Kaupunginvaltuusto, kokous 11.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 91 Osallisuuden periaate

JARDno-2020-2827

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut:

Ihmisen oikeus vaikuttaa ja osallistua on perustuslaillinen, ja kunnan velvollisuus on pitää huolta asukkaiden ja palveluiden käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksista. Kuntalain 5. luvun 22 § pykälän mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Osallisuus on Järvenpään kaupungin strateginen arvo ja edellytys strategisten tulevaisuuskuvien toteutumiselle. Kaupunkistrategian ja laista tulevan velvoitteen tueksi on laadittu Järvenpään osallisuusmalli. Mallin liitteenä on suunnitelma osallisuuden toimista ja arvioinnista vuosina 2021-2026. Myös liitteenä oleva henkilöstön työkirja opastaa ja jäsentää aiheessa.

Osallisuusmallin avoin valmistelu

Osallisuuden mallintaminen on alkanut jo 2018, jolloin valmisteleva työryhmä on pohtinut systeemisen, yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia ja uhkia luottamushenkilöiden kanssa: sekä osallisuuden fyysisiä, digitaalisia alustoja ja osallistamisen tukea viranhaltijoiden kanssa.

Vuonna 2018 kuntalaisilta kysyttäessä 516 vastaajaa listasi osallisuuden tärkeimmiksi keinoiksi

  • kaupungin tarjoamat tilat,
  • kohtaamispaikat,
  • vaikuttamismahdollisuudet,
  • kaupunkitapahtumat,
  • osallistuvan budjetoinnin ja
  • ·vapaaehtoisena toimimisen.

Valmisteleva työryhmä otti pilottikäyttöön mobiiliyhteisö MunJäken ja päätyi suosittamaan osallisuusmallin tekemistä Järvenpäähän.

Osallisuusmallin ja suunnitelman tutkimusta ja työstöä jatkettiin syksyllä 2019 ja keväällä 2020 osallisuuden erityisasiantuntijan johdolla. Menetelminä olivat fasilitoitu vapaa keskustelu, erätaukokeskustelu ja vuorovaikutteiset verkkotyöpajat koronapandemian poikkeusoloissa. Muistioista muodostettiin julkilausuma, joka hyväksytettiin osallistujilla. Julkilausumista ja johtoryhmien ohjauksesta on muodostunut nyt päätöksenteossa oleva malli. Vuosina 2018 - 2020 arviolta 750 osallistujaa on vaikuttanut nyt käsillä olevaan malliin.​

Osallisuusmalli

  • Osallisuusmalli avautuu kaupunkilaiselle keinoina ja kanavina osallistua ja vaikuttaa joko kevyemmin tai syvällisemmin.
  • Osallisuusmalli lupaa kaupunkilaiselle sen, että häntä kuullaan aidosti. Kaupunkilainen tietää mitä Järvenpäässä tapahtuu ja miten käynnissä olevaan asiaan pääsee vaikuttamaan. Kaupunkilainen tietää, miten hänen osallistumisensa on vaikuttanut.
  • Osallisuusmalli tarkoittaa kaupungin palvelualueille ja työalueille sitä, että työalueet sitoutuvat opiskelemaan ja suunnittelemaan osallisuutta peilaten omia tavoitteita osallisuuden kaupunkitasoisiin tavoitteisiin. Jokaisen työntekijän tulee pohtia, miten mallissa esiin nostetut asiat ja osallisuuden keinot toteutuvat omassa työssä.
  • Resursointi: palvelualueilta on nimetty edustajat osallisuusverkostoon. Osallisuusverkoston jäsenet ovat osallisuusoppaita, alueensa asiantuntijoita, jotka voivat käsitellä kaupunkilaisten ehdotuksia ja ratkaisuja palvelualueensa asiantuntijoina. He myös tukevat osallisuuden toteutuksia palvelualueellaan.

HV

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto merkitsee osallisuusmallin tiedoksi.

Käsittely:

Osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen selosti asiaa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut:

Ihmisen oikeus vaikuttaa ja osallistua on perustuslaillinen, ja kunnan velvollisuus on pitää huolta asukkaiden ja palveluiden käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksista. Kuntalain 5. luvun 22 § pykälän mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Kaupunkistrategian ja laista tulevan velvoitteen tueksi on laadittu Järvenpään osallisuusmalli.

