Perustelut
Kaartin jääkärirykmentin Uudenmaan aluetoimistosta on 27.2.2023 tullut pyyntö, jolla Uudenmaan aluetoimisto pyytää Uudenmaan kuntia ja kaupunkeja, hyvinvointialueita sekä poliisia toteuttamaan asevelvollisuuslain mukaiset vastuunsa vuoden 2023 kutsuntojen toteuttamiseksi. Kutsunnat järjestetään Tuusulassa 5.9 ja 6.9.2023 (Puolustusvoimien Kurssikeskus, Rantatie 66, Tuusula).
Kuntien ja kaupunkien tehtävänä on nimetä kutsuntalautakuntiin kuntien tai kaupunkien edustajat ja heille varahenkilöt (ASEVL 22§). Lautakuntien jäsenillä toivotaan olevan valmiudet kohdata nuoret lautakunnassa ja tarjota heille tukea sekä tarvittaessa ohjata kunnan nuorisopalveluiden pariin. Nimeämisessä kannustetaan tekemään tarvittavin osin yhteistyötä hyvinvointialueiden kanssa. Järvenpäään kuntakohtainen edustajamäärä on kolme. Lisäksi kuntien tulee asettaa nuorisotyön edustajat kutsuntatilaisuuteen (aikalisä / etsivä nuorisotyö). Valittujen henkilöiden nimet ja yhteystiedot pyydetään ilmoittamaan Uudenmaan aluetoimistolle 31.5.2023 mennessä.
Kunnilla on myös mahdollisuus asettaa esimerkiksi liikuntapalveluiden infopiste kutsuntatilaisuuteen. Kuntien ja kaupunkien liikuntapalveluita pyydetään ilmoittamaan mahdollisesta osallistumisestaan, ilmoittamaan yhteystiedot sekä toimittamaan mahdollinen kutsuntaoppitunnilla esitettävä materiaali sähköpostitse Uudenmaan aluetoimistolle 01.08.2023 mennessä.
Lisäksi kutsuntatilaisuuteen on pyydetty nimeämään kunnan tai kaupungin tervehdyksen esittäjä kaikille kutsuntapäiville 31.5.2023 mennessä. Tervehdyksen toivotaan olevan ytimekäs ja kestoltaan enintään 3 minuuttia.
KS
Ehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää nimetä edustajat sekä varaedustajat kutsuntalautakuntiin seuraavasti:
- kutsuntalautakunta 1; varsinainen edustaja osaamis- ja työllisyyspalveluista palveluohjaaja Julia Örn ja varajäseneksi liikuntapalveluista liikuntapäällikkö Tony Konkola.
- kutsuntalautakunta 2; varsinainen edustaja nuorisopalveluista erityisnuorisotyöntekijä Krista Liikanen ja varajäseneksi etsivä nuorisotyöntekijä Roope Vehmas.
- kutsuntalautakunta 3; varsinainen edustaja nuorisopalveluista vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo ja varajäseneksi nuorisotyöntekijä Ronja Inkinen.
- Aikalisätoimintaa toteuttavat nuorisopalveluista etsivä nuorisotyöntekijät Hanna Jaakkola ja Jesse Niklander
- Liikuntapalveluiden infopisteen yhteyshenkilönä toimii liikuntapalveluiden asiantuntija Tinja Aistola.
Lisäksi kaupunginhallitus nimeää kutsuntatilaisuuteen kaupungin tervehdyksen esittäjät.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
Lisäksi nimettiin kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja esittämään kaupungin tervehdys kutsuntatilaisuudessa.