Valmistelija
Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi
Perustelut
Järvenpään Vesi osallistui kevään ja kesän aikana Taloustutkimus Oy:n tekemään vesilaitoksien asiakastyytyväisyystutkimukseen WACSI 2023. Tutkimuksessa selvitettiin Järvenpään kaupungin kotitalousasiakkaiden mielipiteitä veden laadusta ja vesilaitoksen toiminnasta.
Tutkimusmenetelmä ja kohderyhmä
Ennen vuotta 2022 tutkimus on tehty puhelinhaastatteluina. Vuoden 2022 tiedonkeruutapaa uudistettiin siten, että osa vastauksista on kerätty sähköisenä tiedonkeruuna. Nyt vuonna 2023 toimittiin samalla tavalla. Sähköistä tiedonkeruuta toteutettiin kahdella eri tavalla: 1) Taloustutkimuksen internetpaneelissa ja 2) push-to-web-menetelmällä (kotiin lähetettiin kutsukirje ja ohjeistettiin vastaamaan sähköisesti).
Tutkimus on tehty 30.5. - 7.8.2023 välisenä aikana. Sähköinen tiedonkeruu aloitettiin toukokuussa, puhelinhaastattelut kesäkuussa.
Tutkimuksen kohderyhmän muodostivat kunkin vesilaitoksen toiminta-alueella asuvat 25-74-vuotiaat. Tutkimuksen näyte muodostettiin satunnaispoiminnalla kohdealueella asuvista henkilöistä.
Haastatteluja tehtiin kaikkiaan n. 2 985 kpl. Tutkimukseen osallistui 9 vesilaitosta eri puolilta Suomea.
Järvenpään Veden asiakastyytyväisyysindeksit tutkimuksen mukaan olivat seuraavat, verrattuna vuoteen 2021:
Veden laadun WACSI 9,34 (9,19) (arvosana veden laatua kuvaaville ominaisuuksille).
Veden jakelun WACSI 9,29 (9,13) (arvosana veden jakeluun liittyville ominaisuuksille)
Vesilaitoksen palvelun WACSI 8,56 (8,61) (arvosana vesilaitoksen palvelua kuvaaville ominaisuuksille).
Vesilaitoksen viestinnän WACSI 8,27 (8,21) (tiedonsaanti vedenkulutuksesta, tietojen löydettävyys www-sivuilta, viestintä häiriötilanteissa veden laatuun ja hintaan liittyvä viestintä)
Vesilaitoksen kokonaisWACSI 8,86 (8,76) (Laatu, jakelu, palvelu, viestintä)
Järvenpään Veden asiakastyytyväisyyskysely osoittaa Järvenpään Veden toiminnan, veden jakelun, laadun ja viemäröinnin olevan erinomaisella tasolla. Arvioinneissa on ollut edelleen nouseva trendi, ja parannusta on selvästi aiempiin tutkimuksiin nähden, vuodesta 2011 alkaen. WACSI-Viestintä otettiin mukaan arviointeihin vuonna 2018 ja se on pysynyt samalla tasolla tässä tutkimuksessa.
Asiakastyytyväisyyskyselyn raportti 2023 on oheismateriaalina.
Ehdotus
Esittelijä
Ari Kaunisto, toimitusjohtaja, ari.kaunisto@jarvenpaa.fi
Johtokunta päättää merkitä tiedoksi Järvenpään Veden asiakastyytyväisyystutkimuksen WACSI 2023.
Päätös
Asia päätettiin yksimielisesti jättää pöydälle ja siirtää seuraavaan kokoukseen.
Kokouskäsittely
Heidi Perkiö poistui klo 10.00.
Esittelijä ehdotti, että asia jätetään pöydälle ja siirretään seuraavaan kokoukseen. Tämä sopi johtokunnalle.