Osallisuusmallin avoin valmistelu

Osallisuuden mallintaminen on alkanut jovuonna 2018, jolloin valmisteleva työryhmä on pohtinut systeemisen, yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia ja uhkia luottamushenkilöiden kanssa: osallisuuden fyysisiä, digitaalisia alustoja ja osallistamisen tukea kehitettiin viranhaltijoiden kanssa.

Vuonna 2018 kuntalaisilta kysyttäessä 516 vastaajaa listasi osallisuuden tärkeimmiksi keinoiksi

· kaupungin tarjoamat tilat,

· kohtaamispaikat,

· vaikuttamismahdollisuudet,

· kaupunkitapahtumat,

· osallistuvan budjetoinnin ja

· vapaaehtoisena toimimisen.

 

Valmisteleva työryhmä otti pilottikäyttöön mobiiliyhteisö MunJäken ja päätyi suosittamaan osallisuusmallin tekemistä Järvenpäähän.

Osallisuusmallin ja suunnitelman tutkimusta ja työstöä jatkettiin syksyllä 2019 ja keväällä 2020 osallisuuden erityisasiantuntijan johdolla. Menetelminä olivat fasilitoitu vapaa keskustelu, erätaukokeskustelu ja vuorovaikutteiset verkkotyöpajat koronapandemian poikkeusoloissa. Muistioista muodostettiin julkilausuma, joka hyväksytettiin osallistujilla. Julkilausumista ja johtoryhmien ohjauksesta on muodostunut nyt päätöksenteossa oleva malli. Vuosina 2018 - 2020 arviolta 750 osallistujaa on vaikuttanut nyt käsillä olevaan malliin.​

Osallisuusmalli Syvä yhteys

- Osallisuusmalli avautuu kaupunkilaiselle keinoina ja kanavina osallistua ja vaikuttaa joko kevyemmin tai syvällisemmin. Syvä yhteys on mallin kaupungin brändistä tuttu otsake tai nimi.

- Osallisuusmalli lupaa kaupunkilaiselle sen, että häntä kuullaan aidosti. Kaupunkilainen tietää mitä Järvenpäässä tapahtuu ja miten käynnissä olevaan asiaan pääsee vaikuttamaan. Kaupunkilainen tietää, miten hänen osallistumisensa on vaikuttanut.

- Osallisuus hahmottuu neljäksi kokonaisuudeksi, jotka ovat

  • tieto-osallisuus: rohkeaa viestintää ja vuorovaikutusta
  • toimintaosallisuus: kansalaisyhteiskunnan tukea kaupunginosiin
  • suunnitteluosallisuus: hyvinvointi kehittyy yhdessä
  • päätöksenteko-osallisuus: suoran demokratian tekeminen.

Jokaista osallisuuden kokonaisuutta tarkastellaan jo olemassa olevina osallistumisen käytänteinä että uusina kehitettävinä ratkaisuina osallisuuden edistämiseksi. Tavoitteet on asetettu vuoden 2025 loppuun mennessä saavutettaviksi.

Osallisuus organisaatiossa

- Osallisuusmalli tarkoittaa kaupungin palvelualueille ja työalueille sitä, että työalueet sitoutuvat opiskelemaan ja suunnittelemaan osallisuutta peilaten omia tavoitteita osallisuuden kaupunkitasoisiin tavoitteisiin. Jokaisen työntekijän tulee pohtia, miten mallissa esiin nostetut asiat ja osallisuuden keinot toteutuvat omassa työssä.

- Resursointi: palvelualueilta on nimetty edustajat osallisuusverkostoon. Osallisuusverkoston jäsenet ovat osallisuusoppaita, alueensa asiantuntijoita, jotka voivat käsitellä kaupunkilaisten ehdotuksia ja ratkaisuja palvelualueensa asiantuntijoina. He myös tukevat osallisuuden toteutuksia palvelualueellaan.

HV

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen Järvenpään kaupungin osallisuusmallin.

 

Käsittely

Viestintäjohtaja Heli Vastamäki ja osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen esittelivät osallisuusmallia.

Mikko Taavitsainen ehdotti Katja Revon ja Mimmi Launialan kannattamana asian palauttamista valmisteluun. Puheenjohtaja totesi asiaa tiedusteltuaan kaupunginhallituksen päättäneen yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.  

