Perustelut
Järvenpään kaupungin hallintosäännön 21 §:n mukaan kaupunkikehityslautakunta käsittelee rakennuslupien käsittelyyn liittyvät merkittävät kaupunkikuvalliset asiat. Lausuntoa pyydetään Svengin yritysalueelle Soolokadulle suunnitellusta logistiikkakeskusrakennuksesta.
Asemakaavoitus on 31.8.2023 antanut suunnitelmista seuraavan lausunnon:
"Svengin alueella on vireillä asemakaavamuutos, jossa rakentamattomia yritystontteja yhdistetään. Luonnosaineisto on nähtävillä 23.8. – 5.9.2023. Kaavoitus katsoo, että suunnitelma vastaa asemakaavamuutoksen kaupunkikuvallisia tavoitteita rakennuksen sijainnin, muodon, korkeuden ja julkisivujen jäsentelyn osalta. Kaavoituksella ei ole suunnitelmaan huomauttamista."
Liitteenä asemakaavaluonnos, asemapiirrosluonnos ja näkymäkuvia. Kohteen suunnittelija esittelee suunnitelmia kokouksessa.
HP
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Palviainen, Kaupunkikehitysjohtaja, harri.palviainen@jarvenpaa.fi
Kaupunkikehityslautakunta päättää lausuntonaan esittää, ettei sillä ole kaupunkikuvallista huomautettavaa suunnitelmista.
Käsittely
Arkkitehti Mikko Siltanen esitteli hankkeen suunnitelmia yhdessä rakennustarkastaja Taija Karjalaisen kanssa.
Päätös
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.