Valmistelija
Kirsi Rinne, talousjohtaja, kirsi.rinne@jarvenpaa.fi
Perustelut
Konserniyhteisöille asetettavat tavoitteet on viime vuosina asetettu keväisin pidettävissä tavoitekeskusteluissa. Vuoden 2018 keväällä on asetettu tavoitteet vuodelle 2018 ja alustavasti myös vuodelle 2019. Kaupunginhallitus käsitteli konserniyhteisöjen vuoden 2018 tavoitteiden toteumat kokouksessaan 6.5.2019 § 113.
Konserniyhteisöseurantaa on tarkoitus uudistaa kuluvan vuoden aikana, mistä johtuen 2019 tavoitteet on asetettu aikaisempaa kevyemmällä prosessilla. Kuluvan vuoden tavoitteet on asetettu osin tavoitekeskusteluissa ja osin konserniyhteisöjen vastuuhenkilöiden toimesta. Aikaisemmasta poiketen tavoitteita ei ole asetettu kaupungin tytäryhtiöiden omistamille yhtiöille, vaan vain emoyhtiöille. Tavoitteita ei myöskään ole asetettu yhteisöille, joiden toimintaan kaupungilla ei ole todellista vaikutusvaltaa.
Vuoden 2020 konserniyhteisötavoitteet asetetaan talousarvion laadinta-aikataulussa syksyllä 2019. Merkittävimpien tytäryhtiöiden ja kuntayhtymien tavoitteet tullaan sisällyttämään talousarviokirjaan, jolloin myös niiden seuranta tullaan toteuttamaan osana talousarvion toteumaraportointia.
Liitteenä on yhteenvetoraportti konserniyhteisöjen vuoden 2019 tavoitteista.
Ehdotus
Esittelijä
Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi
Talousjaosto merkitsee tiedoksi konserniyhteisöjen tavoitteet liitteen mukaisesti ja linjaa, että ne voidaan tuoda kaupunginhallituksen käsittelyyn.
Käsittely
Päätettiin korjata raporttiin kaupungin omistusosuudeksi 98,04% Jatsi Oy:ssä.