Päätös

Asia palautettiin yksimielisesti valmisteluun.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Perustelut:

Ihmisen oikeus vaikuttaa ja osallistua on perustuslaillinen, ja kunnan velvollisuus on pitää huolta asukkaiden ja palveluiden käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksista. Kuntalain 5. luvun 22 § pykälän mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Kaupunkistrategian ja laista tulevan velvoitteen tueksi on laadittu Järvenpään osallisuusmalli.

Osallisuusmallin avoin valmistelu

Osallisuuden mallintaminen on alkanut jovuonna 2018, jolloin valmisteleva työryhmä on pohtinut systeemisen, yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia ja uhkia luottamushenkilöiden kanssa: osallisuuden fyysisiä, digitaalisia alustoja ja osallistamisen tukea kehitettiin viranhaltijoiden kanssa.

Vuonna 2018 kuntalaisilta kysyttäessä 516 vastaajaa listasi osallisuuden tärkeimmiksi keinoiksi

  • · kaupungin tarjoamat tilat,
  • · kohtaamispaikat,
  • · vaikuttamismahdollisuudet,
  • · kaupunkitapahtumat,
  • · osallistuvan budjetoinnin ja
  • · vapaaehtoisena toimimisen.

Valmisteleva työryhmä otti pilottikäyttöön mobiiliyhteisö MunJäken ja päätyi suosittamaan osallisuusmallin tekemistä Järvenpäähän.

Osallisuusmallin ja suunnitelman tutkimusta ja työstöä jatkettiin syksyllä 2019 ja keväällä 2020 osallisuuden erityisasiantuntijan johdolla. Menetelminä olivat fasilitoitu vapaa keskustelu, erätaukokeskustelu ja vuorovaikutteiset verkkotyöpajat koronapandemian poikkeusoloissa. Muistioista muodostettiin julkilausuma, joka hyväksytettiin osallistujilla. Julkilausumista ja johtoryhmien ohjauksesta on muodostunut nyt päätöksenteossa oleva malli. Vuosina 2018 - 2020 arviolta 750 osallistujaa on vaikuttanut nyt käsillä olevaan malliin.​

Osallisuusmalli Syvä yhteys

- Osallisuusmalli avautuu kaupunkilaiselle keinoina ja kanavina osallistua ja vaikuttaa joko kevyemmin tai syvällisemmin. Syvä yhteys on mallin kaupungin brändistä tuttu otsake tai nimi.

- Osallisuusmalli lupaa kaupunkilaiselle sen, että häntä kuullaan aidosti. Kaupunkilainen tietää mitä Järvenpäässä tapahtuu ja miten käynnissä olevaan asiaan pääsee vaikuttamaan. Kaupunkilainen tietää, miten hänen osallistumisensa on vaikuttanut.

- Osallisuus hahmottuu neljäksi kokonaisuudeksi, jotka ovat

  • tieto-osallisuus: rohkeaa viestintää ja vuorovaikutusta
  • toimintaosallisuus: kansalaisyhteiskunnan tukea kaupunginosiin
  • suunnitteluosallisuus: hyvinvointi kehittyy yhdessä
  • päätöksenteko-osallisuus: suoran demokratian tekeminen.

Jokaista osallisuuden kokonaisuutta tarkastellaan jo olemassa olevina osallistumisen käytänteinä että uusina kehitettävinä ratkaisuina osallisuuden edistämiseksi. Tavoitteet on asetettu vuoden 2025 loppuun mennessä saavutettaviksi.

Osallisuus organisaatiossa

- Osallisuusmalli tarkoittaa kaupungin palvelualueille ja työalueille sitä, että työalueet sitoutuvat opiskelemaan ja suunnittelemaan osallisuutta peilaten omia tavoitteita osallisuuden kaupunkitasoisiin tavoitteisiin. Jokaisen työntekijän tulee pohtia, miten mallissa esiin nostetut asiat ja osallisuuden keinot toteutuvat omassa työssä.

- Resursointi: palvelualueilta on nimetty edustajat osallisuusverkostoon. Osallisuusverkoston jäsenet ovat osallisuusoppaita, alueensa asiantuntijoita, jotka voivat käsitellä kaupunkilaisten ehdotuksia ja ratkaisuja palvelualueensa asiantuntijoina. He myös tukevat osallisuuden toteutuksia palvelualueellaan.

