52) sekä tontti 186-10-1001-6 (kuvio 37) yhteensä 7,9 ha
Hoitotyöt Haarajoki: tilat 186-401-9-162 (kuvio 165) ja 186-401-17-30 (kuvio 172) yhteensä 4,2 ha
Puunmyyntituloksi arvioitu noin 12.000 € ja hoitotöiden kuluksi noin 2.800 €.
2026-2027 Mikonkorpi:
Harvennushakkuu: tilat 186-401-1-2720 (kuvio 208), 186-401-1-2733 (kuvio 207) ja 186-401-1-2698 (kuviot 204 ja 205) yhteensä 8,1 ha
Hoitotyöt: tilat 186-401-1-2733 (kuvio 206, Mikonkorpi) ja 186-401-17-330 (kuvio 174, Haarajoki), yhteensä 4,1 ha
Puunmyyntituloksi arvioitu noin 13.300 € ja hoitotöiden kuluksi noin 2.800 €.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä esitetyn mukaisen metsien hakkuusuunnitelman vuosille 2022-2027.
Käsittely
Tonttipäällikkö Tarja Kariniemi selosti asiaa.
Riikka Juuma ehdotti Timo Haimalan, Katja Repon ja Markku Tenhusen kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun niin, että päivitetään liitteenä oleva metsänhoitosuunnitelma vastaamaan uutta kaupunkistrategiaa niin, että taajamametsien hoito Järvenpäässä painottaa luontoarvoja ja virkistyskäyttöä. Päivitetään myös suunnitelma asukkaiden osallistamiseen ja valvonnan resurssitarpeen tarkistamiseen kaupungin metsien hoidossa sekä hakkuiden tilaamisen laadullisiin määrityksiin.
Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kannatettu ehdotus asian palauttamisesta valmisteluun, joten oli äänestettävä. Hyväksyttiin äänestystavaksi sähköinen äänestys, jota täydennetään tarvittaessa nimenhuutoäänestyksellä, sekä äänestysjärjestykseksi seuraava:
JAA: Asian käsittelyä jatketaan
EI: Asia palautetaan valmisteluun
Puheenjohtaja totesi lautakunnan päättäneen palauttaa asian valmisteluun äänin 3 (JAA) - 8 (EI).
Päätös
Kaupunkikehityslautakunta päätti palauttaa asian valmisteluun.