Perustelut
Järvenpään kaupunginvaltuusto on 9.10.2023 § 62 hyväksynyt Keski-Uudenmaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen. Yhteistoimintasopimuksen mukaan työllisyysalueen johtajan valitsee Järvenpään kaupunginhallitus kuntajohtajien ohjausryhmän valmistelusta.
Kaupunginhallitus on 12.2.2024 § 39 päättänyt työllisyysaluejohtajan viran perustamisesta ja viran haettavaksi julistamisesta ja että viran kelpoisuusehtona on ylempi korkeakoulututkinto. Samalla kaupunginhallitus päätti, että virasta maksetaan KVTES:in ja Järvenpään kaupungin palkkapolitiikan mukainen palkka ja että johtajan virkavalinta valmistellaan työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen mukaisesti henkilöstöasiainjaostoa enempää kuulematta.
Hakuasiakirjoihin, haastatteluihin, henkilöarviointiin ja suosittelijoiden arvioihin perustuen valittavaksi esitetyllä hakijalla on parhaat edellytykset työllisyysaluejohtajan virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi.
Kunnan asianomainen viranomainen voi harkintansa mukaan päättää työnantajaa edustavien viranhaltijoiden palkasta ja sen määräytymisperusteesta (KVTES II luvun 17 §).
Työaikalakia ei sovelleta työntekijään, jonka työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja joka siten voi itse päättää työajastaan, kun kyse on työstä, jota siihen kuuluvien tehtävien ja muutoin työntekijän aseman perusteella on pidettävä yrityksen, yhteisön tai säätiön taikka sen itsenäisen osan johtamisena tai tällaiseen johtamistehtävään rinnastettavana itsenäisenä tehtävänä (Työaikalaki 2 § 1 momentin 1-kohta)
HN
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää
- valita henkilötiedot poistettu § 140 Keski-Uudenmaan työllisyysaluejohtajan virkaan.
- että työllisyysaluejohtaja on työnantajan edustaja ja että virassa maksetaan kokonaispalkka, jonka määrä on 6 800 euroa + puhelinetu.
- että viran hoitajaan ei sovelleta työaikalakia.
- oikeuttaa kaupunginjohtajan päättämään viran hoidon aloituspäivästä.
- että virassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Päätös
Hyväksyttiin muutetun päätöesehdotuksen mukaisesti.