HV

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen Järvenpään kaupungin osallisuusmallin.

 

Käsittely

Esittelijä pyysi asian palauttamista valmisteluun.

 

Päätös

Hyväksyttiin muutetun esityksen mukaisesti. Asia palautettiin valmisteluun.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 29.3.2021 § 80. Asia palautettiin valmisteluun.

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteen mukaisen Järvenpään kaupungin osallisuusmallin.

 

Käsittely

Tämä asia käsiteltiin § 89 jälkeen.

Viestintäjohtaja Heli Vastamäki ja osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen esittelivät osallisuusmallia.

Mikko Taavitsainen teki Tomi Passin kannattamana seuraavan muutosehdotuksen: "Teknisenä korjauksena osallisuusmallista poistetaan epämääräinen käsite "suora demokratia", ja se korvataan sanoilla "suora osallistuminen"."

Katja Repo teki seuraavan muutosehdotuksen: "Poistetaan sana "rohkea" sivulta 6 olevasta kaaviosta." Repo veti muutosehdotuksensa pois.

Mimmi Launiala teki Ossi Vähäsarjan ja Katja Revon kannattamana seuraavan palautusehdotuksen: "Esitän, että osallisuusmalli palautetaan valmisteluun ja tuodaan kaupunginhallitukseen vasta kun kaikki oheismateriaalit ovat valmiita, myös työkirja." 

Puheenjohtaja totesi asiasta tiedusteltuaan hallituksen hyväksyneen palautusehdotuksen yksimielisesti.

Kokoustauko 17.08 - 17.12.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Ihmisen oikeus vaikuttaa ja osallistua on perustuslaillinen, ja kunnan velvollisuus on pitää huolta asukkaiden ja palveluiden käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksista. Kuntalain 5. luvun 22 § pykälän mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista. 

Kaupunkistrategian ja laista tulevan velvoitteen tueksi on laadittu Järvenpään osallisuusmalli ja osallisuuden kehittämisen painopisteet 2021-2025.  

Osallisuusmallin avoin valmistelu 

Osallisuuden mallintaminen on alkanut jo 2018, jolloin valmisteleva työryhmä on pohtinut systeemisen, yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia ja uhkia luottamushenkilöiden kanssa: sekä osallisuuden fyysisiä, digitaalisia alustoja ja osallistamisen tukea viranhaltijoiden kanssa. 

Vuonna 2018 kuntalaisilta kysyttäessä 516 vastaajaa listasi osallisuuden tärkeimmiksi keinoiksi 

· kaupungin tarjoamat tilat, 

· kohtaamispaikat, 

· vaikuttamismahdollisuudet, 

· kaupunkitapahtumat, 

· osallistuvan budjetoinnin ja 

· vapaaehtoisena toimimisen.  

Valmisteleva työryhmä päätyi suosittamaan osallisuusmallin tekemistä Järvenpäähän. 

Osallisuusmallin ja suunnitelman tutkimusta ja työstöä jatkettiin syksyllä 2019 ja keväällä 2020 osallisuuden erityisasiantuntijan johdolla. Menetelminä olivat fasilitoitu vapaa keskustelu ja vuorovaikutteiset verkkotyöpajat koronapandemian poikkeusoloissa. Muistioista muodostettiin julkilausuma, joka hyväksytettiin osallistujilla. Julkilausumista ja johtoryhmien ohjauksesta on muodostunut nyt päätöksenteossa oleva malli. Vuosina 2018 - 2020 arviolta 800 osallistujaa on vaikuttanut nyt käsillä olevaan malliin.​ 

Osallisuusmalli 

Osallisuusmalli osoittaa, että osallisuus on Järvenpään kaupungin rakenteessa. 

Osallisuusmalli kuvaa, mitä tarkoitamme osallisuudella. Malli kertoo kuntalaiselle, miten Järvenpäässä voi osallistua ja vaikuttaa. Malli asettaa tavoitteet osallisuuden edistämiselle ja ohjaa kohti osallistuvaa kulttuuria. 

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Puheenjohtajien jaosto merkitsee liitteenä olevan osallisuusmallin tiedoksi.

Käsittely

Tämä asia käsiteltiin § 17 jälkeen.

Osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen esitteli osallisuusmallia.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Ihmisen oikeus vaikuttaa ja osallistua on perustuslaillinen, ja kunnan velvollisuus on pitää huolta asukkaiden ja palveluiden käyttäjien vaikuttamismahdollisuuksista. Kuntalain 5. luvun 22 § pykälän mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.

