Kaupunginhallitus, kokous 19.5.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 170 Kuntalain 92 §:n mukaista ottomenettelyä varten saapuneet pöytäkirjat ja päätökset

Perustelut

Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on kuntalain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Hallintosäännön 28 §:n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallituksen ja sen puheenjohtajan lisäksi kaupunginhallituksen esittelijä. Toimielimen jäsen voi ottaa yhteyttä toimielimen puheenjohtajaan tai esittelijään ja pyytää, että puheenjohtaja tai esittelijä käyttäisi otto-oikeuttaan. Otto-oikeutta on viimeistään käytettävä siinä ajassa, jossa oikaisuvaatimus päätöksestä olisi tehtävä. Ottoharkintaan kuluva aika alkaa päätöksen julkaisemisesta. 

Hallintosäännön 30 § :n mukaan lautakunnan alaisen viranomaisen on ilmoitettava toimielimelle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista toimielin on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Kuntalain 92 §:n mukaisesti ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei saa ottaa:

  1.  lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita
  2. yksilöön kohdistuvia opetustoimen, terveydenhuollon tai sosiaalitoimen asioita
  3. kuntalain 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Ottomenettelyyn on ilmoitettu seuraavat toimielinten pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset aikaväliltä 8.5.-15.5.2025

Pöytäkirjat

Tarkastuslautakunta 6.5.2024

Lupajaosto 7.5.2025

Palvelualuejohtaja hyvo

08.05.2025 § 8 Virkamatka ulkomaille / Erasmus+ nuorisotyö,​ nuorisovaihto12.-​20.5.2025 Vrsar,​ Kroatia

13.05.2025 § 9 Yhteistyösopimus/ Ruoka-​aputoiminta yhteistyössä Keski-​Uudellamaalla 2025-​2026

13.05.2025 § 10 Järvenpään Opiston osaamisperusteisten kurssien hyväksyminen lv. 2025-​2026​​​​

​​​​​Opetusjohtaja

14.05.2025 § 32 Erityisopettajan viran täyttäminen

14.05.2025 § 33 Luokanopettajan viran täyttämättä jättäminen

14.05.2025 § 34 Luokanopettajan viran täyttäminen

14.05.2025 § 35 Erityisluokanopettajan viran täyttämättä jättäminen

Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö (yksityinen)

15.05.2025 § 2 Päätös varhaiskasvatuspalvelujen palvelusetelituottajaksi hyväksymisestä/Peikkometsän liikuntapäiväkoti Nastola Oy,​Peikkometsän liikuntapäiväkoti Kaunismetsä

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää, ettei yllä mainittuihin päätöksiin käytetä kuntalain 92 §:n mukaista otto-oikeutta.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.