Kaupunkikehityslautakunta, kokous 18.11.2025

Esityslista on tarkastamaton

§ 98 Viranhaltijapäätösten otto-oikeus, kauke

Perustelut

Järvenpään kaupungin hallintosäännön 29 § mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.  Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. 

Hallintosäännön 30 § mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

  1. lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat viranhaltijapäätökset ajanjaksolta 20.10. - 10.11.2025

Kaupunkitekniikan johtaja

21.10.2025 § 18 Kadunpitopäätös,​ Valtterinkuja

21.10.2025 § 19 Kadunpitopäätös,​ Matinkuja

24.10.2025 § 20 Anni-​tädin alueen kunnallistekniikan rakentaminen,​ lisä-​ ja muutostyöt 2,​ 4 A,​ 7,​ 10,​ 11,​ 14 ja 15,​ hankinta

24.10.2025 § 21 Kadunpitopäätös,​ Väärävarsi

24.10.2025 § 22 Kadunpitopäätös,​ Sahankaari

Maanmittausinsinööri

22.10.2025 § 20 Tonttijaon muutos (147/39-​48)

Liikenneinsinööri

29.10.2025 § 12 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltoalueen asettaminen Nummikadulle ja Ruukkupolulle

29.10.2025 § 13 Liikennemerkkipäätös: Pysäköintikieltoalueen ja pysäköintipaikkojen merkitseminen Invantielle

Ylläpidon rakennuttajapäällikkö

30.10.2025 § 12 Vahingonkorvausvaatimus / Liukastuminen Haarajoen asema

Suunnittelupäällikkö

31.10.2025 § 12 Horsmakatu,​ katusuunnitelman hyväksyminen

03.11.2025 § 13 Uudenmaantie-​Pernajankuja-​Kytöpolku,​ katusuunnitelman hyväksyminen

03.11.2025 § 14 Seutulantie-​Arolantie risteys,​ katusuunnitelman hyväksyminen

Tonttipäällikkö

05.11.2025 § 5 Rakentamisvelvoiteajan jatkaminen kiinteistöllä 186-​10-​1001-​15

06.11.2025 § 6 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöstä 186-​401-​45-​0 Vanhankyläntie 32

06.11.2025 § 7 Määräalan vuokraaminen tukiasemalle kiinteistöistä 186-​11-​9903-​3 ja 186-​401-​10-​131 Vanha Valtatie

Tekninen johtaja

10.11.2025 § 1 Kadunpitopäätös,​ Lallankatu Terholanpuistosta pohjoiseen

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Mikko Autere, kaupunkikehitysjohtaja, mikko.autere@jarvenpaa.fi

Kaupunkikehityslautakunta päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.