Kaupunkistrategian ja laista tulevan velvoitteen tueksi on laadittu Järvenpään osallisuusmalli ja osallisuuden kehittämisen painopisteet 2021-2025.

Osallisuusmallin avoin valmistelu

Osallisuuden mallintaminen on alkanut jo 2018, jolloin valmisteleva työryhmä on pohtinut systeemisen, yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia ja uhkia luottamushenkilöiden kanssa: sekä osallisuuden fyysisiä, digitaalisia alustoja ja osallistamisen tukea viranhaltijoiden kanssa.

Vuonna 2018 kuntalaisilta kysyttäessä 516 vastaajaa listasi osallisuuden tärkeimmiksi keinoiksi

  • kaupungin tarjoamat tilat,
  • kohtaamispaikat,
  • vaikuttamismahdollisuudet,
  • kaupunkitapahtumat,
  • osallistuvan budjetoinnin ja
  • vapaaehtoisena toimimisen.

Valmisteleva työryhmä päätyi suosittamaan osallisuusmallin tekemistä Järvenpäähän.

Osallisuusmallin ja suunnitelman tutkimusta ja työstöä jatkettiin syksyllä 2019 ja keväällä 2020 osallisuuden erityisasiantuntijan johdolla. Menetelminä olivat fasilitoitu vapaa keskustelu ja vuorovaikutteiset verkkotyöpajat koronapandemian poikkeusoloissa. Muistioista muodostettiin julkilausuma, joka hyväksytettiin osallistujilla. Julkilausumista ja johtoryhmien ohjauksesta on muodostunut nyt päätöksenteossa oleva malli. Vuosina 2018 - 2021 arviolta 800 osallistujaa on vaikuttanut nyt käsillä olevaan malliin.​

Osallisuusmalli

Osallisuusmalli osoittaa, että osallisuus on Järvenpään kaupungin rakenteessa.

Osallisuusmalli kuvaa, mitä tarkoitamme osallisuudella. Malli kertoo kuntalaiselle, miten Järvenpäässä voi osallistua ja vaikuttaa. Malli asettaa tavoitteet osallisuuden edistämiselle ja ohjaa kohti osallistuvaa kulttuuria.

HV

Ehdotus

Esittelijä

Olli Naukkarinen, kaupunginjohtaja, olli.naukkarinen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Järvenpään kaupungin osallisuusmallin.

 

Käsittely

Osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen ja viestintäjohtaja Heli Vastamäki selostivat osallisuusmallia.

Palautusehdotus Pirjo Komulainen, kannatti Mikko Taavitsainen, Tomi Passi, Katri Kuusikallio ja Tuija Kuusisto: Asia palautetaan valmisteluun.

Puheenjohtaja tiedusteli, voiko kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyä asian palauttamisen valmisteluun. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian valmisteluun.

Kokoustauko tämän asian käsittelyn jälkeen kello 17.18 -17.25.

Päätös

Asia palautettiin valmisteluun.

Valmistelija

Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Järvenpään kaupungin osallisuuden periaate 

Osallisuus luo kuntalaisuutta, aktivoi ja tuottaa palveluihin tasavertaisuutta. Osallistuminen on merkityksellisyyden ja mahdollisuuksien kokemista: vaikuttamista oman elämänsä kulkuun ja joihinkin yhteisiin asioihin.  

Osallistuminen on hyvinvointityön keskiössä, ja yksi kannustin, kun hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosaa lasketaan.  

Järvenpään kaupunki haluaa innostaa järvenpääläistä osallistumaan ja vaikuttamaan Järvenpään kaupungin asioihin. Osallisuuden periaate tekee näkyväksi kaupungin tahtotilan toimia asukas tai asiakas keskiössä: Järvenpään kaupunki olemme me – kaupungin noin 46 000 asukasta, noin 3 000 yrittäjää, 300 yhdistystä ja kaupungin päättäjät, johtajat ja työntekijät yhdessä. 

Osallisuuden periaatteessa on kolme toimijaroolia:  

1. Kaupunkiorganisaatio osallistaa oikea-aikaisesti siten, että osallistumisella on mahdollisuus vaikuttaa. Järvenpään kaupunki kehittää osallistumisen tapoja ja kanavia. 

