Perustelut
Järvenpään kaupungin tulkkaus- ja käänöspalveluita koskeva puitesopimus päättyy 14.8.2026 ja etätulkkauspalveluita koskeva sopimus päättyy 31.7.2027. Numera Palvelut Oy on kilpailuttamassa käännös- ja tulkkauspalveluiden hankinnan siten, että samalle puitesopimuskokonaisuudelle kilpailutetaan läsnäolotulkkaus paikallisin osakokonaisuuksin sekä etätulkkaus-, pikatulkkaus- ja käännöspalvelut valtakunnallisin osakokonaisuuksin.
Järvenpään kaupungin tarve käännös- ja tulkkauspalveluille on arviolta 150 000 euroa vuodessa. Neljän (4) vuoden sopimuskaudelle laskettuna yhteensä 600 000 euroa. Käännös- ja tulkkauspalveluita käytetään kotoutumispalveluissa (44 000 euroa vuodessa), työllisyysalueen eri palveluissa (81 000 euroa vuodessa) sekä opetuksessa ja kasvatuksessa (25 500 euroa vuodessa). Sopimusta voidaan hyödyntää kaikissa kaupungin yksiköissä, eikä se sido tiettyihin hankintamääriin vaan palveluita hankitaan tarpeen ja budjetin mukaisesti. Hankintapalvelut arvioi, että yhteishankintaan liittyminen on tarkoituksenmukaista huomioon ottaen hankinnasta aiheutuvat prosessikustannukset ja hankittavan palvelun laadun.
150 000 euron vuosivolyymi jakautuu arvion mukaan seuraavasti eri osa-alueisiin:
Osa-alue 1. Läsnäolotulkkauspalvelut / Uusimaa 15 000 € / vuosi.
Osa-alue 5. Etukäteen varattavat etätulkkauspalvelut ja ilmoitustulkkauspalvelut / Valtakunnallinen 60 000 € / vuosi.
Osa-alue 6. Pikatulkkauspalvelut / Valtakunnallinen 60 000 € / vuosi.
Osa-alue 7. Käännöspalvelut / Valtakunnallinen 15 000 € / vuosi.
Liittymisilmoitus tulee toimittaa Numera Palvelut Oy:lle maldollisimman pian.
Toimivalta
Hallintosäännön (KV 27.5.2024) luvun 18 kohdan 2 mukaan kaupunginhallitus päättää yli 500 000 euron hankinnoista.
KS
Päätösehdotus
Esittelijä
-
Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi
Kaupunginhallitus päättää:
1. liittyä Numera Palvelut Oy:n suunnittelemaan käännös- ja tulkkauspalveluita koskevaan kilpailutukseen seuraaviin osakokonaisuuksiin:
*1. Läsnäolotulkkauspalvelut / Uusimaa
*5. Etukäteen varattavat etätulkkauspalvelut ja ilmoitustulkkauspalvelut / Valtakunnallinen
*6. Pikatulkkauspalvelut / Valtakunnallinen
*7. Käännöspalvelut / Valtakunnallinen
2. että tämä päätös pannaan täytäntöön sen lainvoimaisuutta odottamatta.