2. Kaupunkimme valtuutetut saavat kuntavaaleissa luvan edustaa kuntalaista. Päätöksentekijänä luottamushenkilö toimii järvenpääläisten äänitorvena. 

3. Kun kaupunkilainen haluaa osallistua tai vaikuttaa, hän löytää siihen hyviä tapoja ja kanavia.  

Osallisuuden periaatteen mukaisesti kaupunkilainen löytää helposti osallistumisen mahdollisuudet: osallistumisen keinot ja paikat tuodaan näkyvästi esille kokonaisuudessaan Osallistu ja vaikuta -kotisivulle sekä tarpeen mukaan eri kohderyhmille viestittynä. Osallisuudesta puhutaan selkeäkielisesti ja ymmärrettävästi, ja osallisuus on elävää tekemistä palvelualueilla. 

Kaupunkiorganisaation ja päättäjien sitoutuminen osallisuuden periaatteeseen vahvistaa osallisuuden henkeä ja osallistumiselle myönteistä ilmapiiriä.  

HK

Ehdotus

Esittelijä

Iiris Laukkanen, kaupunginjohtaja, iiris.laukkanen@jarvenpaa.fi

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy kuvaustekstissä esitetyn Järvenpään kaupungin osallisuuden periaatteen ja sen kolme toimijaroolia.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Pilvi Kallio-Meriläinen, osallisuuden erityisasiantuntija, pilvi.kallio-merilainen@jarvenpaa.fi

Perustelut

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 298
 

Järvenpään kaupungin osallisuuden periaate 

Osallisuus luo kuntalaisuutta,​ aktivoi ja tuottaa palveluihin tasavertaisuutta. Osallistuminen on merkityksellisyyden ja mahdollisuuksien kokemista: vaikuttamista oman elämänsä kulkuun ja joihinkin yhteisiin asioihin.  

Osallistuminen on hyvinvointityön keskiössä,​ ja yksi kannustin,​ kun hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valtionosuuden lisäosaa lasketaan.  

Järvenpään kaupunki haluaa innostaa järvenpääläistä osallistumaan ja vaikuttamaan Järvenpään kaupungin asioihin. Osallisuuden periaate tekee näkyväksi kaupungin tahtotilan toimia asukas tai asiakas keskiössä: Järvenpään kaupunki olemme me – kaupungin noin 46 000 asukasta,​ noin 3 000 yrittäjää,​ 300 yhdistystä ja kaupungin päättäjät,​ johtajat ja työntekijät yhdessä. 

Osallisuuden periaatteessa on kolme toimijaroolia:  

1. Kaupunkiorganisaatio osallistaa oikea-​aikaisesti siten,​ että osallistumisella on mahdollisuus vaikuttaa. Järvenpään kaupunki kehittää osallistumisen tapoja ja kanavia. 

2. Kaupunkimme valtuutetut saavat kuntavaaleissa luvan edustaa kuntalaista. Päätöksentekijänä luottamushenkilö toimii järvenpääläisten äänitorvena. 

3. Kun kaupunkilainen haluaa osallistua tai vaikuttaa,​ hän löytää siihen hyviä tapoja ja kanavia.  

Osallisuuden periaatteen mukaisesti kaupunkilainen löytää helposti osallistumisen mahdollisuudet: osallistumisen keinot ja paikat tuodaan näkyvästi esille kokonaisuudessaan Osallistu ja vaikuta -​kotisivulle sekä tarpeen mukaan eri kohderyhmille viestittynä. Osallisuudesta puhutaan selkeäkielisesti ja ymmärrettävästi,​ ja osallisuus on elävää tekemistä palvelualueilla. 

Kaupunkiorganisaation ja päättäjien sitoutuminen osallisuuden periaatteeseen vahvistaa osallisuuden henkeä ja osallistumiselle myönteistä ilmapiiriä.  

Ehdotus

Kaupunginvaltuusto hyväksyy kuvaustekstissä esitetyn Järvenpään kaupungin osallisuuden periaatteen ja sen kolme toimijaroolia. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Viestintäjohtaja Heli Komulainen ja osallisuuden erityisasiantuntija Pilvi Kallio-Meriläinen selostivat asiaa.

Suvi Kolehmainen saapui klo 17.09. 

Tiedoksi

osallisuuden erityisasiantuntija